Lukijoilta

Turun on panostettava ikäystävällisyyteen

TARA JAAKKOLA
Seniorit eivät useinkaan tiedä palveluista, joihin he ovat oikeutettuja, pelkästään siitä syystä, että niistä tiedotetaan vain internetissä, toteaa kirjoittaja.

Turun vanhusneuvoston tehtävänä on paitsi järjestää informaatio- ja keskustelutilaisuuksia ikäihmisille toimia myös linkkinä senioreiden ja Turun päätöksenteon välillä. Otamme yhteyksiä virkamiehiin ja viemme tietoa ongelmista eteenpäin. Vanhusneuvoston jäseniin voidaan ottaa yhteyttä, kun halutaan parannusta ongelmiin.

Näin kuntavaalien alla on aiheellista pohtia, millainen on ikäystävällinen Turku. Lyhyesti sanottuna se on kaupunki, jossa eläkeläisten palvelut toimivat ja ikäihmisiä kuunnellaan heitä itseään koskevissa asioissa.

Usein ongelmat ovat viestinnässä. Seniorit eivät useinkaan tiedä palveluista, joihin he ovat oikeutettuja pelkästään siitä syystä, että palveluista tiedotetaan vain internetissä. Ikäihmiset tarvitsevat myös postitse ja paperilla tapahtuvaa informaatiota.

Tiedottamisen suhteen ihmiset eivät todellakaan ole yhdenvertaisia. Tähän tarvitaan muutosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet eivät tiedä, että esimerkiksi Kauppatorin Monitorissa, Kop-kolmiossa sijaitsee ikäihmisten keskitetty asiakaspalvelupiste, josta löytyy vastaus monenlaiseen kysymykseen. Siellä voi saada myös lomakkeiden täyttöapua. Jos vanhusneuvoston aloite toteutuu, sieltä löytyy tulevaisuudessa asumisneuvoja.

Olemme myös huomanneet, että seniorit eivät tiedä, että rollaattoria käyttävät voivat matkustaa maksutta Fölin busseissa ma–pe klo 9–13.

Kun pandemia hellittää, ATK-kursseja tulee järjestää keskitetysti ikäihmisille, jotka haluavat oppia tietokoneen käyttöä. Heille on annettava ohjausta myös tietokoneen hankinnassa.

Vanhusneuvosto päivystää kerran kuukaudessa, kuukauden toisena tiistaina (ei heinä- eikä elokuussa) Naantalin Aurinkoisen Kauppiaskadun kahvilan ulkopuolella Wiklundin valopihassa koronarajoituksin. Tervetuloa kyselemään ja keskustelemaan.

Pandemian aikana vanhusneuvosto on ollut yhteydessä sähköpostilla eläkeläisjärjestöihin ja järjestänyt webinaareja yleisölle. Kaupungin palveluista kulttuuripalveluihin ollaan tyytyväisiä; kirjasto toimii hyvin. Fölin busseihin ollaan myös tyytyväisiä. Kaupungin ikäihmisten liikuntaryhmät ovat suosittuja normaalioloissa.

Asia, joka tulee esiin toistuvasti, on ongelmat terveyskeskusten ajanvarauksessa. Keskitetty ajanvaraus puhelimella ei ole kaikilta osin toiminut siitä lähtien kun se otettiin käyttöön vajaa kaksi vuotta sitten. Jos on kiireellinen tarve, ajan yksityiselle lääkärille saa onneksi varatuksi vaikka samaksi päiväksi.

Monet kertovat, että luvattua takaisin soittoa terveyskeskuksen ajanvarauksesta ei tule. Tällainen ei ole turkulaisten yhdenvertaista palvelua. Terveystoimen resurssit on laitettava kuntoon ja keskitetystä ajanvarauksesta on luovuttava, kun se ei toimi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaupungin järjestämällä kotihoidolla on ollut rekrytointiongelmia. Vajaalla henkilöstöllä työ käy raskaaksi. Henkilöstön vaihtuvuutta on liikaa.

Turun kaupunginhallitus perehtyi ongelmiin viime tammikuussa. Turun vanhusneuvosto seuraa parannustoimenpiteiden vaikuttavuutta tämän kevään ajan.

Asia voitaisiin ratkaista nostamalla lähihoitajien palkat vähintään samalle tasolle kuin naapurikunnissa, arvioimalla työn vaativuus uudelleen sekä kiinnittämällä enemmän huomiota kotihoidon työn organisointiin ja työntekijöiden työhyvinvointiin. Tämä vaatii mahdollisia rakennemuutoksia ja lisää resurssia toimialalle.

Tuleva sote-uudistus ylimääräisine hallintorakenteineen ei ainakaan paranna tilannetta. Kustannukset noussevat.

Ikäihmiset odottavat, että hyvin toimiva Ikäneuvola saa jatkaa toimintaansa pilottivuosien jälkeen. Neuvola kutsuu kaikki tänä vuonna 75 vuotta täyttävät maksuttomaan terveystarkastukseen. Samalla arvioidaan myös asiakkaan mahdollinen lääkitys ja hänelle annetaan ohjeita ravitsemukseen ja liikuntaan.

Ikäneuvola säästää terveystoimen kustannuksia, kun mahdolliset piilevät sairaudet saadaan hoitoon ennaltaehkäisevästi ja varhaisessa vaiheessa.

