Lukijoilta

Jatkosuunnittelussa tarkentuvat kustannusarviot ovat osa normaalia rakentamista

Turun Sanomat kirjoittaa 23.3. "Kahden koulun budjetit paukkuvat" -otsikon alla kaupungin rakennushankkeista. Asiaa on syytä tarkentaa, sillä jutusta ei käy ilmi kustannusten nousun syyt.

Artikkelissa kerrotaan sinänsä asianmukaisesti, että kyse on koulujen hankesuunnitelmien päivittämisestä ja siihen liittyvästä kustannusarvioiden tarkistamisesta. Koulujen rakentamista ei siis ole vielä edes käynnistetty, vaan on tehty hankesuunnittelua seuraavaa teknistä ja arkkitehtonista jatkosuunnittelua.

Kaupunki tutkii peruskorjattavat kohteet jatkosuunnitteluvaiheessa hyvin perusteellisesti, jotta mahdolliset ongelmakohdat löydetään ja korjaukset voidaan tehdä laadukkaasti.

Mainituissa hankkeissa teknisten kuntotutkimusten kautta on löydetty arvioitua enemmän korjaustarpeita ja ne tullaan korjaamaan perusteellisesti. Tämän takia myös kustannusarviota on ollut tarpeen korottaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osana jatkosuunnittelua on tehty arkkitehtisuunnittelua kohteeseen tulevien toimintojen tarkemmaksi sijoittamiseksi kohteisiin. Tällä varmistetaan, että tehtävät tilaratkaisut ovat toimivia ja palvelevat käyttäjää mahdollisimman hyvin.

Jatkosuunnittelussa tarvittava tilamäärä on kasvanut ja sitä kautta myös kustannusarvio on noussut.

Nämä ovat normaaleja jatkovalmisteluja, joita hankkeissa aina tehdään – ja pitääkin tehdä. Niiden kautta asiat tarkentuvat ja ne otetaan huomioon hankkeiden budjeteissa.

Jos näitä hankkeen jatkosuunnitteluvaiheessa tapahtuvia asioita ei otettaisi huomioon ja hankkeessa edettäisiin vanhoihin tietoihin perustuvalla kustannusarviolla, aiheutettaisiin tahallinen kustannusylitys rakentamisvaiheessa.

Rakentamisvaiheen kustannusylitykset ovat täysin eri asia kuin hankevalmistelussa tarkentuva kustannusarvio ja ne kertovat usein juuri siitä, että kustannusarvion laskennassa ei ole kaikkea osattu ottaa huomioon.

Turun Sanomat kirjoittaa Pääkirjoittajalta-palstallaan 24.3. koulurakennusten kustannusten ylityksistä ja vertaa asiaa toteutettuihin silta- ja kulttuurirakennuksiin.

Kaikki kaupungin viimeaikaiset siltahankkeet Logomon siltaa lukuun ottamatta ovat toteutuneet kustannusarvion puitteissa. Myös koulurakennukset ovat valmistuneet kustannusarviossa tai ne alittaen.

Näistä Turun Sanomat jättää pääsääntöisesti kaupungin julkaisemista lehdistötiedotteista huolimatta kertomatta, mikä on valitettavaa.

Kimmo Suonpää

kaupunkirakentamisjohtaja

Tuomas Koskiniemi

tilapalvelujohtaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
vexi
Budjetin ylityksä ja alituksia tulisi tapahtua yhtä paljon
Projektien suunnittelussa, myös rakennusprojektien, on hyväksyttävä tietty epätarkkuusmariginaali. Niin toteutuneen aikataulun kuin toteutuneiden kustannusten kohdallakin. Kuitenkin , ihan tilastotieteellisesti, tulisi taphtua ylityksiä ja alistuksia samassa suhteessa, mikäli suunnittelu on tehty kunnolla. Näinhän ei käytännössä tapahdu, vaan ylityksiä esiintyy alituksia enemmän, ainakin julkisella puolella. Onko kyse ammattitaidottumuudesta, vai ylioptimismista, vaiko peräti harkitusta positivisen ennakkokuvan antamisesta päätöksenteon vauhdittamiseksi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Iiris
Vast: Budjetin ylityksä ja alituksia tulisi tapahtua yhtä paljon
Onko sinulla siis tarkka tieto siitä monenko kohteen budjetti alittuu/ylittyy tai miten aikataulut toteutuvat? Ei ole sellaista tietoa juurikaan missään uutisoitu, muutamista loppuraporteista isoimpia hankkeita koskien voi päätellä ehkä että kyllä niitä alituksia on ylityksiä enemmän lukumääräisesti, ei vaan saa yhtä raflaavia otsikoita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.