Lukijoilta

Pääsiäisenä näemme jo valoa koronatunnelin päässä

Ihmiset saivat 2000 vuotta sitten paljon hyviä neuvoja siitä, miten ei tule elää vain omaksi parhaaksi, vaan myös muiden parhaaksi. Sen ajan tapahtumat tiesivät myös kärsimystä, jota pitkänäperjantaina muistellaan.

Kärsimys on asia, jonka lukemattomat ihmiset ovat joutuneet historian kulussa kohtaamaan. Suurimmaksi osaksi syynä ovat ihmisten omat teot ja monella taholla vallassa olevien päätökset, jotka vievät sotiin tai kansalaisten huonoon kohteluun.

Myös ruohonjuuritasolla vääränlainen suhtautuminen kanssaihmisiin aiheuttaa ongelmia. Rikollisuus, pahoinpitelyt, perheväkivalta ja välinpitämättömyys saavat aikaan ikäviä seurauksia.

Maailmaan luotujen luonnonlakien mukaiset toiminnat sujuvat pääosin tarkoitetun mukaisesti, mutta aika ajoin ja paikka paikoin kuitenkin tuhoisinkin sivuvaikutuksin. Mannerlaattojen liikahdukset synnyttävät maanjäristyksiä, rankkasateet kehittävät tulvia, kuivuus ja kova tuuli metsäpaloja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maailma ei ole kärsimysvapaa.

Mennyt vuoden pituinen jakso on koetellut koko ihmiskuntaa pandemialla. Covid-19-epidemia on tuottanut jo kaksi ja puoli miljoonaa tästä sairaudesta johtunutta kuolemaa.

Viimeisten vuosisatojen aikana, ja varsinkin viimeisten vuosikymmenten aikana tiede ja sen myötä kehitys on toteuttanut tänä päivänä aivan välttämättömäksi katsottavia menetelmiä ihmisten tarpeita silmällä pitäen. Niinpä lääketieteen ansiosta nykyisin pystytään parantamaan vaikeitakin sairauksia.

Ehkä jo kesäksi alkaa elämä jälleen olla lähempänä vanhaa normaalia.

Koronavirustautiin olisi menehtynyt paljon useampi, elleivät sairaalat ja tehohoidot olisi saaneet niin monia tästä kulkutaudista selviytymään. Hoitohenkilökunta ansaitsee raskaasta työstään suuren arvostuksen.

Pääsiäistä saamme viettää valoa tunnelin päässä jo selvästi nähden, sillä rokotukset saatiin lyhyessä ajassa kehitettyä ja nyt niitä annetaan sovitussa järjestyksessä.

Ehkä jo kesäksi alkaa elämä jälleen olla lähempänä vanhaa normaalia. Täällä Suomessa se merkitsee pääsääntöisesti ainakin tyydyttävää, onnekkaimmille parempaakin elämää.

Mutta toivokaamme samaa myös autoritaaristen valtioiden kansoille. Myanmarilaisille, jemeniläisille, syyrialaisille, valkovenäläisille, Kiinan uiguureille ja monille muille vääryydestä kärsiville, sekä lähempänä että kauempana.

Harry Blässar

pääkonsuli

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.