Lukijoilta

Kasvipohjainen ruoka on kuin onkin ympäristöteko

Heli Caselius kyseenalaisti 16.2. Turun Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan kasviperäisen ruoan ympäristöystävällisyyden.

Kansainvälinen tiedeyhteisö, kuten hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC sekä EAT-Lancet -komissio, on jo pitkään ollut yksimielinen siitä, että ruokavalion muuttaminen kasvipohjaisemmaksi on yksi tehokkaimmista tavoista pienentää omaa ilmastojalanjälkeä – ja välttämätöntä, jos tahdomme saavuttaa ilmastotavoitteemme vuoteen 2030 mennessä.

Tyypillisesti elintarvikeketjussa kuljetuksen osuus ruoan ilmastovaikutuksesta on noin kymmenesosa, ja valmistuspaikkaa tärkeämpää onkin ruoan tuotantovaiheen ympäristövaikutus.

Kirjoittaja viittaa "tutkimustietoon", jonka mukaan ruoanlaitossa käytetyissä kauravalmisteissa kauraa on 1–3 prosenttia. Luku on harhaanjohtava, sillä todellisuudessa suosituimmissa Suomessa myytävissä ruoanlaittoon tarkoitetuissa tuotteissa kauraa on 9–10 prosenttia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurin osa näistä ruokakerman tapaan käytettävistä tuotteista ei myöskään sisällä lainkaan palmuöljyä. Näin on laita esimerkiksi Oatlyn, Fazerin sekä Plantin tuotteiden kohdalla.

On hyvä myös muistaa, että palmuöljyviljelmien lisäksi sademetsien hakkuisiin johtavat monet muut asiat. Esimerkiksi WWF:n tuoreen raportin mukaan metsäkadon syyt etenkin Amazonin alueella liittyvät lihakarjan kasvatuksen tarpeisiin. Kasvipainotteisesti syöminen on siten keino myös sademetsien suojelemiseen, kuten raportissakin todetaan.

Vielä lopuksi: kirjoittaja mainitsee termit "kaurakerma" ja "kasviperäinen kerma". Todettakoon, että kasvipohjaisten tuotteiden valmistajat eivät itse käytä kerma-termiä, sillä EU-säädökset kieltävät sen.

Aihe on ajankohtainen, sillä osana EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta EU-pöydällä on muutosesitys 171, joka toteutuessaan estäisi jatkossa kaikenlaisen maitoon viittaavien termien ja kuvien käytön myös niissä tapauksissa, joissa termiä käytettäisiin tuotteen käyttötarkoituksen kuvailemiseen, esimerkiksi "käytetään ruokakerman tapaan" tai "ei sisällä maitoa". Käynnissä onkin Proveg Internationalin vetoomus, jolla esityksen voimaantulo pyritään estämään.

Oatlylla olemme vakuuttuneita, että kuluttajilla on oikeus saada tietoa ruokansa ilmastovaikutuksista, jotta he voisivat tehdä tietoon pohjautuvia päätöksiä ja kasvipohjaisten, ympäristöystävällisten tuotteiden valitsemisesta on tehtävä kuluttajille helppoa. Toivommekin, että yhä useampi alan toimija kertoisi avoimesti tuotteidensa hiilijalanjäljen.

Liisa Kolehmainen

kestävyysasiantuntija

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oatly Oy Ab

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Reinne
Valmisteet
Joskus "valmisteen" valmistus saattaa kuluttaa enmmän ympäristöä kuin tuote jota se korvaa varsinkin kun huomioidaan lisäaineet ja säilöntäaineet joilla korvaava valmiste pyritään saamaan olemukseltaan vastaavaksi.
Onneksi luomutuotteita valitsemalla nopeutetaan luomuviljelypinta-alan kasvua ja näin samalla vähennetään merkittäviä määriä kasvinsuojeluaineita pölyttäjistä sekä luonnon ravintoketjusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Syö mitä haluat.
Olisiko helpompaa, että jokainen vaan syö mitä haluaa, murehtimatta muiden ruokailutottumuksista. Nautiskellen hyvällä omalla tunnolla. Tuo tapa on ainakin itselle, lapsille ja lastenlapsille tuonut onnellisen elämän, jossa ei turhista murehdita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Syö mitä haluat.
Juu, ja kivaa on varsinkin, kun tuolla hälläväliä asenteella varmistetaan, ettei lapsenlapsille ole elinkelpoista maapalloa, vaan joutuvat etsimään kohtaloaan ulkoavaruudesta :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Syö mitä haluat.
Siinä se onkin että tuo vaikuttaa ympäristöön ja bioversiteettiin niin paljon ettei kohta voida syödä ihan mitä vaan kun ei yksinkertaisesti ole enää saatavilla sen takia kun pilataan elinympäristömme ja ruontuotantoketjumme typerillä ja haitallisilla valinnoilla. Sitä sopii pohtia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Syö mitä haluat.
Yrittäjä: "Nautiskellen hyvällä omalla tunnolla."

Kun nimimerkki Yrittäjä on tuon jo varmaan parisen kymmentä kertaa esittänyt niin tulee ajatus että kalvelisiko asia sittenkin omaatuntoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dragofix
Näin on kasvikset!
Kiitoksia kun jaksoit oikaista virheelliset väittämät. Lueskelin hänen kirjoitustaan ja pyörittelin päätäni kun mukana oli jotain ääriesimerkkejä tai tieto ei pitänyt edes paikkaansa. On kyllä vastuutonta touhua..