Lukijoilta

Avoin kirje Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle ja Paraisten kaupungille

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta on julkaissut luonnoksen uudeksi jätehuoltohinnastoksi. Hinnaston on tarkoitus astua voimaan 1.4., sen hyväksymisestä päätetään lautakunnan kokouksessa 18.2.

Hinnastoluonnoksessa on kyse LSJH:n toiminta-alueen laajentamisesta, joka kokonaisuuden kannalta on hyvin pieni, mutta varsin merkityksellinen niiden osalta, joihin se vaikuttaa.

Jätehuoltolautakunta on päättänyt huhtikuun alusta laajentaa toimintaansa kattamaan jätevesikaivojen lietteen keräyksen ja umpikaivojen tyhjennyksen Paraisten kaupungin saaristo-osien eli Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarten alueella. Eli näillä alueilla siirrytään kunnalliseen jätteiden kuljetukseen ja vastaisuudessa ei enää voi tilata tyhjennystä suoraan tutulta toimittajalta.

Tämän lisäksi kustannus nousee – ainakin allekirjoittaneen maksama kuljetuksen hinta lähes tuplaantuu ja palvelun taso laskee. Jos jostakin syystä joudut tilaamaan viikonlopuksi tyhjennyksen, on sen hinta lähes 2 000 euroa!

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jätehuoltolautakunta toimii jätehuoltolain mukaan ja lain mukaan kaikki yhdyskuntajätteiden käsittely on vuoden 2026 loppuun mennessä hoidettava kunnallisesti, ellei muutoin voida varmistaa jätehuollon ympäristöystävällistä toteutumista. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteiden kuljetus on mahdollista jätehuoltolain 37 § mukaisesti hoidettuna myös jatkossa.

Jätehuoltolautakunta on keskustellut Paraisten kaupungin vesilaitoksen ulkopuolisen jäteveden kuljetuksesta kaupungin kanssa ja Paraisten kaupunginhallitus on antanut lausunnon 27.4.2020 kokouksessaan ja sen viesti oli, että Paraisilla kiinteistövetoinen jäteveden kuljetus on toimiva ratkaisu, eikä siihen haluta tällä hetkellä muutosta.

Jätehuoltolautakunta on kuitenkin valmistellut kesästä lähtien toiminnan muutosta nyt esille tullein saaristossa asuvien elinkustannuksia nostavin seurauksin.

Siksi haluankin esittää kysymyksen: Kuka, missä ja koska on tehnyt päätöksen, että Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarten osalta siirrytään kunnalliseen jätteiden hoitoon umpisäiliölietteiden ja sakokaivolietteen keräämisessä? Ja miten on päädytty lopputulokseen, jossa kilpailutuksen jälkeen hinnat nousevat, vaikka niiden lain mukaan on vastattava kustannuksia?

Paraisten jätehuoltoa koskevaa päätöstä ei löydy jätehuoltolautakunnan pöytäkirjoista. Päätöksenteon on oltava avointa ja perusteltua, siitä riippumatta, kuinka kaukana sen kohteesta päätöksiä tehdään ja myös päätösten seuraukset on ennakoitava ja niidenkin on oltava julkisia. Näin varsinkin, kun ja jos päätökset on tehty vastoin paikallista tilannetta paremmin tuntevien asianosaisten (tässä tapauksessa Paraisten kaupunginhallitus) käsitystä.

Jätelainkin edellyttämä tasa-arvoisuus toteutuisi paremmin, jos siirtyminen toteutettaisiin samanaikaisesti koko Paraisten alueella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kysyn myös, miten jätehuoltolautakunta aikoo varmistaa, että jätehuolto jatkossa toimii myös Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarten ulkopuolisissa saarissa? Lautakunnan tekemä päätös johtaa yrittäjien määrän vähenemiseen ja siihen, ettei järjestelyn ulkopuolelle jätetyiltä saarilta haeta jätekaivolietteitä. Lopputulos ei liene jätelain tarkoituksen mukainen?

Maija Elenius

Nauvo

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.