Lukijoilta

Miksi yhä pitää pyörittää papereita?

Hoidan vanhan, muistisairaan isäni käytännön asioita. Tämä vaatii lukuisten dokumenttien toimittamista muun muassa Kelaan ja Raision kaupungille, jotta saisin isälle haettua eläkeläisen asumistukea ja tehostetun palveluasumisen paikkaa.

On varsin järisyttävää havaita vielä vuonna 2021, kuinka tärkeä asia paperinen dokumentti voi olla.

Isän eläkeläisen asumistuki hylättiin Kelassa, koska tarkentavia tilitietoja ei toimitettu. Soitin isän puolesta Kelaan ja kysyin, mihin sähköpostiosoitteeseen tai latauslinkkiin voin toimittaa isän tiliotteesta kuvan. "Ei mihinkään", vastasi ystävällinen virkailija.

Vaikka Kela käsittelee miljoonia dokumentteja vuodessa ja anonyymisti sinne voi toimittaa paperisia dokumentteja Kustin polkemana, niin sähköpostilla ei voi. Virkailija ei suostunut antamaan sähköpostiosoitettaan asian edistämiseksi, joten joudun ajamaan 15 kilometriä Raision Kelaan ottamaan kopiota kyseisestä yhdestä paperisesta tiliotteesta. Tiliotteesta, jonka Raision kaupunki haluaa myös nähdä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raisiossa tehostettu palveluasuminen ennen paikan saamista vaatii tiettyjä paperisia dokumentteja toimitettavaksi, kuvat sähköpostiin eivät ilmeisesti kelpaa, kun asiasta kysyin. Sain vain kehotuksen soittaa arkisin 8–9.30, jolloin asiasta voi puhelimitse tiedustella. Puuh.

Omia virheitä tuli toki tehtyä. En tajunnut koskaan ajoissa, että vanhan isäni olisi pitänyt hankkia sähköiset pankkitunnukset, jotta muun muassa Kela-asiointi hänen nimissään verkossa olisi onnistunut. Samoin heräsin hakemaan edunvalvontaa liian myöhään, jono edunvalvontaan on ainakin puoli vuotta. Tänä aikana asioiden hoito isän puolesta on tavattoman hankalaa.

On varsin järisyttävää havaita vielä vuonna 2021, kuinka tärkeä asia paperinen dokumentti voi olla.

On varsin outoa, että omaisen elämää hankaloitetaan monin tavoin vaatimalla yhä dokumentteja paperilla vuonna 2021.

Missä ovat sujuvat käytännöt, helpot sähköiset asiointitavat, integraatiot pankin ja viranomaisten välillä ja ymmärrys sille, että omaisilla on omatkin arjen murheet ja kiireet? Työssäkäyvänä ja pienten lasten isänä voisin tehdä muutakin kuin ajella paperisen tiliotteen kanssa paikasta toiseen.

Kiitos kuitenkin niille virkailijoille, jotka ovat auttaneet ja sparranneet minua eteenpäin, onneksi näitä on lukuisia tullut vastaan matkan varrella.

Älkää tehkö samoja virheitä kuin minä. Auttakaa iäkkäitä vanhempianne hakemaan sähköisiä tunnuksia ja hakekaa edunvalvontaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Muuten edessä on loputonta paperien pyörittelyä.

Lasse Pasanen

Rusko

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jorge
Paperin pyörittämisestä
Pitäähän virkamiehillä olla mitä pyöritellä. 80% porukasta pois, digitalisaatio mahdollistaa sen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Paperin pyörittämisestä
Digitalisaatio tehdään kuten Vastaamossa. Siksi ehkä kuitenkin kannattaa olla vähemmän innoissaan digitalisaatiosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jorge
Vast: Paperin pyörittämisestä
@pyöräilijä. Jollet ole huomannut, on digitalisaatio jo tapahtunut. Vastaamon tapaus oli valitettava. Kelalla on pankinkaltaiset suojatoimet hyökkäyksiä vastaan.

80% Kelan paperinpyörittäjistä voisi joutaa oikeisiin töihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Surkuhupaisaa
... on se, että asiakas on aina väärässä. Jos haluaa hoitaa sähköisesti, pitää toimittaa paperilla. Mutta annas olla jos haluaa toimittaa paperilla, sitten kyllä pitäisi välttämättä käyttää sähköisiä väyliä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
anju
paperin pyörittelyä
Hain äidilleni edunvaltuutusta luullen että äitini asioiden hoitaminen helpottuisi. Päinvastoin kävi, äidilläni oli pankkitunnukset joilla pääsi joka paikkaan hoitamaan asioita. Edunvaltuutus haku kesti 7 kuukautta, sen jälkeen otettiin äitini pankkitunnukset pois ja sain omani. Nillä ei pääse enää mihinkään äitini tietoihin, ei kelaan, ei omakantaan, ei vakuutustietoihin, ei kännykkäliittymään, ei trafiin ym. Ainoa asia mitä voit sen jälkeen tehdä niillä pankkitunnuksilla on että pääset pankkitilille maksamaan kaikki isäsi laskut, ei muuta. Kaduttaa hakemani edunvaltuutus. Parempi olisi ollut aikoinaan tehdä perusteellinen, yksityskohtainen valtakirja 2 luotettavan todistajan läsnäollessa jossa olisi annettu valtuudet hoitaa tietyt asiat. Paremmin olisi toiminut.