Nyt kun nimeni otettiin esiin Seppo Koukin mielipidekirjoituksessa ("Nyt on paremmin kuin ennen", TS 29.12.), niin vielä kerran samasta asiasta. Minä kirjoitin ("Näin oli ennen", TS 20.12.) 1960-luvun elämästä, en 1940- enkä 1950-luvuista. Kun kirjoititte, että olisin viettänyt tasapainoisen lapsuuden, niin asia ei suinkaan ole niin. Asuimme äitini ja veljeni kanssa 18 neliön hellahuoneessa ilman mitään mukavuuksia ja jos ei olisi ollut asioita joista kirjoitin, niin pahasti olisivat olleet asiat.

Silti tunsimme olomme ympäristössä turvalliseksi, mitä nyt ei voi tuntea suin surminkaan.

Tosi on, että koulussa opettajat olivat auktoriteetteja ja hyvä niin, opimme ainakin kunnioittamaan määrättyjä asioita elämässämme. Tämä hirveä väkivalta, huumeet ja kaikki muu ei ainakaan meille ollut tuttua, nyt ei enää uskalla mennä keskustaan näyteikkunaostoksille, kun joku on jo uhkailemassa.

Nykypäivänä ei auktoriteettia edes ole vaan asiat tehdään niin kuin itse halutaan, välittämättä muista pätkääkään. Ihmisiä ryöstetään kaduilla ja tunkeudutaan koteihin mistään välittämättä.

Kiitän luojaani siitä, että sain elää köyhän mutta välittävän lapsuusaikani 1960-luvulla.

Meitä on paljon joilla on erilaiset muistot menneiltä ajoilta ja nämä ovat minun ja monen muun aikalaisen.

Siis totean edelleen, että minun mielestäni ennen oli paremmin.

Jussi Kujanpää