Lukijoilta

Yhteisymmärrys ja toivo mahdollistavat maailmanrauhan

Varsin vaikutusvaltainen, 6. huhtikuuta 2021 kuollut sveitsiläinen roomalaiskatolinen teologi ja professori Hans Küng (1928–2021) on kehittänyt vuodesta 1990 lähtien maailmaneetos-projektiaan (Projekt Weltethos) yhdessä kollegoidensa kanssa.

Küng on ollut katolisen kirkon teologisen uudistuksen johtohahmoja. Hänestä on tullut edistyksellisten näkemystensä takia myös ekumeenisen eli kirkkojen yhteyttä ja maailmanlaajan kirkon näkyvää ykseyttä edistävän liikkeen edelläkävijä.

Suomessa Küngin näkemyksiä on ansiokkaasti kehittänyt yleisen teologian emeritusprofessori Reijo E. Heinonen (1938–) tutkijaopiskelijoineen.

Maailmaneetoksella tarkoitetaan yhteistä näkemystä, joka koskee voimassa olevia arvoja, muuttumattomia mittapuita ja henkilökohtaisia perusasenteitamme.

Maailmaneetos on Küngin mukaan välttämätön, koska jos emme globaalisti sitoudu noudattamaan eetoksen alueella peruskonsensusta, uhkaa kaikkia inhimillisiä yhteisöjä enemmin tai myöhemmin kaaos tai diktatuuri ja monet ihmiset joutuvat epätoivoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Küng väittää maailmanuskontojen ja muiden keskeisten elämänkatsomusten välisen eettisen yhteisymmärryksen, globaalietiikan, mahdollistavan maailmanrauhan. Jeesuksen Vuorisaarnan kultainen sääntö "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", joka löytyy kristinuskon lisäksi omine muunnelmineen monista uskonnoista ja filosofioista, on maailmaneetoksen yhteinen perusta.

Küngin mukaan maailmanrauhaa ei voida saavuttaa ilman uskontojen rauhaa eikä uskontojen rauhaa synny ilman uskontodialogia.

Küngin mukaan maailmanrauhaa ei voida saavuttaa ilman uskontojen rauhaa eikä uskontojen rauhaa synny ilman uskontodialogia. Dialogia ei voi olla ilman uskontojen ja kulttuurien perustutkimusta. Globaalietiikka ei voi toteutua ilman uskovien ja ei-uskovien ihmisten tietoisuuden muutosta.

Myös saksalainen filosofian historian suurimpiin ajattelijoihin kuuluva Immanuel Kant (1724–1804) peräänkuuluttaa ikuisen rauhan mahdollisuutta ja korostaa moraalin ensisijaisuutta. Hän kuitenkin myöntää, että moraali johtaa vääjäämättömästi uskontoon, vaikka moraali ei tarvitsekaan itsensä takia uskontoa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että sekä Kant että Küng korostavat moraalin lisäksi toivon ja armon merkitystä. Ilman tulevaisuuden toivoa ja armollisuutta toisiamme kohtaan emme voi aikaansaada maailmasta moraalista rauhanvaltakuntaa, "universaalia kirkkoa", jota Kant ja tietyin tavoin myös Küng pitää inhimillisen toiminnan päämääränä. Kantin mielestä ihmisen tehtäväksi on siinä kylliksi, muusta kyllä Jumala pitää huolen.

Meidän tulee olla moraalisia ja luottaa tulevaisuuteen presidentti Mauno Koiviston viisaiden sanojen mukaisesti: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."

Matti Taneli

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

kasvatustieteen ja teologian tutkija sekä pappi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.