Lukijoilta

Hyvät taloustaidot lisäävät nuoren hyvinvointia

Miika Alhopuro kirjoitti mielipidekirjoituksessaan Turun Sanomissa 9.1. osuvasti siitä, miten nuorten taloustaitojen opettelu lähtee kotoa.

Syksyllä 2020 julkaistuista talouden Pisa-tutkimuksistakin käy ilmi, että vaikka suomalaisten nuorten taloustaidot ovat kansainvälisessä vertailussa hyvät, vaikuttaa perheen sosioekonominen asema juuri Suomessa huolestuttavalla tavalla osaamisen tasoon. Siksi koulun tasa-arvoistava rooli on tässäkin asiassa tärkeä.

Alhopuro pohtii kirjoituksessaan, pitäisikö peruskoulun opetukseen sisältyä talousopetusta. Pitäisi ja onneksi näin jo onkin. Uusimmassa peruskoulun opetussuunnitelmassa talousopetuksen alkamista on aikaistettu ja taloustaitojen opettaminen tulee aloittaa jo 4. luokalta alkaen.

Omaa oppiainetta tähän ei ole, vaan opetus tapahtuu osana eri oppiaineiden opetusta ja vaatii toki onnistuakseen koulun opettajien hyvää yhteistyötä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimerkiksi Talous ja nuoret TAT tarjoaa kouluille erityisosaamista ja opetussuunnitelman tavoitteita vastaavia sisältöjä lasten ja nuorten talousosaamisen kartuttamiseksi. Keskeisin näistä on Yrityskylän oppimiskokonaisuus 6.- ja 9.-luokkalaisille.

Kuudesluokkalaisten Yrityskylä-opinnoissa lapset opiskelevat ensin talouden, yrittäjyyden ja työelämän asioita kymmenellä oppitunnilla ja harjoittelevat sen jälkeen taitoja käytännössä pienoiskaupungissa, jossa he eri ammateissa pyörittävät yhteiskuntaa päivän ajan. Palkka maksetaan pankkikortille ja siitä maksetaan verot. Rahaa voi kuluttaa ja verorahojen käytöstä äänestetään.

Taloustaidot ovat väline elämänhallintaan ja jopa terveyteen.

Lisäksi taloustaitoja kartuttavat TATin sisällöistä muun muassa Leikitään taloutta -sisällöt 1.–2.-luokkalaisille, Taloussankari.fi-peli yläkoululaisille, Sijoittajakoulu lukiolaisille sekä Bisneskurssit toisen asteen opiskelijoille.

Taloustaidot ovat väline elämänhallintaan ja jopa terveyteen. Jo aiemmin on todettu, että lapsuuden perheen toimeentulovaikeudet lisäävät nuorten masennusriskiä myöhemmällä iällä.

Nyt Digiconsumers -tutkimusohjelman tutkijat ovat osoittaneet, että myös nuoren aikuisen itsenäistymisvaiheen taloushuolet koettelevat mielenterveyttä. Rahasta puhuminen on terveysteko.

Jenni Järvelä

toimitusjohtaja

Talous ja nuoret TAT

Suvi Ylikylä-Elers

aluepäällikkö

Yrityskylä Varsinais-Suomi

Talous ja nuoret TAT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tasaarvo
Ei tuo onnistu Suomessa
Suomi kun on näitä Euroopan viimeisiä sosialistisia tasavaltoja, niin ei tuollainen vaan onnistu meillä. Hyvä ja kannatettava ajatushan se on silti. Jos onnistuu taloudenhoidossa ja saa sen vuoksi omaisuutta, on Suomessa yhtäkuin ahne ihminen. Sorry siitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Ei tuo onnistu Suomessa
Jep. Olisi vihdoin päästävä eroon monen päähän aikojen kuluessa iskostuneesta sos.dem.-uskomuksesta, että jos vaikka omastakin syystäsi päädyt p-a-:seksi, niin jostakin luukulta kyllä aina saa rahaa....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Sijoittajakoulu ja bisneskurssi
Pahasti pelkään, että mainittu talouskasvatus ei aivan kohtaa niitä tarpeita, joita laajasti nähdään olevan. Varmasti on hyvä tietää (valtion)talouden perusasioita ja ehkä tuntea yrittäjyyttä, bisnestä ja sijoittamistakin, mutta ilmeisesti erityisesti nykyään peräänkuulutetaan aivan jokapäiväistä oman talouden osaamista.

Pitää osata hahmottaa, mitkä ovat omat tulot ja mistä ne tulevat sekä mitkä ovat omat menot. Pitää osata vertailla tuotteiden ja palveluiden hintoja, myös lainoja pitää osata vertailla. Pitää ymmärtää, mikä on korko - niin lainalle kuin sijoitukselle -, ja osata laskea niitä ainakin suunnilleen. Ylipäätään talouteen liittyvää perusmatematiikkaa pitäisi hallita ja osata soveltaa. On hyvä osata tehdä itselle tai omalle taloudelle budjetti. Jopa kauppalistan teko on suositeltava taito. Sopimisen perusasiat pitäisi ymmärtää, alkaen tarpeesta ylipäätään tehdä kirjallinen sopimus monissa asioissa. Takuu- ja tuotevastuuasioista olisi hyvä puhua. Eri tavat hoitaa pankkiasioita olisi hyvä käydä läpi. Huijauksista olisi hyvä sanoa muutama sana.