Toinen asia, jonka edistymistä seniorit odottavat tulevilta päättäjiltä, on ns. välimuotoisten asumisyksiköiden toteuttaminen. Uusia asuntoalueita kaavoitettaessa on tärkeää sijoittaa yhteisöllisiä senioriasuntoja sisältävät korttelit puiston läheisyyteen. Näin mahdollistetaan vanhusten päivittäinen liikkuminen ja itsenäinen terveydestään huolehtiminen.

Kun tarvetta välimuotoiseen asumiseen on jo nyt, uusien yksiköiden rakentamista odotellessa, kaupunki voisi vuokrata yksityisistä palvelutaloista asuntoja, joihin voitaisiin järjestää asukkaille yksilölliset kevyet tukipalvelut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksinäisyys oli ongelma ikäihmisten keskuudessa jo ennen pandemiaa. Koronarajoitukset ovat sulkeneet vanhukset koteihinsa. Vanhusneuvostossa olemme aistineet jonkinlaista lamaannusta ikääntyneiden keskuudessa.

On hyvä, että senioriyhdistykset ovat alkaneet järjestää ulkoilutapahtumia koronarajoituksin. Pandemian rajoitusten lieventämisiä odotellaan, jotta jälleen voidaan kokoontua ja tehdä yhteisiä matkoja.

Ulla-Maija Vierimaa

Turun vanhusneuvoston puheenjohtaja

kaupunginvaltuutettu (kok)

kaupunginhallituksen jäsen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
credo
Vast.Sivustaseuraajalle
Olet oikeassa että rollaattori auttaa tasapainon säilyttämisessä, kuten kävelykeppi. On myös tapauksia, että henkilö tulee bussiin rollaattorin kanssa etuovesta, laittaa sen kasaan , leimaa bussikortin ja ottaa laitteen," kainaloon,"ja istuutuu normaalisti penkille. Viimeinen kappaleesi kertoo, että kysymyksiä riittää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Tämä pätee muuallekin kuin Turkuun
”Seniorit eivät useinkaan tiedä palveluista, joihin he ovat oikeutettuja pelkästään siitä syystä, että palveluista tiedotetaan vain internetissä. ”

No, se ei auta yhtään vaikka olisi tietokoneita joka nurkassa (niinkuin minulla) ja yhteydet kunnossa, jos ei tiedä mitä hakea. Ei Googlekaan löydä jotain, josta netissä ei ole merkkiäkään.

Pohtikaa myös näitä ?
Miksi rollaattoria käyttävän, hyvän tasapainon ja hyvän askeltamisen omaavan ja hyvää eläkettä nauttivan seniorin, pitää päästä Fölibussissa ilmaiseksi ? Miksi bussikuljettaja ei opasta maksuttomuudesta henkilöä, joka jättää rollaattorin paikalleen bussin keskiosaan ja menee leimaamaan bussikortin ? Miksei ( liian kallistako) keskioven viereen aseteta leimauslaitetta ? Jos bussissa on ruuhkaa ( taas koronan jälkeen ) mikä järjestys bussin keskiosassa: pyörätuolin -, lastenvaunujen- , vai rollaattorin käyttäjä ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pohtikaa myös näitä ?
Raitiotie on erittäin ikäystävällinen.

Mutta yleisesti kannattaa miettiä sitä, että keitä varten yhteiskuntaa ensisijaisesti pitäisi kehittää, vanhuksia vaiko tulevia sukupolvia varten. Tämä vain niitä tilanteita varten kun näiden kahden ryhmän intressit ovat toisensa poissulkevia. Esimerkiksi että rakennetaanko jonnekin puisto vaiko parkkipaikka jotta huonojalkaiset pääsevät lähemmäs jotakin. Rakennetaanko lisää kaistoja autoille jotta huonojalkaiset pääsevät vaiko paremmat väylät jalankulkijoille ja sähköpotkulautailijoille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Pohtikaa myös näitä ?
Kaikkien vanhusten siis pitääkin muuttaa Varisuolle, keskustaan tai satamaan päästäkseen nauttimaan pätkäraitsikasta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Pohtikaa myös näitä ?
Credo: Minulta tuli kerran Skanssissa nainen (50?) kysymään, miksi käytän rollaattoria kun kävelen niin hyvin? Johon vastasin rehellisesti ja yksinkertaisesti että tasapaino-ongelma. Nainen mutisi jotain anteeksipyynnön tapaista ja kääntyi selkeästi häpeävän näköisenä poispäin.

Tasapaino säilyy ja pystyy kävelemään, kunhan edes toisella kädellä saa pidettyä kiinni jostain – kuten bussin istuinten selkänojasta tms. Olen nähnyt lukemattomia ”hyvin käveleviä” liikkumassa rollaattorin kanssa ja tiedän, että jokaisella heistä on syynsä rollaattoriin. Kukaan ei liiku rollaattorin kanssa ilman pätevää syytä.

Sen sijaan voisi kysyä yli 5-vuotiaiden lasten vanhemmilta, miksi he nousevat bussiin lapsi rattaissa? Tuskin kaikki lapset vammaisia ovat. Varsinkin jos lapsi kävelee omin jäloin kun bussi lähtee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Pohtikaa myös näitä ?
Väittääkö joku että raitotietä ei tultaisi laajentamaan Varissuo-Satama -linjauksen ulkopuolelle? Vai luuleeko joku vain että ei?