Lukijoilta

Keskustan johdolla maakuntia on pidetty liikkeellä

Juha Sipilän hallituksen tavoite koko ”Suomi liikkeelle” toteutui. Hallitus asetti tavoitteekseen 72 prosentin työllisyysasteen, jota pidettiin talousasiantuntijoiden mielestä virheellisesti epärealistisena.

Työllisyystavoite toteutui ja kaikissa Suomen maakunnissa tapahtui merkittävää taloudellista elpymistä vuodesta 2016 alkaen. Kaikissa maakunnissa ja ikäryhmissä verotulot ovat lisääntyneet vuosina 2016–2019.

Myös maakuntien väliset verotuloerot ovat kaventuneet merkittävästi.

Sipilän hallituksen tekemä pohjatyö loi Suomen talouskehitykselle hyvän pohjan ja kehitys on jatkunut eri maakunnissa myös vuonna 2019.

Tulo- ja pääomatulojen verokertymät ovat lisääntyneet vuoteen 2018 verrattuna koko maassa 2,7 prosenttia. Vaihteluväli on 1,2 prosentin (Keski-Suomi) ja 5,6 prosentin (Ahvenanmaa) välillä. Yli 3 prosentin kasvun maakuntia ovat Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu ja Uusimaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valtion elvytystuet ovat olleet vuonna 2020 merkittävä apu lomautetuille tai irtisanotuille työntekijöille, kunnille ja yrityksille. Valtiovarainministeriö ja TEM ovat ministeri Matti Vanhasen ja ministeri Mika Lintilän johdolla pitäneet Suomen liikkeellä.

Elvytystuet palautuvat nopeasti henkilö-, arvonlisä- ja yritysveroverokertyminä valtiolle ja kunnille. Huolimatta vaikeasta epidemiavuodesta vuoden 2020 verokertymä lisääntynee elvytystoimien ansiosta vuoteen 2019 verrattuna.

EU-tason elvytys on järkevä investointi tulevaisuuteen myös Suomen kannalta. Luontoystävällisemmän teollisuuden ja tuotannon uudistaminen sekä luontoarvot huomioivat tuotteet avaavat merkittävät markkinat Suomelle Euroopassa ja muualla maailmassa.

Pekka Neittaanmäki

Unesco-professori

Jyväskylän yliopisto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mercurius
Minne unohtui maakuntien oikeus ottaa vastuuta joukkoliikenteen operoinnista?
Varsinais-Suomikin voisi oivallisesti operoida osana Föliä Varsinais-Suomen lähijunia, mutta nyt tämä Marinin (sd) vasemmistohallitus otti tämän tärkeän itsenäisen toiminnan maakunnilta pois ja teki niistä vain sote-automaatteja ja Keskusta siunaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
credo
Läpinäkyvää
En tiedä , mikä suhde kirjoittajalla on entiseen, saman nimiseen, Jyväskylässä vaikuttavaan kansanedustajaan, voi vain sanoa, että teksti oli enemmän ikäänkuin keskustalaisen vaikuttajan , kuin akateemisen aseman omaavan.