Lukijoilta

Miksi aina vähättelemme Suomessa tuotettua laadukasta ruokaa?

Jari Laurikko
Maataloustuotteemme ovat laadultaan varsin arvokkaita ja erityisiä. Niiden hintaan ja arvostukseen tarvitaan laatukorjaus ja vientituotteisiin erikoistuotteen leima, sanoo kirjoittaja.
Maataloustuotteemme ovat laadultaan varsin arvokkaita ja erityisiä. Niiden hintaan ja arvostukseen tarvitaan laatukorjaus ja vientituotteisiin erikoistuotteen leima, sanoo kirjoittaja.

Ilta-Sanomien nettiversiossa (10.3.) oli juttu Maajussille morsian maailmalla -ohjelman osallistujan, kanadalaisen Roy Rissasen huomioista täällä Suomessa, joita hän oli koonnut kymmenkunta.

Keskityn tässä ainoastaan yhteen asiaan, jota eläkkeellä olevana viljelijänä jäin pohtimaan. Hän nimittäin totesi Suomesta: ”Toistaiseksi kaikkein aliarvostetuin paikka ruuan suhteen. Ruoka oli aina hyvää.”

Varmaan Suomessa käyvät turistit ihmettelevät, miksi suomalaiset eivät ole laatuluokitelleet poikkeuksellisia ruuan raaka-aineita ja hinnoittelu ole sen mukaista.

Jos me uskoisimme itse tuotteisiimme, tilanne olisi varmaan toinen ja markkinointikin tehtäisiin tästä lähtökohdasta.

Mistä muualta on mahdollisuus saada pitkien kesäpäivien tuotteita, salmonellattomia kananmunia, possuilla on häntä, naudat syövät ilmastoystävällistä nurmirehua ja luetteloa voisi jatkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olisi vaikea kuvitella italialaisten mollaavan ruuan tuottajien saavutuksia tai Ranskan, Sveitsin, Itävallan, Saksan. Ei siellä haeta suurennuslasilla ongelmia, vaikka heiltä löytyy salmonellaa kananmunista, nautojen rehukaan ei ole ilmastoystävällisintä, possut ovat usein menettäneet stressin takia häntänsä, runsas antibioottien käyttö aiheuttaa jäämiä. Viinit, juustot ja kinkut ovat aina olleet heidän erikoistuotteitaan, joiden laatua ei ole tapana epäillä.

Miksi meidän arvostuksemme on Suomessa tuotettua ruokaa kohtaan vähättelevää ja välillä suorastaan ala-arvoista? Vaikka meillä on maailmanlaajuisestikin ottaen poikkeuksellisen hyvät raaka-aineet, sitä ei haluta myöntää.

Osalla meistä näyttää olevan pakkomielle, jotta saisi todistettua viljelijöiden tuotteet epäterveelliseksi tai ilmaston tuhoajiksi ja saataisiin itse poljettua huippulaatuista laatutasoamme. Valitettavan usein nämä myrskyt vesilasissa saadaan kuitenkin ykkösuutisiksi ja laajempi kuva laadustamme häviää.

On varsin erikoista, ettei teollisuudella ole merkittävää pyrkimystä tehdä suomalaisista elintarviketuotteista erikoistuotteita.

Me teemme itse huippulaadukkaista tuotteista bulkkituotteita. Kaupat visioivat mitä erikoisempia dumppauskampanjoita halpuutuksineen. Kauppa ja elintarviketeollisuus pyrkivät kaikin keinoin saamaan suomalaisia raaka-aineita huomattavasti muita EU-maita edullisemmin.

On varsin erikoista, ettei teollisuudella ole merkittävää pyrkimystä tehdä suomalaisista elintarviketuotteista erikoistuotteita. Jos vaikka ranskalaisilla olisi vastaava tilanne käsissään, ei olisi pienintäkään epäilystä, etteikö näistä tulisi erikoistuotteita ja hinta olisi sen mukainen.

En tiedä, miksi yritämme välillä kyseenalaisinkin keinoin osoittaa tuotteidemme huonoutta ja jonkin ajan kuluttua toteamme tutkimustuloksen muuttuneen. Näin kävi jokin aika sitten kananmunilla ja sitä ennen maksalla. Väittävätkö tällä hetkellä samat tahot ja tutkimuslaitokset lihaa ja maitoa epäterveelliseksi, ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona kasvisruokavalioon siirtyminen?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomalaisen peltoviljelyn ja eläinten kasvatuksen mollaaminen ilmastovaikutuksiin vetoamalla on paljon enemmän politiikkaa ja ideologiaa kuin kattaviin tutkimuksiin perustuvaa.

