Sairaanhoitopiireissä on linjattu pätevyysvaatimukset sille koulutustasolle, mitä työskentely sairaanhoitopiirissä edellyttää. Nämä vaatimukset ovat sairaanhoitopiirien itsensä tekemiä valintoja ja aina ne eivät ole perustuneet todelliseen työtehtävän edellyttämään vaatimustasoon.
Hoitotyön osalta tämä on tarkoittanut sitä, että lähi- ja perushoitajatasoisen koulutuksen omaavien määrää on vähennetty erittäin suuressa määrin ilman, että siihen on ollut aina kunnon perusteita.
On ymmärrettävää, että sairaanhoitopiirien osastojen toiminta on moninaista ja on yksiköitä ja tehtäviä, jotka tarvitsevat sairaanhoitajatason koulutuksen. Osastojen toiminnasta ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään se työ, jota voidaan tehdä lähi- ja perushoitajakoulutuksen osaamisella. Tätä päättäjät eivät ole halunneet nähdä, vaan he ovat luottaneet sairaanhoitopiirien viranhaltijoiden linjauksiin.
Lisäksi on syytä huomioida se seikka, että sairaanhoitajia koulutetaan sairaanhoitopiirien sisällä yhä vaativampiin tehtäviin kuin mitä perustason sairaanhoitajan työ on. Tätä samaa ei kuitenkaan ole haluttu tehdä samassa mittakaavassa lähi- ja perushoitajille. Miksi näin?
Nyt olemme tilanteessa, jossa sairaanhoitopiirit toteavat, että hoitajia ei ole ja olemassa olevat hoitajat ovat täysin uupuneita koronapandemian keskellä.
Samaan aikaan lähi- ja perushoitajat tekevät vaativaakin hoitotyötä kuntien ja yksityisten palveluntuottajien toimintayksiköissä. He hoitavat myös koronapotilaita erittäin vaikeissa olosuhteissa.
Siksi kysyn teiltä sairaanhoitopiirin päättäjät ja virkamiehet; onko sairaanhoitopiireillä varaa tällaiseen ammatillisen osaamisen väheksymiseen, mitä viimeisten vuosikymmenten aikana on esiintynyt?
Onko meillä yhteinen tahtotila siihen, että sairaanhoitopiireillä on riittävästi hoitohenkilöstöä käytössä?
Samalla tämä ammatillisen osaamisen väheksyminen on tarkoittanut huomattavia menoeriä palkkakustannusten osalta.
On vaikea ymmärtää, että aikoina, jolloin on peräänkuulutettu tiukkoja budjetteja ja menojen karsimista, on kuitenkin ollut mahdollista hukata miljooniakin euroja vuosien saatossa, vaikka saatavilla olisi ollut henkilöstöä, joka olisi omalla koulutuksella kyennyt tekemään työtä sairaanhoitopiirille.
Katson, että niin päättäjien kuin sairaanhoitopiirien viranhaltijoiden on syytä ottaa vakavasti vallitseva tilanne.
Hoidon tasoa ei mitata pelkästään ammattinimikkeellä vaan tärkeässä roolissa on myös riittävä hoitoalan koulutus ja henkilöstömäärä. Näin ollen katson, että sairaanhoitopiirin vallitseva hoitajapula on osittain itse aiheutettua ja toivon, että asia tullaan korjaamaan.
Voidaanko julkisuudessa tehdä tällaisia ulostuloja hoitajapulan osalta kuin mitä on tehty, kun taustalla on tämänkaltaisia itse tehtyjä valintoja?
Yksittäinen päättäjä ei voi kääntää isojen sairaanhoitopiirien näkemyksiä ja toimintaa. Olen omalta osaltani yrittänyt vaikuttaa näihin asioihin. Olen aikoinaan tehnyt valtuustoaloitteen lähi- ja perushoitajien käytöstä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille ja kirjoittanut asiasta myös lehtiin.
Lähi- ja perushoitajien osaaminen on kyettävä näkemään sellaisena kuin se todellisuudessa on. Meillä on osastoja ja työtehtäviä, joihin lähi- ja perushoitajien osaaminen ei riitä, mutta samalla on paljon työtä mihin se riittää.
Mikäli aidosti haluamme muuttaa vallitsevaa tilannetta niin siihen tarvitaan kaikkien päättäjien ja viranhaltijoiden yhteistä tahtotilaa. Valmiuslain käyttö tai tuntuvatkaan hälytyskorvaukset eivät poista perimmäistä ongelmaa; hoitajapulaa.
Siksi kysynkin; onko meillä yhteinen tahtotila siihen, että sairaanhoitopiireillä on riittävästi hoitohenkilöstöä käytössä ja mitä olemme valmiita tekemään tilanteen muuttamiseksi? Olemmeko valmiita tekemään valintoja, jotka perustuvat todelliseen osaamiseen, eikä pelkästään ammattinimikkeeseen?
Virve Aho
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuutettu
(kok)
