Lukijoilta

Peltolan ojavesille on tehtävä kattavampi syyni

Peltolan entinen kaatopaikka synnyttää jätevesipäästöjä ainakin Rauvolanlahteen ja Uittamon vesialueelle.

Turun Sanomissa kerrottiin viime vuoden maaliskuussa (TS 17.3.2020), että "Vanha kaatopaikka, nykyinen virkistysalue saattaa kätkeä sisäänsä jotain paljon pahempaa kuin jäteöljyä, sillä hurjimpien väitteiden mukaan kukkulaan on haudattu satoja kiloja myrkyllistä kaliumsyanidia".

Vastuu ja omistajuus Peltolan entisen kaatopaikan ympäristövaikutusten selvittämisessä on Turun kaupungilla ja tarvittaessa myös Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.

Turun kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö tutkituttaa Peltolan kaatopaikka-alueelta valuvia ojavesiä kuudessa pisteessä kaksi kertaa vuodessa. Näytteenotot ja vesianalyysit tekee Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huolena ovat luonnolle, vesistölle ja virkistysalueiden käyttäjille aiheutuvat ongelmat. Vesinäytteistä on tutkittu ravinnepitoisuuksia, pH-arvoa (happamuutta), biologista ja kemiallista hapenkulutusta, hygieenistä veden laatua, sähkönjohtokykyä, AOX-arvoa (eloperäisiin yhdisteisiin sitoutuneen kloorin määrää) sekä raskasmetallipitoisuuksia (elohopea, kadmium, kromi, lyijy arseeni ja sinkki).

Turun kaupungin ympäristönsuojeluyksikön mukaan ojavesistä otetuissa näytteissä on havaittu koholla olevia ammoniumtypen ja öljyhiilivetyjen pitoisuuksia. Myös rautapitoisuudet ovat olleet korkeita, mikä värjää valumaveden ruosteenruskeaksi.

Muhiiko Peltolan kukkulassa isompi ympäristöriski kuin tähänastiset analyysitulokset antavat ymmärtää?

Tätä kysymystä ei ole vielä ratkaistu. Turun kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö ei ole tutkituttanut kaikkien haitallisten ja vaarallisten aineiden pitoisuuksia.

Tarvitaan perusteellisempaa ojavesien analysointia; laajempaa analyysivalikoimaa sekä arviota haitallisten aineiden ja kuormituksen vaikutuksista. Muutenkin Peltolan kaatopaikan ympäristövaikutukset on syytä tutkia perinpohjaisesti ja ripeästi.

Uudet mittakaavaltaan nykyistä kattavammat analyysit ja niiden tulokset antavat sitten jatkossa selvyyttä, mihin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi tulee ryhtyä.

Myös analyysien tulosten ja raportoinnin avoimuuteen on hyvä saada lisää läpinäkyvyyttä, niin että ne löytyvät kaupungin nettisivuilta.

Harry Nordqvist

(kok)

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.