Lukijoilta

Sanna Marinin ateriaetu – miltähän se tuntuu pienituloisesta?

On paljastunut, että pääministerimme Sanna Marin perheineen nauttii liki 850 euron kuukausittaista veronmaksajien kustantamaa ateriaetua verovapaasti. Maksaakseen edusta verot Marinin tulisi saada liki 2000 euroa suurempaa palkkaa.

Miltähän tämä tuntuu pienituloisesta suomalaisesta, joka saa saman verran, noin 850 euroa kuukaudessa esimerkiksi takuueläkkeenä verotettavaa tuloa, josta kaikki eläminen, ei siis vain aamupalat ja ateriat, on maksettava? Ja siis verotuksen jälkeen.

Keskustelu asiasta on kummasti kääntynyt sen miettimiseen, onko tämä etu verotettavaa vai ei. Ensisijaisesti pitäisi selvittää se, onko koko etu ylipäätään lainmukainen.

Ruokakustannusten korvaamista ei laissa mainita, laissa mainitut kustannusten korvaamiset liittyvät vain turvallisuusasioihin.

On helppoa vaatia verojen korotuksia toisille, kun itse ei veroja maksa, ei asumisesta, kulkemisesta, siivouksesta eikä edes ruuasta – ei itse eikä koko perhe. Lisäksi verotonta rahaa tulee kansanedustajan verovapaasta "kulukorvauksesta", vaikka mitään kuluja ei olisikaan.

Hyväksymmekö me suomalaiset tällaisen toisten ihmisten tuloilla elävän rälssin?

Jukka Leinonen

Naantali

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (28)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Suomalaisen korruption ilmentymä
Pääministerin ateriaetu on herättänyt laajaa huomiota, koska se liittyy asiaan, joka on meille kaikille tuttu ja jokapäiväinen. Jokainen ihminen tarvitsee katon päänsä päälle ja varsinkin murua rinnan alle. Tämän vuoksi teemme työtä ja ansaitsemme rahaa.

Ruoka-avun koetaan olevan tarkoitettu yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa oleville. Se, että tälle veronmaksajien tarjoamalle apajalle on nyt ilmestynyt henkilö, joka kaikilla mittareilla on yhteiskuntamme hyväosaisimpia, ei mahdu monenkaan oikeustajuun. Epäkohtaa korostaa entisestään se, että kyseessä on poliitikko, jonka edustama puolue on perinteisesti ilmoittanut ajavansa työläisten asemaa ja oikeudenmukaisempaa tulonjakoa.

Mielestäni kyse on kuitenkin laajemmasta epäkohdasta, kuin yhden ihmisen häpeämättömästä toiminnasta. Suomessa on rakentunut ylimmän valtaeliitin ympärille hännystelijöiden verkosto ja hovi, joka suojelee ylimpiä virkamiehiä ja valtionjohtoa sekä tarjoaa näille etuja turvatakseen oman asemansa vallankäytön hämärissä kulisseissa. Valtioneuvoston kanslian toiminta kertoo osaltaan juuri tästä.

Aamiaiskohu onkin vain yksi esimerkki lisää suomalaisesta korruptiosta, jota vähätellen kutsutaan maan tavaksi ja hyvä veli-verkostoksi. Nyt olisi korkea aika kääriä hihat ja alkaa perkaamaan tätä häpeällistä mätäpaisetta maastamme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Suomalaisen korruption ilmentymä
Nimimerkki S.F. kirjoittaa: "Ruoka-avun koetaan olevan tarkoitettu yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa oleville. Se, että tälle veronmaksajien tarjoamalle apajalle on nyt ilmestynyt henkilö, joka kaikilla mittareilla on yhteiskuntamme hyväosaisimpia, ei mahdu monenkaan oikeustajuun."

Miksiköhän S.F. käyttää termiä ruoka-apu?
Sehän on täysin väärä. Varmaan S.F. itsekin tajuaa että kyllä pääministerin palkalla pystyy itse maksamaan aamiaisensa.
Kyse on puhtaasti siitä että pääministeri on Suonen vallankäytön ykkönen ja se on erittäin vaativa tehtävä. On täysin luonnollista että pyritään antamaan pääministerille mahdollisimman täydellinen työrauha. Olisihan se hassua että jos vaikka Merkel tai Macron soittaisi niin Marinin pitäisi vastata; Sori olen juuri Alepan kassalla ostamassa nakkeja, palataan asiaan myöhemmin.

