Nyt valmistellaan työelämäjoustoja omaishoitajille, mutta joustot ovat jo syntyessään vanhanaikaisia.
Turun Sanomissa 3.4. julkaistun artikkelin "Omaisen saattohoito lakiin perusteeksi työpoissaololle" mukaan työstä on voinut olla poissa omaishoivan takia 1–2 päivää, ja tämän on voinut tehdä työehtosopimuksesta riippuen palkallisella tai palkattomalla vapaalla. Joidenkin sopimusten mukaan poissa on voinut olla viikonkin palkattomasti.
Nyt valmisteltava uusi oikeus omaishoitovapaaseen on työnantajaa velvoittava, ja tarkoittaa viittä palkatonta vapaapäivää vuodessa työehtosopimuksesta riippumatta. Vapaata saa käyttää omien vanhempien, lasten, puolison sekä samassa taloudessa asuvien läheisten, kuten puolison lasten auttamiseen. Uusi parannus katsotaan saavutukseksi saattohoitotilanteitakin helpottamaan.
Ymmärrän, että metsästäjä-keräilijänkin täytyi tappaa ja pitää suojansa lämpimänä perhetilanteesta riippumatta, mutta haluan kysyä, minkälaisessa maassa ja minkälaisin arvoin elämme tänään, kun perheet ovat levällään Itä- ja Pohjois-Suomen vinkkelistä katsoen?
Riippuvuus palkkapussista on syrjäyttänyt arvona huolen pitämisen, ja kaukaa tapahtuvaa vierellä kulkemista ei tunnisteta lainkaan.
Matalapalkka-aloilla onkin syytä hoivata ja kuopata ketterästi perheenjäsenet, mikäli ei kykene saldovapaisiin, vuosilomapäiviin tai työajan lyhentämisen tuomiin upeisiin mahdollisuuksiin.
Ymmärretäänkö, että uusi lakiesitys noudattaa mediaanipalkkaa nauttivien asiantuntijoiden ajattelumiljöötä, ja että palkattoman vapaan mahdollisuus sisältää räikeää ammatillista eriarvoisuutta?
Moni tekee silpputyötä ja tiedättekö, mitä kahden päivän palkaton vapaa tarkoittaa matalapalkka-alalla, jossa kokoaikapalkka voi olla bruttona 1500 euroa? Se tarkoittaa katastrofaalista taloudellista tilannetta viikoiksi eteenpäin muutenkin vaikeassa ja yllättävässä elämäntilanteessa.
Etätietotyöläinen selviytyy paremmin etämoodissaan, mutta kuinka tulipalojen sammuttelu ja etäomaishoito onnistuu duunarilta? Tosi huonosti – olen kokeillut.
Mihin nämä tarjolla olevat kaksi tai viisi palkatonta päivää vuodessa riittävät? Haluan kysyä tätä erityisesti etäomaishoitajilta, joita tässä maassa arvioidaan olevan yli 100 000 henkilöä. Kaksi päivää voi kulua matkoihin.
Ehdotankin, että uutta lakia rukataan heti kohti palkallisia vapaapäiviä. Ja että työikäiset hoivaajat tulisivat nähdyksi samoin eettisin perustein kuin lapsiperheiden sairaustilanteet.
Olen toiminut skitsofreniaa sairastavan läheiseni etäomaishoitajana viimeiset kaksikymmentä vuotta, ja katson nykyisen ehdotuksen palkattomuudesta itsessään loukkaavana ja arvoiltaan ukinaikaisena, sillä minulle hyvä elämä on paljon muutakin kuin työelämäorjuutta ja taloudellisia arvoja. En voi mitenkään sitoutua kokoaikatyöhön näin armottomilla ehdoilla ja perheeni kustannuksella.
Kysymys kuuluukin, halutaanko etäomaishoitajat ja omaishoitajat ylipäätään mukaan työelämään? Omaishoito ei tarkoita vain puolisoa kotona hoivaavaa vanhusta, vaan hoivaaja on useinkin työikäinen tai opiskelemaan lähtenyt nuori aikuinen.
Entä ymmärretäänkö tämän päivän Suomessa, miten vahvasti hoivatodellisuudesta jälkeenjäänyt politiikka kytkeytyy muihin aikamme ilmiöihin? Voiko työuupumus olla kytköksissä perheen suunnassa joustamattomaan työelämään?
Entä kuinka moni tyytyy materialistisesti vähempään ja on vapaaehtoisesti osa-aikatyötön selvitäkseen etäomaishoitajuuden haasteista?
Saammeko tulevaisuuden työlliset jättämään kotimaakunnan edelleen vihellellen, ja hoitamaan vanhukset sitten lomilla?
Samassa Turun Sanomassa on juttu vanhusten kotihoidosta, joka on kriisiytynyt henkilöstövajeen ja vaihtuvuuden takia.
Mitäpä jos pidettäisiin valtion kanssa yhdessä huolta omistamme ja siihen saisi vielä tukea?
Toki kaltaiseni työnvieroksuja saadaan kokoaikatyöhön romauttamalla sosiaaliturva, mutta sitten savupirtin muijaa on turha pyytää jäämään tänne etelään toteuttamaan omaishoitoa tärkeämmäksi katsottuja elämäntehtäviä.
Tanja Litmanen
akateeminen etäomaishoitaja, osa-aikatyötön
