Lukijoilta

Uimahallitapauksen uutisoinnissa virheellinen väite

Toimittaja Rami Niemisen uutisessa Salon uimahallitapauksesta (TS 28.1.) oli karkea virhe tapahtumakuvauksessa. Jutussa väitetään, että "tapahtumat saivat alkunsa, kun uimassa ollut Haapasalo sai altaassa vettä päälleen ja valitti asiasta uimavalvojalle".

En tiedä, mistä satukirjasta Nieminen oli tämän tapahtumakulun ottanut. Jutunteko toimittajan kanssa oli muutenkin hyvin hankalaa. Hän ei vaikuttanut puolueettomalta.

Todellisuudessa uinninvalvojalle valitti kuntouintiradalla perhostelleen kilpauimarin seurassa ollut henkilö – en minä. Kilpauimarin tuttava nimittäin pahoitti mielensä siitä, että olin ystävällisesti huomauttanut kilpauimarille vaarallisesta tilanteesta altaassa. Näin on asiasta kertonut myös uinninvalvoja itse.

Turun Sanomien uutisjuttuihin ei ole syytä luottaa, jos faktavirheitä tehdään tahallaan tai tahattomasti perehtymättä alkuperäisiin asiakirjoihin. Olen saanut uimahallitapahtumasta paljon yllättynyttä palautetta, koska uutisten perusteella on luultu minun valittaneen veden roiskumisesta. Valitukseni koski kuitenkin uinninvalvojan tökeröä asiakaspalvelua.

Jaana Haapasalo

kaupunginvaltuutettu (sit)

Salo

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
KooVee
Minkä taakseen jättää....
Uskon että tulevissa kunnallisvaaleissa suuri yleisö tietää ketä äänestää ja ketä ei.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
º®ªª©©3L¹
Kyllä elämä kolhii
Työnhaut tökkii ja sitten se vesikin roiskuu uimahallissa, ei ole helppoa ihmisellä.
"on tehnyt urallaan oikaisuvaatimuksia myös joissakin aiemmissa työnhakutilanteissa, joissa valinta on osunut toiseen hakijaan. Tätäkään tapausta hän ei jätä tähän, vaan on kannellut asiasta rikosseuraamusvirastoon"
Myönteinen suhtautuminen asioihin suorastaan paistaa läpi "Minulla on periaatteena, että teen niistä oikaisuvaatimuksen tai valituksen hallinto-oikeuteen"