Lukijoilta

Osa aikuisista autoilijoista suhtautuu vaarallisella tavalla kolmion kanssa ajaviin nuoriin

Jane Iltanen
Osa samassa liikennevirrassa ajavista aikuisista ei kunnioita lainkaan nuoria, joille liikenteessä mukana ajaminen on uutta ja ihmeellistä, harmittelee kirjoittaja.

Ikäpoikkeus- ja ajo-opetusluvat ovat viime vuosina lisääntyneet huimasti. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammat nuoret harjoittelevat ajamaan liikenteessä, kolmio autonsa takana.

Osa samassa liikennevirrassa ajavista aikuisista ei kunnioita lainkaan nuoria, joille liikenteessä mukana ajaminen on uutta ja ihmeellistä. Jännitystä ei helpota lainkaan, että muut liikenteessä ajavat käyttäytyvät jokseenkin häiritsevästi.

Kanssa-autoilijat ajavat esimerkiksi aivan kiinni puskurissa, noudattamatta turvavälejä. Näistä tilanteista voi syntyä pieniä ja suurempiakin onnettomuuksia. Lisäksi liikennevaloissa ei välttämättä anneta aikaa liikkeelle lähtöön, vaan voidaan esimerkiksi alkaa tööttäilemään piittaamatta, että kuljettajana on nuori henkilö, joka on vasta harjoittelemassa ajamista.

Liikenteessä ei tulisi provosoitua, eikä keskittymisen pitäisi herpaantua mistään häiriötekijästä. Ajoharjoittelutilanne on täysin yksilöllinen jokaiselle nuorelle ja epäasiallinen liikennekäyttäytyminen vaikuttaa jokaiseen eri tavalla.

Mielestäni jokaista kanssakulkijaa pitää kunnioittaa liikenteessä, on heillä kolmio tai ei, sekä huomioida mahdolliset riskit. Aina pitäisi muistaa ottaa huomioon, että kaikilla on turvallista ja jokainen on itseään varten tien päällä.

Julia Huuhka

opetusluvalla ajava nuori

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Kurinpalautus nuorille
Asenteet liikenteessä ovat kyllä huonontuneet kaikilla, mutta puhutaan nyt nuorista. Liikenne on osalle nuorista pelkkä leikkipaikka, jossa aiheutetaan häiriötä ja vaaratilanteita toisille. Asiaa auttaisi ajokortin ikäkriteerien tiukentaminen, mopoautojen kieltäminen ja mopojen ajokielto yöaikaan. Nyt nuoret ovat huomanneet, että käytännössä kaikki on sallittua ja kukaan ei pysty puuttumaan heidän toimintaansa. Ja jos poliisi joskus yllättää, alkaa kissa- ja hiirileikki, jossa virkavaltaa halveksitaan ja pidetään pilkkanaan. Vapaan kasvatuksen mädät hedelmät näkyvät tässäkin. Tarvittaisiin kunnon kurinpalautus, niin kuin moneen muuhunkin nyky-yhteiskunnassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Lyhyemmin
"Osa aikuisista autoilijoista suhtautuu vaarallisella tavalla kolmion kanssa ajaviin nuoriin". Lyhyemmin sanoen: Osa aikuisista autoilijoista suhtautuu vaarallisella tavalla.

Usein se, joka kokee kolmioajajat haitaksi, on muutenkin liikenteessä aggressiivinen, herkästi ärsyyntyvä, muita "opettamaan" pyrkivä, omasta mielestään mitä parhain kuski ja siksi sääntöjen yläpuolella. Tämä on valitettavaa. Harjoitteluaikana saa tosiaankin varmasti tilaisuuksia opetella noita kirjoittajan mainitsemia taitoja: "Liikenteessä ei tulisi provosoitua, eikä keskittymisen pitäisi herpaantua mistään häiriötekijästä." Kun ajamistaidot ovat vielä hakusessa, toivoisi harjoittelijan voivan ensin keskittyä perustaitoihin, mutta nämä teiden kuninkaat antavat sitten teho-opetusta omalla tavallaan. Kenties jokunen on suorastaan erikoistunut harjoittelijoihin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Tuollainen käytös on lapsellista
Aikoinaan, kun oli "80-lätkä" esiintyi samanlaista käytöstä joillakin harvoilla, toki aika harva sitä lätkää kauhean näkyvästi piti esillä. Silloinkin neuvottiin älä provosoidu turhasta, jokainen ajakoon omalla tavallaan. Samaa olen opettanut kaikille lapsilleni, kun olen heidät opettanut ajamaan opetusluvalla. Jos joku hiillostaa puskurissa, hidasta hieman vauhtia ja helpota ohipääsemistä. Kaupunkialueella tuo ei tietenkään ole juuri mahdollista, mutta silloin ei kannata tosiaan siitä takana olevasta sen enempää välittää. Liikennekäyttäyminen on monella tavalla parempaa kuin ennen ja nuoret paljon maltillisempia kuskeja kuin vaikka 70 ja 80-luvulla kortiin saaneet. Nuorena sai melkein aina kisan valoista ja viikonloppuisin hettiin kisoja ympäri kaupunkia, mentiin mm. riken suoralle ja motareille. Tänä päivä tosi harvinaista, että joku lähtisi ns. viivalta. Tärkeintä siis ottaa rennosti, ajella siten mikä itselle sopii parhaiten, jos olet hitaampi kuski, niin ohi pääsee aina, ja ohitukset fiksusti, reippaalla vauhdilla, eikä suoraan ohitettavan eteen. Itse aina vilkulla näytän, että on turvallista lähteä ohi, jos joku ajaa minua kovempaa. Yhteistyö on tässäkin se avainsana.