Lukijoilta

Hautausmailla vaalitaan kulttuurihistoriaa

Marjo Uotila ja Päivi Lehtovaara esittivät huolensa kulttuuriperinnön hävittämisestä hautausmaillamme yleisönosaston kirjoituksessaan (TS 27.12.). Esimerkiksi tästä he ottivat Piikkiön hautausmaan 121 hylätyksi epäiltyä ikuista hautaa, joille seurakuntayhtymä on aloittamassa kirkkolain mukaisen kuulutusmenettelyn hallintaoikeuden peruuttamiseksi.

Näiden hautojen kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin vaatimaton, sillä haudoilla ei ole mitään muistomerkkejä. Haudat näyttävät tyhjiltä nurmikaistaleilta hoidettujen hautojen välissä. Seurakuntayhtymä hoitikin niitä pitkään kuin ne olisivat olleet osa hautausmaan yleisiä nurmialueita.

Osalla hautoja on ehkä joskus ollut puinen muistomerkki, joka on jo aikoja sitten hävinnyt. Kirjanpidollisesti haudat kuitenkin yhä ovat omaisten hallinnoimia. Haudan hallintaan kuuluu velvollisuus pitää hauta kunnossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hautakirjanpidon mukaan kussakin näistä haudoista lepää vain yksi vainaja. Vainajien omaisista yhtymällä ei ole mitään tietoa. Hautojen mahdollista hylätyksi jäämistä alettiin selvittää kesinä 2019 ja 2020 merkkaamalla hautojen kulmat ja jättämällä alueet niittämättä. Näin ne erottuivat yleisistä nurmialueista.

Oli odotettavissa, että mikäli haudoilla on merkitystä niissä haudattuna olevien vainajien omaisille, he alkavat hoitamaan niitä. Yhdelläkään haudalla ei hoitotoimenpiteisiin ollut ryhdytty.

Seuraava vaihe on virallisen kuulutusmenettelyn käynnistäminen kirkkolain 17 luvun § 5 mukaisesti. Tästä tehtiin päätös yhteisessä kirkkoneuvostossa 3.12.2020. Koska vainajien omaisista ei ole tietoa, ainoat mahdollisuudet yrittää tavoittaa omaisia on laittaa haudalle kuulutusmenettelyä koskeva tiedote ja yhteydenottopyyntö sekä julkaista ilmoitus kuulutusmenettelyn käynnistämisestä hautatunnuksineen paikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä. Toimintamalli on suoraan laista.

Kirjoittajat arvostelivat myös omaisille kuuluvaa haudan nurmenhoitovelvoitetta. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän haudan lunastushinnat on pyritty pitämään edullisina. Siksi useimpien hautatyyppien hintaan ei sisälly haudan pinnan hoitoa. Yhtymä kuitenkin tekee kaikille haudoille syys- ja kevätsiivoukset sekä leikkaa suurimman osan haudan nurmikosta.

Vain käsityötä vaativa haudan muistomerkin puoleisen päädyn kesähoito jää omaisten vastuulle. Hoidettavan nurmikon pinta-alaksi jää useimmilla hautatyypeillä noin 0,5 neliömetriä. Tämän alueen hoidon voivat omaiset hyvin tehdä itsekin, mutta suuri osa omaisista ostaa hoidon edullisesti seurakuntayhtymältä.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausmailla päättyy vuosittain noin 1 300 haudan hallintaoikeus. Näistä noin 400 haudan hallintaa ei jatketa. Omaiset luovuttavat niillä olevat muistomerkit yleensä seurakuntayhtymälle. Jokaisen palautuneen haudan kulttuurihistoriallinen arvo arvioidaan. Arvokkaat haudat säästetään ja niitä hoidetaan myöhemmin seurakuntayhtymän kustannuksella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käytännössä kaikki haudat, joissa muistomerkki on 1800-luvulta säästetään ja 1900-luvun alkupuolenkin haudoista huomattava osa. Näin seurakuntayhtymä vaalii hautausmaiden kulttuurihistoriaa. Pelko kulttuurihistorian hävittämisestä on siis turhaa.

Joidenkin voi olla vaikeata ymmärtää hautaoikeuden rajallisuutta. Onko ihminen kuoleman jälkeen vain 25 vuoden ajan muistamisen arvoinen? Eikö kaikki haudat voisi olla ikuisia?

Tässä törmätään kuitenkin käytännön sanelemiin rajoihin. Turussa nykyisin luovutettavat noin 500 uutta hautapaikkaa vuodessa merkitsevät vuosikymmenessä noin 5 000 hautaa. Jos kaikki haudat muutettaisiin ikuisiksi, tarvittaisiin hautausmaapinta-alaa vuosikymmenten ja -satojen kuluessa valtavasti lisää. Sen mahdollistaminen olisi hyvin vaikeaa.

Pekka Sorri

hautaustoimen päällikkö

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.