Lukijoilta

Kunnallisvaaliehdokas: sitoudu Turun vanhankaupungin elävöittämiseen

Vanha Suurtori on ollut kymmenien alueen kehittämistä koskevien tutkimusten, kyselyjen, työpajojen ja keskustelutilaisuuksien teemana. Niissä on korostunut näkemys Suurtorista historiallisesti ainutlaatuisena paikkana, mutta myös tyhjänä tilana, joka kaipaa kipeästi elävöittämistä.

Alkuvuodesta koko Turun vanhankaupungin alue sai laajan kehittämissuunnitelman. Turun kaupungin mukaan vanhakaupunki nostetaan arvoiseensa asemaan paitsi vetovoimaisena matkailukohteena, myös eurooppalaisuutta huokuvana kohtaamisten keitaana.

Me Vanhan Suurtorin ja Brinkkalan pihan toimijat olemme ottaneet innolla kehittämissuunnitelman vastaan. Olemme parhaillaan suunnittelemassa alueelle omaa brändiä ja tapahtumakonseptia.

Järjestämme jo nyt tapahtumia ja pyöritämme aktiivista yhdistys- ja yritystoimintaa.

Haluamme Suurtorista ja Brinkkalan sisäpihasta kaupunkilaisten olohuoneen, jossa on tarjolla kulttuuria, taidetta, turkulaisuutta ja herkkuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kunnallisvaaliehdokkaille viestimme on: tule kylään meille ja sitoudu alueen elävöittämiseen. Keräämme Turkuseuran Föripuodissa nimilistaa ehdokkaista, jotka lupaavat valtuutetuksi valitsemisensa jälkeen edistää omalla toiminnallaan Vanhan Suurtorin ja Brinkkalan pihan elävöittämistä.

Turun kaupungin mukaan vanhakaupunki nostetaan arvoiseensa asemaan paitsi vetovoimaisena matkailukohteena, myös eurooppalaisuutta huokuvana kohtaamisten keitaana.

Hyviä suunnitelmia meillä kaupungissa jo on. Nyt on tekojen aika.

Kati Leskinen toiminnanjohtaja, Vanha Suurtori -työryhmän vetäjä, Turkuseura

Tiina Aalto toiminnanjohtaja, Taito Varsinais-Suomi

Jaska Poikonen, Brinkkalan studio

Kirsi Äyräs toiminnanjohtaja, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry

Kaisa Simula & Pirkka Elovirta Pikart Käsintehty - Anne Lunden

Artturi Elovirta, Jokojo oy / HUB Turku Ry

Hanna Viljanen puheenjohtaja, Osk Brinkkalan Outolintu

Suvi Kotilainen, toiminnanjohtaja, Turun Suurtorin keskiaika ry

Laura Laurén vpj, Uuden Muotoilun yhdistys ry, Ponsia Oy

Soile Tirri aluejohtaja, Suomi-Venäjä -seura

Mari Kämäräinen varapuheenjohtaja, Turun Taiteilijaseura

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Simpson
Mielenkiintoinen yhtälö
Yleensä kun Turussa jotain kehitetään se tarkoittaa oluen myynnin lisäämistä ja rokki konsertteja.
Mitä sitten tarkoittaa eurooppalaisuutta huokuva kohtauspaikka, jotenkin kuulostaa vanhan Turun keskustan ja eurooppalaisuuden yhteensovittaminen haasteelliselta.
Huomioitavaa on myös että Suomessa ulkotilojen käyttö pääsääntöisesti rajoittuu noin kolmeen kuukauteen vuodessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SIRPA RAULAMO
Uusvanhaa eurooppalaisuutta
Turussa oli 'euroopalaista vanhaa kaupunkia' jopa Turun palon jäljiltäkin 1827, mutta sitä ruvettiin hävittämään ja suurin osa kokonaisuuksista on vähin äänin kadonnut.

Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristöä suunnitellaan rikottavaksi mm. vetämällä ratikkalinja Brahen- ja Porthaninpuiston välistä ja ehkä joudutaan rakentamaan uusi Tuomiokirkkosiltakin, kun vanha ei kestäisi painavia vaunuja (Tampereellakin purettiin ja vahvistettu silta rakennettiin uudelleen mm. raiteiden alle jääneiden jalkakäytävien takia). Ratikka ei ole Turussa ratkaisu, se vaanii tässäkin taustalla ja voi pilata kaikki hyvät aikomukset myös Vanhan Suurtorin kehittämisessä.

Siis taistelkaa/taistellaan raitiotielinjausta vastaan. On vaadittava myös riittävästi rahaa vanhan ajan tyyliin sopivien vetonaulojen kehittämiseen ja alueen mainostamiseen.