Lukijoilta

Lomarahan maksuajankohdasta tulisi sopia paikallisesti

Viitaten Turun Sanomien 10.4. uutiseen liittyen koulunkäynninohjaajien lomarahamenetyksiin: Työsopimuslain mukaan työnantaja päättää yksipuolisesti lomautuksista. Turun kaupunki voisi halutessaan lomauttaa myös kesäkuussa.

Vastaavasti koko henkilöstön lomarahojen maksuajankohdan voisi siirtää kesäkuulle, joka on jo yleinen lomakuukausi. Näin tehdään monissa kunnissa.

Varsinais-Suomessa on kuntia, joissa on paikallisesti saatu sovittua niin, että koulunkäynninohjaajat saavat lomarahansa siinä kuussa, kun ovat kesälomalla. Tämä siitä syystä, että osa-aikatyötä tekevillä ohjaajilla lomautuksen aikana maksettu lomaraha lasketaan palkkatuloksi ja näin ollen he eivät saa täyttä työttömyyspäivärahaa eivätkä myöskään "ylimääräistä" lomarahaa käyttöönsä sellaisenaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen lomautusta kaupungin tai kunnan tulisi kuitenkin kartoittaa koulunkäynninohjaajien osaaminen, jotta heitä voisi työllistää muihin töihin. Tämä kartoitus on vain tainnut monessa paikassa jäädä tekemättä.

Varsinais-Suomessa on kuntia, joissa on paikallisesti saatu sovittua niin, että koulunkäynninohjaajat saavat lomarahansa siinä kuussa, kun ovat kesälomalla.

Työnantajalla ei ole lomautusperustetta esimerkiksi silloin, kun työntekijä voidaan ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa muihin työnantajan kokoaikaisiin tai osa-aikaisiin tehtäviin.

Työnantaja ei ole vain tietty hallintokunta tai laitos, vaan koko kunta tai kuntayhtymä. Työn tarjoamisvelvollisuus koskee kaikkea työtä, jota voidaan pitää työntekijälle soveltuvana ottaen huomioon hänen koulutuksensa, yleinen ammattitaitonsa ja kokemuksensa.

Työnantajan tehtävänä on arvioida, ketkä lomautettavista pystyisivät tekemään tarjolla olevaa muuta työtä ja keille sitä on tällä perusteella tarjottava.

JHL Varsinais-Suomen Koulunkäynninohjaajien verkosto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.