Lukijoilta

EU on epäonnistunut perustehtävässään

EU:n suurimmaksi arvoksi mainitaan usein rauha eli sotien ”mahdottomaksi” tekeminen, kun maat sidotaan toisiinsa tiukoin taloudellisin kytköksin. Rauha luo edellytykset EU:n suurelle päämäärälle, kansalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille, jotka ovat kiistämättömiä EU:n ja Suomen jäsenyyden peruspilareita. En siis ole nyt asettamassa näitä kyseenalaisiksi.

Voidaan perustellusti sanoa, että EU:n komissio on epäonnistunut kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa, kaikkein tärkeimmässä perustehtävässään.

Pandemian alusta lähtien olemme kuulleet viestiä ”kunnes rokote tulee”. Lopulta rokotteen tullessa komissio on jäämässä jäännöspisteille, kun pitäisi sitä perustehtävää toteuttaa. Koronarokotteita ei saada suunnitelmien, oletettujen sopimussisältöjen eikä kansalaisille annettujen lupausten mukaisesti.

Muut toimijat – siis valtiot – asettivat tavoitteekseen mahdollisimman suuren rokotemäärän hankinnan kansalaisilleen mahdollisimman nopeasti. EU:n komissiolle ei tuo riittänyt, vaan se lähti toteuttamaan samanaikaisesti muitakin tavoitteita.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hankintaan liitettiin rokotteen valmistajan, laadun, aikataulun ja ostohinnan lisäksi ainakin alan kotimarkkinayritysten turvaaminen ja suojelu, kohtuullisen hintatason asettaminen maailmanmarkkinoille ja oikeus luovuttaa ostettuja rokotteita edelleen muille maille.

Nuo ovat tärkeitä asioita, mutta samalla fokus katosi ja unohtui, että ollaan hätätilanteessa eli hankkimassa rokotteita omien kansalaisten terveyden suojelemiseksi. Melkein koomiselta näyttää nyt jokaiseen sopimukseen lisätty oikeus rokotteiden edelleen luovuttamiseen.

Karrikoiden voi sanoa, että komissio itse asiassa asetti kansalaistensa suojelemiselle ehtoja ja hinnan, joilla se suostuu rokotteita näille hankkimaan. Komissiolle kävi melkeinpä huonommin kuin aasille, joka pysähtyi kahden heinätupon väliin – se tiettävästi kuitenkin söi, mutta komissio jäi selvittelemään ja putosi jonon hännille. Ei ole kehumista.

EU:lle erilaisten tukipakettien teko on peruskauraa, resursseja on aina riittänyt, joskus liiaksi asti. Vaan nyt ei, kun olisi ollut elvytyspaketti II:n aika, sitä kaikkien elvytyspakettien äitiä ei tullut. Yhtäkkiä pysähdyttiin miettimään kustannuksiakin. Ei pystytty vastaamaan kansalaisten tarpeeseen terveyden turvaamisesta.

Hyvillä aikeilla ja kauniilla ajatuksilla ei maailmassa pärjätä, valitettavasti. Komissio on arvioinut tilanteen väärin ja tehnyt vakavan virheen.

Suorastaan irvokkaalta näyttää tänä päivänä komission 19.1. jäsenmaille antama kehotus tehostaa rokottamista.

Tulevathan ne rokotteet sieltä aikanaan. Odotellessa voimme seurata verrokkimaiden rokotusten etenemistä ja omia tilastoja sairastuneista ja menehtyneistä. Mutta siitä ei päästä, että meille kansalaisille tuli tässä lisää ”kakkua” istuttavaksi, ehkä puolikin vuotta.

Suomen hallitus, viranomaiset ja me kansalaiset olemme kiistatta ja tiukoin toimin pystyneet pitämään koronan kurissa ympäristöämme ja verrokkimaitamme paremmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka me ja muut eurooppalaiset jaksamme taistelua vielä jatkaa, niin meillä on oikeus kysyä, mikä on juuri nyt komission viesti meille EU:n kansalaisille. Nuorisolle, jonka koulunkäynti yhä pidempään hankaloituu ja harrastukset estetään? Vanhuksille, joiden lyhenevästä loppuelämästä yhä suurempi osa menee koronan varomiseen ja lapsenlapsista ja ystävistä erossa pysymiseen? Miljoonille koronan työttömiksi tehneille työläisille ja yrittäjille? Ulkonaliikkumiskiellon alaisina eläville? Niille, jotka eivät saa tavata laitoksissa olevia läheisiään?

Lista on loputon. Sellaisena nyt jatkuu meidän elämämme aina vain.

Komissio toteaa, että olkaa varovaisia ja seuratkaa ohjeita, pysykää rohkeina ja kestäkää vielä vähän. Aina vain vielä vähän. Ja että kaikki on tehty ”juuri niin kuin piti, parhaalla mahdollisella tavalla”?

Seppo Koskinen

Parainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Yksi kaikkien muiden puolesta
"fokus katosi ja unohtui, että ollaan hätätilanteessa eli hankkimassa rokotteita omien kansalaisten terveyden suojelemiseksi."
- Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista (Tytti Tuppurainen, SDP)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
º®ªª©©3L¹
Listan jatkoksi tämäkin epäonnistuminen
EU:n pakolais- ja siirtolaiskriisinpolitiikka
Pakolaislupaus
Kauppaneuvottelut Britannian kanssa
Pitkän aikavälin budjetti
Elpymisrahasto