Lukijoilta

Valtaosa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista ottaa mielellään koronarokotteen

Aula Reseach toteutti Tehyn toimeksiannosta marras-joulukuun vaihteessa 2020 kyselyn, jonka avulla selvitettiin tehyläisten näkemyksiä rokotuksista, työssä tarvittavista rokotuksista sekä suhtautumisesta koronarokotteeseen.

Tehyläisistä 97 prosenttia pitää rokotuksen ottamista hyvänä keinona suojautua tauteja vastaan ja 94 prosenttia pitää Suomessa annettavia rokotteita turvallisina ja tehokkaina.

Koronarokotteen osalta 84 prosenttia pitää rokotetta tarpeellisena pandemian torjunnassa.

Lähes kaikki vastaajat työskentelivät asiakkaiden tai potilaiden kanssa ja 92 prosenttia heistä piti itsensä ja potilaiden sekä läheisten suojaamista rokottamalla tärkeänä.

Vastaajista 95 prosentilla oli työtehtävässä tarvittava suositusten mukainen rokotussuoja. Vaikka kausi-influenssarokotusten saatavuudessa oli syksyllä haasteita, 92 prosenttia vastaajista oli ottanut tai ottamassa ko. rokotteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huolestuttavaa on, että nuoremmat ikäluokat näyttävät suhtautuvan kriittisemmin rokotuksiin, kuten myös sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tiedotustilaisuudessa 5.1. todettiin.

Nuoremmat ikäluokat eivät ehkä tiedä, että rokotuksilla on ehkäisty tuhkarokon hengenvaarallisia jälkitauteja tai miehillä sikotaudin aiheuttamaa mahdollista lapsettomuutta.

Luotettavan ja riittävän informaation tarjoamiselle on edelleen tarvetta, jotta säilytämme rokotuskattavuuden.

Epäröinti rokotuksen ottamisesta on siis sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten keskuudessa harvinaista ja rokotuskattavuus on selvityksemme mukaan laaja.

Rokotuksen ottaminen Suomessa on vapaaehtoista ja kyselymme mukaan tässäkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ottavat vastuuta asiasta.

Tehy suosittelee, että kaikki suomalaiset ottavat koronarokotteen, kun oma vuoro tulee.

Millariikka Rytkönen

Tehyn puheenjohtaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.