Ihan vertailin vuoksi S.F., mietipä miten hulppeita luontaisetuja yrityselämän puolella jaetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Suomalaisen korruption ilmentymä
Ei kai kukaan muu, paitsi Marin itse ja nimimerkki T.S., ole tuonut esille että pääministerin pitäisi itse mennä ruokakauppaan ostoksille, onhan olemassa monia muitakin vaihtoehtoja, kuten ruokakuljetukset kotiin.

Yksityisten yritysten tarjoamat edut ovat eri asia kuin julkisilla verovaroilla kustannetut etuisuudet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KodakTri-X
Joku raja populismillakin
Pienituloiset ja eläkeläiset voivat miettiä omia valintojaan ja missä meni vikaan jos rahat ei riitä. Suomessa kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus edetä vaikka sinne pääministeriksi, joskin yksityisellä sektorilla lienee rahakkaampiakin toimia joissa ei tarvitse kuunnella jokaisen elämässään epäonnistuneen keski-ikäisen taaperon vaikerrusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Joku raja populismillakin
Totta.

Mutta ongelma on siinä, että "elämässään epäonnistuneita keski-ikäisiä taaperoita" on melkomoisen paljon ja useilla heistä on vieläpä oikeustoimikelpoisuus tallella, eli he voivat mm. äänestää sekä valtiollisissa että paikallisissa vaaleissa.

Tämä nyt huomiona noin yleisellä tasolla, eikä liity tähän pääministerin aamiaisten kyttäämiseen - - - tämä "kohu" kertonee lähinnä sen, että Suomessa ovat asiat melko hyvin, noin kohumielessä, ja että iltapäivälehdistö tekee ansaintalogiikkansa mukaista jälkeä - - - ennustan, että seuraavaksi tulee juttua siitä, kuinka "ministeri X naurahti väheksyvästi kun vammainen pienituloinen eläkeläinen liukastui kadulla banaaninkuoreen - katso kuvat!".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Myrna
Vast: Joku raja populismillakin
Oho, olipa julma ja sydämetön kommentti! No, empatiakyvyn puute on paistanut Sanna Marinin toimissa, mikseivät siis hänen kannattajansa olisi samaa maata..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Myrna
Kuinka hän kehtaa?
Aivan. Ja vaikka olisi laillistakin, niin onko moraalista? Laki itsessäänhän ei ole moraalisesti oikea tai väärä, ei hyvä eikä paha. Se on vain lainsäätäjien eli kansanedustajien enemmistön päätös, penimmillään vain sadan ihmisen mielipide. Koko aamiaiskohujupakasta nousee mieleen vain yksi kysymys: kuinka hän kehtaaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Kuinka hän kehtaa?
Niin, Ateriaetuahan ei ollut Sipilällä, Käteisellä, Stubbilla, Vanhasella eikä Jäätteenmäellä...

Mutta mikä se ero nyt on? Jep. Perhe. Eli Marinilla on perhe mukana, edellä mainituilla ei ollut joten aika selvää että tässä laajuudessa ei kukaan muu ole etua käyttänyt.

Ja miksi asia tuotiin esille juuri ennen kunnallisvaaleja...? Niin, miksiköhän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Faktantarkistus
"Miltähän tämä tuntuu pienituloisesta suomalaisesta, joka saa saman verran, noin 850 euroa kuukaudessa esimerkiksi takuueläkkeenä verotettavaa tuloa."

Toki jokaisella on Suomessa perustuslain takaama oikeus vapaasti ilmaista mielipiteensä mutta silti on jo uskottavuuden kannalta hyvä pitäytyä faktoissa. Alle 1000 euron eläkkeet ovat nimittäin verovapaita jos henkilöllä ei ole muita tuloja. Tiedän tämän omakohtaisesti koska olen itse eläketuella (= takuueläke) siihen asti kunnes pääsen "oikealle eläkkeelle". Eläketuki on tällä hetkellä 837,59 €/kk puhtaana käteen. Tästä tulotason pienuudesta huolimatta olen hyvin tietoinen siitä, että monet kadehtivat jopa minuakin. Niin suomalaista...niin suomalaista...

Nimimerkki "KodakTri-X" ehtikin jo tuossa edellä viedä sanat suustani. Suomalaiset ovat kyllä kateellisia muiden omalla työllään ansaitsemista palkoista ja eduista...mutta eivät he koskaan näiden vaativia työtehtäviä pystyisi tekemään. He haluaisivat vain noukkia "rusinat pullasta".

