Lukijoilta

Vanhuksen surullinen viimeinen matka – koronaa ei voi syyttää kaikesta

Vein iäkkään omaiseni Tyksin päivystykseen rutiinikuvaukseen kotona sattuneen kaatumisen jälkeen varmistaaksemme, että kaatuminen ei ollut aiheuttanut vaurioita.

Kuvauksen tulos ei ollut hälyttävä, vanhus jäi kuitenkin varmuuden vuoksi tarkkailuun vuodeosastolle. Seurasi kiitoratamainen tapahtumasarja, jota en omaisena puhelinsoittojen ja koronan sulkemien sairaalan osaston ovien takaa pystynyt pysäyttämään.

Vanhus siirrettiin vuodeosastolta jälleen uuteen yksikköön. Miksi, asia jäänee epäselväksi.

Vanhus muuttui sekavaksi eikä enää kyennyt vastaamaan kännykkäänsä eikä omaisten soittoihin. Omaiset menettivät yhteyden häneen.

Vanhus kaatui viimeisimmän siirtonsa jälkeen uudessa ympäristössä osastolla ja loukkaantui. Seurasi kuljetus akuuttiyksikköön, akuuttitoimenpiteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miksi omainen sai tiedon asiasta vasta jälkikäteen soitettuaan päivittäisen puhelunsa osastolle vanhuksen voinnin seuraamiseksi? Toimenpiteen jälkeen tehtiin jälleen nopea siirto takaisin lähtöosastolle.

Tilanne kuitenkin paheni, vanhuksen tulehdusarvot nousivat erittäin hälyttävästi, edessä oli jälleen uusi kuljetus samalle akuuttiosastolle, uuteen suurempaan toimenpiteeseen.

Ainoa tieto minkä omainen sai oli, että sekava, heikko, jo entuudestaan osastolla syömätön vanhus on laitettu paastolle, koska tulossa oleva toimenpide niin vaatii.

Omaisen huolehtiminen siitä, kestääkö vanhus enää nämä toimenpiteet, ei vastaajaa huolestuttanut. Pyynnöt päästä katsomaan heikkoa, sekavaa vanhusta ennen tulevaa toimenpidettä ja jälleen uutta rasittavaa siirtokuljetusta eivät liioin onnistuneet. Viimeistään tässä kohtaa olisi pitänyt hälytyskellojen jossakin soida.

Vuorokausi viimeisimmän toimenpiteen jälkeen omainen sai yhteydenoton sairaalasta. Vanhuksen tila oli romahtanut ja omainen sai nyt tulla halutessaan osallistumaan saattohoitoon.

Puoliksi tajuton, heikosti hengittävä vanhus ei enää tunnistanut omaisia. Ja jälleen odoteltiin siirtokuljetusta, tällä kertaa alkuperäiselle lähtöosastolle, osastolle, josta koko tapahtumaketju oli saanut alkunsa.

Omaiseni kuoli 30.12.2020 siirrettynä siis jälleen osastolle, josta hän alun alkaen lähti kohtalaisessa kunnossa käsittämättömälle kierrokselleen Turun terveydenhuollossa.

Hän sai varmasti asiantuntevaa ja ammattitaitoista sairaudenhoitoa joka yksikössä. Jotakin tärkeää kuitenkin unohtui. 90-vuotiaalla vanhuksella ei ole nuoren ihmisen voimia. Siirrot osastolta toiselle saattavat aiheuttaa selkeällekin vanhukselle sekavuutta, jatkuvat siirtokuljetukset ovat jo sinänsä erittäin suuri rasite heikentyneelle vanhukselle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos omainen olisi saanut osallistua sekavan ja hätääntyneen vanhuksen toimenpideketjun akuuttivaiheeseen, olisi siitä ollut apua. Tai, mikä ilmeisesti tässä kokonaiskuvassa on täydellinen sivuseikka, ainakin se olisi ollut inhimillistä avutonta vanhusta kohtaan.

Sain osallistua saattohoitoon. Epäselväksi jäi, millä tavoin olisin ollut suurempi koronariskin aiheuttaja, jos olisin saanut osallistua omaiseni hoitoon jo hoidon kriittisessä vaiheessa, silloin, kun siitä olisi vielä saattanut olla todellista apua?

Omainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Yrittäjä
Hmmm
Vähän epäselväksi jäi pitkä testi. Varmasti omaista on ehkä harmittanut tapahtunut, mutta vaikuttaa, että ammattitaitoinen hoito on ollut saatavilla, joten senkin takia parempi ollut, että he ovat saaneet keskittyä hommaansa. Kukaanhan ei meistä tiedä, milloin elämän loppu kohtaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.