Lukijoilta

Kela palvelee iäkkäitä asiakkaita useissa asiointikanavissa

Eläkeliiton Someron yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Tamminen kirjoitti Turun Sanomissa 22.3. iäkkäiden asiakkaiden asioimisen haasteista viranomaisten kanssa. Kirjoittaja toi esille huolensa muun muassa palvelujen siirtymisestä digitaalisiksi.

Tamminen esittää kirjoituksessaan kasvotusten asioimisen olevan vaikeaa, koska asiakaspalveluun on pitkät jonot ja aika pitää varata etukäteen. Kirjoittajan mukaan julkisten virastojen palveluita on myös keskitetty suurimpiin kaupunkeihin.

Kela tunnistaa iäkkäiden asiakkaiden haasteet digitaalisten palveluiden käytössä. Kuten kirjoittaja toteaa, kaikilla asiakkailla ei ole valmiuksia hoitaa Kela-asioitaan verkossa. Jos asiakas tarvitsee apua verkossa asiointiin, hän voi saada Kelasta digitukea. Verkkoasioinnin etu on sen nopeus. Myös moni ikäihminen hoitaa Kela-asioitaan verkossa.

Kelan tavoitteena ei ole siirtää kaikkia palvelujaan verkkoon, vaan asiointiin on tarjolla monia vaihtoehtoisia tapoja. Puhelimessa saa henkilökohtaista neuvontaa ja voi hoitaa samoja asioita kuin palvelupisteellä. Jos selvitettävää on paljon, asiakkaalle voidaan varata aika puhelinpalveluun tai palvelupisteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jokainen asiakas saa Kelalta henkilökohtaista palvelua, jos hän tarvitsee sitä. Kelalla on myös asiakasraateja, joiden näkemyksiä kuunnellaan asiakaspalvelun kehittämisessä.

Kelalla on Varsinais-Suomen alueella kattava palveluverkko. Varsinais-Suomessa on 14 palvelupistettä, joista yhdeksässä toimitaan yhdessä muiden organisaatioiden, kuten kunnan sosiaalitoimen kanssa. Valtakunnallisesti Kelalla on yli 300 palvelu- ja asiointipistettä.

Tina Söderman

Läntisen asiakaspalveluyksikön johtaja

Kela

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.