Suomen maksuosuus EU:n 750 miljardin euron elpymisrahasta on 6,6 miljardia. Siitä on meille palautumassa tämän hetken tiedon mukaan 2,7 miljardia.

Raha käytetään toimiin, jotka edistävät kasvihuonekaasujen vähentämistä ja kiertotaloutta. Tätä kutsutaan vihreäksi siirtymäksi. Lisäksi rahoitetaan hankkeita, jotka liittyvät digitalisaatioon, työllisyysasteen ja osaamistason nostamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen.

Suomessa on 1990-luvun puolivälistä alkaen sovellettu EU:n ohjelmaperusteista aluekehittämistä. On tehty pinoittain strategia-asiakirjoja, perustettu kehittämisyhtiöitä ja toteutettu kymmeniätuhansia kehittämishankkeita.

Rahaa on käytetty miljarditolkulla; tulosten pitäisi selvemmin näkyä väestö-, työpaikka- ja työttömyystilastoissa.

Suomeen on vakiintunut kehittämisorganisaatio- ja konsulttikeskeinen projektimyllytys. Toimeliaisuus kestää projektin ajan. Mullistaviksi uskotellut ”hyvät käytännöt” sinnittelevät niin kauan kuin rahoitusta riittää.

Omille siivilleen nousee mitätön määrä hankkeista. Jatkuvuuden takaa vain uusi projekti, joka näyttää riittävän uudenlaiselta, jotta ”innovatiivisuuden” ehdot täyttyvät.

EU-rahoitteisten hankkeiden idea on hyvä: on mahdollista kehittää uutta ja kun se on hyväksi havaittu, siirtää se vakiintuneeksi kansalliseksi käytännöksi. Tätä kutsutaan alan munkkilatinassa valtavirtaistamiseksi.

Valitettavasti Suomessa ei ole osattu tai haluttu valtavirtaistaa.

Hallintomenettelyt ovat elämälle vieraita ja hankkeiden toteuttajia orjuuttavia. Nykykäytäntö suosii ammattimaisia projektimaakareita, jotka osaavat tehdä oikeilta näyttäviä hankehakemuksia. Pysyviä tuloksia on kuitenkin riittämättömästi.

Toivottavasti elpymisraha aloittaa kehittämisen uuden aikakauden, vaikka pelkään, että entinen meno jatkuu ja raha valuu jälleen kerran päiväperhoiksi jäävien projektien leegioon.

Hannu Katajamäki

Turku