Lukijoilta

Tunnetaidot kehittyvät draamaopetuksessa

Jane Iltanen
Kirjoittajien mukaan toiminnallisessa opetuksessa lapsi ja nuori tulee näkyväksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Kirjoittajien mukaan toiminnallisessa opetuksessa lapsi ja nuori tulee näkyväksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Kestävää hyvinvointia rakennetaan siten, että kaikki pysyvät yhteiskunnassa mukana. Eivät yksin ne, joilla menee hyvin ja jotka ovat saaneet hyvät eväät elämään.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt hälyttävästi, kuten olemme saaneet tiedotusvälineistä lukea. Monet toimijat ovat ilmaisseet huolensa ilmiöstä ja ehdottavat ratkaisuksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista lapsille ja nuorille. Teatteri- ja draamaopetus opettaa kokemuksellisesti näitä taitoja.

Teatteri ja draama oppiaineena on aina yhdessä tekemistä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Toiminnallisessa opetuksessa lapsi ja nuori tulee näkyväksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Se antaa mahdollisuuden tutustua kokonaisvaltaisesti itseen ja toisiin.

Roolityöskentely, esitysten tekeminen ja katsominen lisäävät ymmärrystä erilaisen inhimillisen käytöksen syistä ja seurauksista. Vaikeidenkin asioiden tarinallistaminen ja näkyväksi tekeminen kehittävät kykyä tunnistaa tunteita ja sanallistaa niitä. Teatterin ja draaman opetus auttaa hyväksymään ja arvostamaan erilaisuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lapsen ja nuoren empatiakyky, myötätunto ja omanarvontunto kehittyvät teatterin ja draaman opetuksessa. Ryhmämuotoiset vuorovaikutustilanteet tukevat sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia turvallisessa oppimisympäristössä.

Suomessa on valmiudet aloittaa teatterin ja draaman opetus peruskoulussa.

Teatteri- ja draamaopettajat sekä teatteri-ilmaisun ohjaajat ovat paitsi taiteenalansa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä ryhmäilmiöiden asiantuntijoita. Suomessa on valmiudet aloittaa teatterin ja draaman opetus peruskoulussa. Tämä oppiaine pitää sisällään tunne- ja vuorovaikutustaidot.

Kannatamme tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista lapsille ja nuorille osana teatteri- ja draamaopetusta.

Puheenjohtaja

Suomen Esittävien Taiteiden Oppilaitosten liitto ETOL ry

Puheenjohtaja

Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitto FIDEA ry

Teatteritaiteen yliopistonlehtori

Teatteriopettajan MA-ohjelman johtaja

Taideyliopiston teatterikorkeakoulu

Draamakasvatuksen yliopistonopettajat

Jyväskylän yliopisto

Esittävien taiteiden koulutus- ja tutkimuspäällikkö

Turun AMK:n Taideakatemia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.