Lukijoilta

Piippaukset eivät kanna kaikkien korviin – varoitusten on kuuluttava kaikille

Jonny Holmén
Kirjoittaja toivoo, että erilaisin äänimerkein varustettujen laitteiden valmistajat ottaisivat huonokuuloisetkin huomioon.

Taannoin uudessa Tekniikan Maailma -lehdessä oli hyvä ”Mitä se sanoi?” -artikkeli nykyisen äänitystekniikan tasosta.

Olemme monta kertaa ihmetelleet samaa, kun elokuvien sekä jopa keskustelu-, luonto- ja dokumenttiohjelmien puheesta ei saa mitään selvää ohjelmaan tungetun taustamusiikin takia. Tai etenkin suomalaisten elokuvien puheen äänitystekniikan huonouden takia näyttelijöiden puhe jää ymmärtämättä.

Suomessa on yli 70-vuotiaita arvion mukaan noin 800 000 ja yli 80-vuotiaita 300 000. Melkein kaikilla yli seitsemänkymppisillä ja varsinkin meillä yli kahdeksankymppisillä on alentunut kuulo.

Kuulen ja ymmärrän kyllä ilman kuulolaitteita normaalin miehen (100–150 hertsiä) ja jopa naisenkin puheen (180–220 hertsiä) hiljaisessa ympäristössä, mutta hälinässä on vaikeaa saada selvää normaalista keskustelusta. Lapsen keskimääräinen äänen taajuus on 300 hertsiä, joka jo vaikeuttaa ymmärtämistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vasemman korvani kuulokäyrä lähtee melko jyrkästi alaspäin 15 desibelin/500 hertsin ja oikean korvani käyrä 35 desibelin/250 hertsin kohdalta, päätyen noin 100 desibelin/4 kilohertsin tasolle.

Alan ammattilainen huomaa heti, mistä on kysymys. En kuule kaiken maailman piippauksia, joita tuntuu olevan nykymaailma täynnä.

Meillä piippaavat ainakin jääkaappi, pakastin, mikrouuni, pesukoneet, puhelin, televisiot, tietokoneet ynnä muut laitteet, joiden varoitus- ja merkkiääniä en kuule, kun ne ovat liian kimeitä ja liian hiljaisia.

Sama ongelma on nykyisessä autossani. Turvavyöt, ovet, valot ynnä muut varoittavat piippauksilla, joita en kuule, kun ne ovat liian kimeitä, vaikka desibelejä tuntuisi olevan tarpeeksi.

Meillä piippaavat ainakin jääkaappi, pakastin, mikrouuni, pesukoneet, puhelin, televisiot, tietokoneet ynnä muut laitteet, joiden varoitus- ja merkkiääniä en kuule, kun ne ovat liian kimeitä ja liian hiljaisia.

Vanhassa Opelissani oli tosi äänekäs ja matalahertsinen valojen varoitin. Kun yritin löytää vastaavaa veneeni kaikuluotaimeen rikkoutuneen tilalle, enpä löytänyt. Markkinoilla oli vain vienoja piippareita.

Vaarallisinta tuo kuulemattomuus on joka makuuhuoneessa vaadittujen palovaroittimien suhteen. Laki vaatii, että niiden äänen voimakkuus on vähintään 85 desibeliä kolmen metrin päässä. Suurella vaivalla sain selville, että niiden äänen korkeus vaihtelee 0,3–3,0 kHz, kokemukseni mukaan lähempänä tuota yläpäätä. Meillä on joka huoneessa paitsi keittiössä palohälytin, joiden hälytysääntä on desibeleistä huolimatta vaikea kuulla, varsinkin muista huoneista.

Toiveenani onkin, että Kuuloliitto alkaisi ajamaan (jollei jo aja) aloitettani, että laitteiden valmistajat ottaisivat meidät huonokuuloisetkin huomioon ja suunnittelisivat äänimerkkien äänet matalammille jaksoluvuille tai laittaisivat laitteeseen asianmukaisen taajuussäätimen. Äänen voimakkuuden lisäys ei riitä, jos asianomainen ei kuule enää jaksolukua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Merkkivalo jää monesti huomiotta tai sitä ei näe paikan takia. Ilmailussa on todettu äänimerkin yhdistettynä merkkivaloon olevan paras varoitusjärjestelmä.

Paras on tietysti puheääni, kuten joissakin sotakoneissa. Jääkaappi käskisi kuuluvalla äänellä: ”Sulje jääkaappi” ja palovaroitin herättäisi sinut huutamalla: ”Olohuoneessa savua”.

Seppo Koskelainen

evp

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Nest
Nest palovaroitin puhuu
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Tiedoksi, että Nest valmistalta(Googlen omistama) löytyy palovaroitin joka ilmoittaa piippauksen lisäksi puhumalla hälytyksistä. Tuote on muutenkin monipuolinen, koska sisältää savu-,lämpö- ja häkäilmaisimen. Toki se näkyy myös hinnassa, kun maksaa muistaakseni n.120€/kpl.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Tinnitus
Minulla on kuulon alenema matalien taajuuksien kanssa, mutta yhtä lailla hankalaa erottaa puhetta meluisessa ympäristössä. Piippaukset (luuri ja tabletti) kuulen kyllä kotona, mutta ulkona en aina.

Minua ärsyttää että esim. Tv:ssä puhe tulee hiljaa ja kun säätää ääntä kuullakseen sen ja kuvattava siirtyy johonkin toiseen, se ”tulee silmille”. Sama usein myös musiikin kanssa ja nauhoitettujen lähetysten kanssa. Eikö missään ole äänitarkkailijoita?