Ruoan kulutuksen osuus palkasta on tulotasosta riippuen 10–15 prosenttia, joten mihinkään ruuan halpuutuksiin ei ole aihetta. Mikäli haluamme ostaa kaiken valmiina, se tietenkin maksaa vähän enemmän.

Kaikesta huolimatta maataloustuotteemme ovat laadultaan varsin arvokkaita ja erityisiä. Niiden hintaan ja arvostukseen tarvitaan laatukorjaus ja vientituotteisiin erikoistuotteen leima.

Laadun todistelussa ei pitäisi tarvita suurta mielikuvitusta, sen verran hyvistä ja poikkeavista tuotteista on kysymys.

Pekka Heikkilä

Uusikaupunki

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Kuka vähättelee?
Parantamisen varaa on varmasti, mutta kyllä minusta tuntuu, että suomalaiset arvostavat suomalaista ruokaa aika lailla. Tietenkin on paljon niitäkin, jotka julistavat, että sama se, missä ja miten ruoka tuotetaan, kunhan se on halpaa tai kunhan ei makseta tukiaisia suomalaisille tuottajille tms. Laajasti ottaen suomalaiset kuitenkin suosivat nähdäkseni suomalaista, jos se on kukkaron puolesta mahdollista ja jos on luotettavaa tietoa tuotteiden alkuperästä ja tuotantomaasta. Ikävä kyllä nämä kaksi eivät aina toteudu.

Eikä suomalaista käsittääkseni suosita pelkästään suomalaisen työn kannattamiseksi tai muista poliittisista syistä, vaan myös laadun vuoksi. Kun ostaa suomalaista, tietää (tai uskoo tietävänsä) mitä saa, ja laatu on lähes aina vähintään kohtalainen ja usein ulkomaista halpavaihtoehtoa parempi. Maussa ei tavallisesti ole virheitä, ja usein se on oikein hyvä. Tehomaatalous kyllä tuottaa yleisesti ottaen hieman mautonta ruokaa - omalle tuotannolle se ei pärjää makukilpailussa, ei aina myöskään luomutuotteille, mutta tämä koskee kaikkia maita ja ehkä jopa enemmänkin ulkomaita.

Suomalaiset tiettävästi pitävät suomalaisia tuotteita jopa puhtaampina ja eettisempinä kuin mitä ne ehkä ovatkaan....
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ei ole kaikki miltä näyttää
Hyvä Pekka, sinulla oli paljon hyviä kysymyksiä ja voisin vastata joihinkin niihin, mutta kommenttien merkkimäärä rajoittaa sitä. Toisaalla lehdessä oleva artikkeli ”Kasvoivatko tomaatintaimesi epämuodostuneiksi kippuroiksi? Syynä lienevät luomulannoitteissa piilevät rikkaruohomyrkyt” selittänee jo osan.

”miksi suomalaiset eivät ole laatuluokitelleet poikkeuksellisia ruuan raaka-aineita ja hinnoittelu ole sen mukaista.”
– Ovatko ne poikkeuksellisia? Ja miten? Samaa tavaraa löytyy muissakin Pohjoismaissa. Ja jos ne luokiteltaisiin, kuinka monella suomalaisella olisi enää varaa niihin?

” Mistä muualta on mahdollisuus saada pitkien kesäpäivien tuotteita, salmonellattomia kananmunia, possuilla on häntä, naudat syövät ilmastoystävällistä nurmirehua ja luetteloa voisi jatkaa.”
– Pitkiä kesäpäiviä ja sen tuotoksia on Kandassakin. Salmonellattomuus lienee harvinaisempaa Pohjoismaiden ulkopuolella. Tehotuotanto.

” Me teemme itse huippulaadukkaista tuotteista bulkkituotteita. Kaupat visioivat ...”
– Me emme tee mitään (tulkitse miten haluat). Kauppa tekee ja visioi - bisnestä.

” Ruoan kulutuksen osuus palkasta on tulotasosta riippuen 10–15 prosenttia, joten mihinkään ruuan halpuutuksiin ei ole aihetta. ”
– Osin totta, mutta köyhänkin on pakko syödä.
Tilastokeskuksen mukaan: ” Asumismenojen osuus pienituloisten kulutusmenoista on kasvanut kolmessakymmenessä vuodessa roimasti, 14 prosenttiyksikköä. Samalla ruokamenojen osuus on pienentynyt. Ruoka on edelleen pienituloisten toiseksi suurin menoerä.”

Silmäkulmastani näen paperikassin, johon kerään pahvijätettä. Siinä lukee: ”Tuottajalle KIITOS” ja aina kun katson sitä mietin, mistähän kaupparyhmä tuottajaa kiittää – vai onko teksti ivaa? Senkin voi tulkita valinnaisin tavoin.