Lukijoilta

Elpymisrahasta uuden kehittämiskulttuurin lähtökohta?

Suomen maksuosuus EU:n 750 miljardin euron elpymisrahasta on 6,6 miljardia. Siitä on meille palautumassa tämän hetken tiedon mukaan 2,7 miljardia.

Raha käytetään toimiin, jotka edistävät kasvihuonekaasujen vähentämistä ja kiertotaloutta. Tätä kutsutaan vihreäksi siirtymäksi. Lisäksi rahoitetaan hankkeita, jotka liittyvät digitalisaatioon, työllisyysasteen ja osaamistason nostamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen.

Suomessa on 1990-luvun puolivälistä alkaen sovellettu EU:n ohjelmaperusteista aluekehittämistä. On tehty pinoittain strategia-asiakirjoja, perustettu kehittämisyhtiöitä ja toteutettu kymmeniätuhansia kehittämishankkeita.

Rahaa on käytetty miljarditolkulla; tulosten pitäisi selvemmin näkyä väestö-, työpaikka- ja työttömyystilastoissa.

Suomeen on vakiintunut kehittämisorganisaatio- ja konsulttikeskeinen projektimyllytys. Toimeliaisuus kestää projektin ajan. Mullistaviksi uskotellut ”hyvät käytännöt” sinnittelevät niin kauan kuin rahoitusta riittää.

Rahaa on käytetty miljarditolkulla; tulosten pitäisi selvemmin näkyä väestö-, työpaikka- ja työttömyystilastoissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Omille siivilleen nousee mitätön määrä hankkeista. Jatkuvuuden takaa vain uusi projekti, joka näyttää riittävän uudenlaiselta, jotta ”innovatiivisuuden” ehdot täyttyvät.

EU-rahoitteisten hankkeiden idea on hyvä: on mahdollista kehittää uutta ja kun se on hyväksi havaittu, siirtää se vakiintuneeksi kansalliseksi käytännöksi. Tätä kutsutaan alan munkkilatinassa valtavirtaistamiseksi.

Valitettavasti Suomessa ei ole osattu tai haluttu valtavirtaistaa.

Hallintomenettelyt ovat elämälle vieraita ja hankkeiden toteuttajia orjuuttavia. Nykykäytäntö suosii ammattimaisia projektimaakareita, jotka osaavat tehdä oikeilta näyttäviä hankehakemuksia. Pysyviä tuloksia on kuitenkin riittämättömästi.

Toivottavasti elpymisraha aloittaa kehittämisen uuden aikakauden, vaikka pelkään, että entinen meno jatkuu ja raha valuu jälleen kerran päiväperhoiksi jäävien projektien leegioon.

Hannu Katajamäki

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Kuin Gogolin näytelmästä
Tunnistan tuon ilmiön, missä projekteja polkaistaan pystyyn, "koska tarjolla on EU-rahaa". Rahanjakoperusteet ohjaavat hankehakemusten muotoilua ja se on tosiaan luonut täysin uuden ammattikunnan, joka osaa tarvittavan retoriikan ja saa lypsettyä tarjolla olevat avustukset.

Kaikki tämä kuuluu sisäänrakennettuna keskusjohtoisiin systeemeihin ja se johtaa väistämättä Neuvostoliitosta tuttuun tehottomuuteen ja korruptioon. Naureskelemme teatterissa Gogolin näytelmille, mutta emme tajua, että elämme itse tällä hetkellä täysin samanlaisessa absurdissa byrokratiakoneistossa.

Ja vielä, suomalaiset tappelevat elpymispaketin murusista, mutta vain muutama nostaa esille kysymyksen siitä, miksi emme käyttäisi itse tuota koko maksuosuuttamme ihan omien tarpeidemme mukaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Paras ehdotus
Minulla on ylivoimaisesti paras ehdotus tuon rahan käyttöön. Jokaiseen kadunkulmaan vast rakennetaan pankkiautomaatti jolloin ihmiset voivat nostaa aina lisää rahaa. Talous elpyy kohinalla kun automaatteja vaan täytetään koko ajan. Tai mihin niitä automaatteja oikeastaan tarvitaan, jokaiseen kauppaan ostoskärryjen viereen rahalaatikko "ota tästä" kyltillä.