Lukijoilta

Kuntiin tarvitaan viiden tähden päättäjiä

Timo Jakonen
Kunta ei menesty, jos sillä on heikko virkamiesjohto tai päättäjät, jotka elävät huomisen sijasta eilistä, sanoo kirjoittaja.

Suomen Kuvalehti on uusinut neljä vuotta sitten tehdyn kuntatestin. Asialla on myös tällä kertaa julkisuudesta hyvin tunnettu tohtorikaksikko Timo Aro – Eero Laesterä.

Testi jakaa Suomen kunnat 1–5 tähden porukoihin. Varsinais-Suomi menestyy kisassa erinomaisesti. Korkeimmassa 60 kunnan valiojoukossa on peräti 15 varsinaissuomalaista kuntaa. Pirkanmaalta samaan joukkoon yltää vain viisi kuntaa.

Testin tulos on varsin samansuuntainen kuin vuonna 2017. Hienoa kuitenkin on, että Varsinais-Suomen kunnat ovat järjestään nousussa. Oman porukan ykkönen on edelleen Rusko sijaluvulla kuusi. Eniten on noussut Uusikaupunki, peräti viisikymmentä sijaa. Turkukin on kirinyt hyvin. Myös Naantali on vauhdissa ja on jo koko testin yhdeksäs.

Kaikilla Varsinais-Suomen kunnilla ei mene yhtä hyvin. Kahteen alimpaan luokkaan ei kotimaakunnastamme ole kuitenkaan pudonnut yksikään kunta. Muualla Suomessa tilanne ei ole yhtä hyvä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuului kunta sitten yhden tai viiden tähden joukkoon, haasteita kohta alkavalla valtuustokaudella tulee riittämään. Suuret kaupungit pelkäävät soten lyövän ne polvilleen, kun tuloista häviää puolet, mutta velat jäävät kokonaisuudessaan. Vastapuolella ovat köyhimmät kunnat, joille kelpaa mikä tahansa sote, kunhan se vain häviää kunnan talousarviosta. Jos niin ei tapahdu nopeasti, edessä on ajautuminen kriisikunnaksi ja lopulta kuntaliitos.

Pienuus ei aina tarkoita heikkoa taloustilannetta. Varsinais-Suomessa Kustavi, Taivassalo, Marttila ja Sauvo näyttävät suuremmilleen pitkää nenää ja ovat ottaneet paikkansa viiden tähden kuntien joukossa.

Toki on muistettava, että aivan aito kisa ei ole. Suomessa on voimassa kuntien verotulojen tasausjärjestelmä, jonka mukaan rikkaimmat kunnat käytännössä avustavat huonommin tienaavia kuntia.

Kuntatesti osoittaa, että eteläinen ja läntinen Suomi pärjää selvästi paremmin kuin itä ja pohjoinen. Mutta aina niin ei ole. Lapin kunnista Inari, Kittilä ja Kolari ovat valiojoukkoa, viiden tähden kuntia.

Kuului kunta sitten yhden tai viiden tähden joukkoon, haasteita kohta alkavalla valtuustokaudella tulee riittämään.

Syitä kuntien välisille eroille on monia. Osaan kunta voi vaikuttaa, osaan ei. Selvää kuitenkin on, että kunta ei menesty, jos sillä on heikko virkamiesjohto tai päättäjät, jotka elävät huomisen sijasta eilistä.

Olen huolestuneena pannut merkille, että myös menestyvissä maakunnissa, kuten Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa, on vietetty melkoisia kuntajohtajien vaihtoviikkoja. Tapaukset eivät tietenkään ole yksi yhteen, mutta siitä ei pääse mihinkään, että valtuutettujen tehtävä ylitse muiden on valita omaan kuntaan parhaiten sopiva virkamiesjohtaja tai pormestari. Jos valinta menee pieleen, hukka perii kunnan.

Kun Harri Holkeri valittiin aikoinaan Helsingin kaupunginvaltuuston johtoon, lehdistö tiedusteli, mikä on valtuuston puheenjohtajan tärkein tehtävä. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Tärkein tehtäväni on kaupunginjohtajan työn tukeminen." Tuota toimintatapaa suositan tuleville hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka virkamiesjohtaminen olisi kuinka tasokasta, on hyvä muistaa, että viime kädessä luottamushenkilöt tekevät kaikki oleelliset päätökset. Kunta ei menesty, jos hallituksessa ja valtuustossa ei ole hyvä henki.

Tärkein asia on kuitenkin ymmärtää talouden todellisuus. Liian usein kuntapoliitikot puhuvat vain sellaisista uudistuksista, jotka lisäävät menoja. Ja nykymaailmassa se tarkoittaa aina velkarahaa. Opiksi on hyvä ottaa ex-pääministeri Esko Ahon lausahdus: "Rahan jakaminen ei ole uudistus."

Kari Häkämies

Varsinais-Suomen maakuntajohtaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Perusteet?
Suomen Kuvalehteä lukemattomalle - joita varmaan on suurin osa tämän kirjoituksen lukijoista - olisi voinut hiukan kertoa, miten kuntia arvioitiin. Tällaisena kirjoitus antaa aika vähän, kun ei ole mitään tietoa, miten luokitus on tehty eli mistä asioista puhutaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Perusteet?
Aivan – ja minulla tuli mieleen värikartta eli mitä väriä kunta tunnustaa, johtaako sininen, punainen, vihreä vaiko vaalean vihreä.
Toisaalta luin rivien välistä myös unelmia tulevista kuntavaaleista...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Kiva olla mukana !
mitenkä niitä viiden tähden päättäjiä saadaan kun ehdokkaalta ei voi vaatia mitään ei edes sitä että hoitaisivat valituksi tullessaan luottamushenkilölle kuuluvat tehtävät ja vielä virkavastuullakin. Jos ehdokkaaksi haluava tietää että häneltä vaaditaan jotain niin eipähän nimi listoilla näy.