Hyväksymmekö me suomalaiset tällaisen kaksinaismoralismin? Pääministerin edut kaikille kansalaisille, ilman työvelvoitetta...ettei kenellekään tule paha mieli? Vai pitäisikö pääministerinkin tehdä työnsä pelkällä työmarkkinatuella + 9€/pvä kulukorvauksella kuten niin monet tänä päivänä?

Minusta tällaiset jutut ovat vain merkki siitä, että pääministeri on hoitanut työnsä niin hyvin, että median ainoa mahdollisuus huudattaa äänestäjiä rajoittuu nyt pääministerin saamiin etuihin.

Ei...arvasitte väärin. Minä en kuulu SDP:n äänestäjiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Faktantarkistus
Kyse taitaa olla enemmänkin mittakaavasta kuin perusperiaatteesta. Uskon nimittäin, että yli 95 % suomalaisista hyväksyy ainakin jonkinasteisen eripalkkaisuuden eri perustein. Luulen myös, että yli 90 % allekirjoittaisi väitteen, että työn vaativuus saa/sen tulee vaikuttaa palkan suuruuteen.

Mutta onhan eroa sillä, ovatko pääministerin edut kaikkineen (kulukorvaukset yms.) esim. 10 000 vai 50 000 euroa kuussa. En muista mitään tarkempia lukuja, mutta sen tiedän, että pääministerin kaikki palkat, palkkiot ja edut tekevät sellaisen summan, että hän ei tarvitse aamiaiskorvausta. Summa on myös sellainen, että oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että se on riittävä tehtävän vastuullisuuteen nähden.

Ja vielä mittakaavaa enemmän kyse on periaatteista. Onko oikein, että varsin varakas henkilö käyttää hyväkseen (jokaista) mahdollisuutta lisätuloihin, vaikka niiden peruste on kyseenalainen? Onko oikein, että pääministerin aamiainen maksetaan verovaroista, kun tiedetään matalimpien sosiaalitukien taso? Onko oikein, että sosiaalista oikeudenmukaisuutta kannattavaa vasemmistopuoluetta erittäin näkyvällä paikalla edustava henkilö rohmii itselleen etuja?

Kysymyksen kutistaminen "kateudeksi" on mielestäni kaikkien sellaisten vähättelyä, jotka kysymys kiinnostaa ja jotka eivät purematta niele tällaista käytäntöä, olivat syyt mitkä tahansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Faktantarkistus
KodakTri-X. Nyt on kyse verovarojen laillisesta tai laittomasta käytöstä.
Asia ei siis liity yksityiseen sektoriin joten väärä sepustus. Lisäksi useita kansalaisia halveeraava.

Alf. Kyse ei taida olla miten hyvin pääministeri on hoitanut työnsä.
Mikäli mielestäsi on oikein että päättäjät ja viranhaltijat ovat oikeutettuja omiin etuihinsa verovarojen käytössä niin siinähän sitä kaksinaismoralismia onkin. Jokuhan tuonkin on tulkinnut että pääministerillä olisi ateriaetu. En siis liitä pääministeriä asiaan vaikka tuo etu mielestäni on aivan järkevä ja perusteltu työn luonteen vuoksi. Vaan kun asiaa salaillaan ja selitellään "tulkintojen" vuoksi niin kohu on valmis. Yli-Viikarin toiminta verovaroilla on omaa luokkaansa. Ja selittelyt.
Kun asioita tutkitaan enemmän niin paljonkohan vastaavia löytyy. "Porsastellaan" verovaroilla.
Kansalaisten kukkaroa tyhjennetään ja "eliittikupla" elää siivellä ja puoluetuilla.
Tuskin monikaan haluaa elättää noita oman edun tavoittelijoita. En minä ainakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Faktantarkistus
Se, onko jokin käytäntö "oikein", riippuu ensisijaisesti kysyjän näkökulmasta. Aniharva ihminen on kuitenkaan koskaan kieltäytynyt mistään lisäeduista vedoten siihen, että "kun muilla on asiat huonommin". Se muuttaa kummasti suhtautumista heti kun on itse saamapuolella. Eikö vain...?

Pitäisikö minunkin alkaa hävetä kun ansiotasoni taannoin nousi 300 €/kk (puhtaana) kun siirryin leikatulta työmarkkinatuelta eläketuelle? Kuinka minä oikein kehtaan tällä tavalla porskuttaa verorahoilla...?

Eihän kukaan ole luvannutkaan, että elämä olisi oikeudenmukaista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää