Lukijoilta

Sosiaalisella jälleenrakentamisella on kiire

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti nuorista pandemian keskellä. Nuoret ovat kuitenkin olleet jo ennen koronaa varsin heterogeeninen joukko, joka ei ponnista itsenäiseen elämään yhdenvertaisista lähtökohdista.

Huolenani ovat erityisesti ne nuoret, jotka jo pandemian alkaessa olivat työn ja työttömyyden välimaastossa tai kokonaan työvoiman tai koulutuksen ulkopuolella. Työskentelemme näiden ns. NEET-nuorten kanssa Diakonissalaitoksen Vamoksessa joka päivä, ja teimme heidän kanssaan analyysin lähitulevaisuudesta.

Tulos oli raadollinen: työllistyminen vaikeutuu entisestään, yhä useampi nuori jää koulutuksen ulkopuolelle, yksinäisyys lisääntyy ja usko tulevaisuuteen heikkenee.

Vaarana on, että mielenterveyspalvelujen tarjonta ei vastaa kasvavaan palvelutarpeeseen ja tuleva sote-uudistus siirtää opiskelijahuollon nykyistä kauemmaksi opiskelijoista, jolloin yhä useampi nuori keskeyttää opinnot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Työllisyyden kuntakokeilut kiinnittävät huomiota vain TE-palvelujen asiakkaisiin, jolloin ne nuoret, jotka ovat työvoiman ulkopuolella eivät saa tukea. Haavoittuvassa asemassa elävä nuori ei pahimmassa tapauksessa saa mistään kokonaisvaltaista matalan kynnyksen tukea.

Sosiaalisella jälleenrakentamisella alkaa olla kiire. Pandemian exit-suunnitelmassa on otettava kantaa siihen, kuinka estämme nuorten polarisaation syvenemisen.

Tarvitsemme yli hallintorajojen meneviä toimenpiteitä. On syytä kutsua koolle pyöreän pöydän keskustelut eri ministeriöiden, tutkijoiden, palvelun tuottajien ja kokemusasiantuntijoiden välillä siitä, kuinka varmistamme, että myös niitä nuoria, jotka jo epidemian alkaessa olivat takamatkalla, tuetaan kohti työtä ja koulutusta.

Tarvitsemme sektorirajat ylittäviä toimenpiteitä. Ihan konkreettisia tekoja. Pohja tälle työlle löytyy lastensuojelun jälkihuollon uudistamistyöryhmän loppuraportista, joka korostaa aikuistumisen tukea.

Kuka ottaisi kutsujan roolin?

Terhi Laine

johtaja, VTT

Vamos ja työllisyys, Diakonissalaitos

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.