Opiskelijatko naiiveja, vaiko järjestelmä?
Turun Sanomien sunnuntainumerossa 27.12. on haastateltu toisen ja kolmannen asteen opiskelijoita siitä, minkälaista on ollut opiskella korona-aikana. Haastatellut ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijat ovat kuitenkin olosuhteisiin nähden toiveikkaita ja odottavat valmistuvansa viiden vuoden kuluttua.
Mikäli opiskelet tai olet opiskellut korkeakoulussa, tiedät, että suositeltu valmistumisaika yleiselle korkeakoulututkinnolle (alempi + ylempi) on 3 + 2 vuotta. Kyseinen asia sovittiin eurooppalaisten opetusministerien kesken Norjan Bergenissä vuonna 2005 ja liittyy Bolognan prosessiin, jonka tarkoituksena on yhtenäistää eurooppalaiset koulutusjärjestelmät, jotta opiskelijoiden olisi helpompaa ylittää perinteiset valtioiden rajat.
Salomaa kirjoittaa Helsingin Sanomissa 29.08.2016 "Vain viidesosa valmistuu yliopistosta tavoiteajassa". Rautanen kirjoittaa Aamulehdessä 15.02.2017 "Vain yksi kymmenestä teekkarista valmistuu tavoiteajassa: Ministeriöllä on vähän harhainen kuva". Härkönen kirjoittaa Yle Uutisissa 15.11.2019 "Kolmannes ei valmistu korkeakoulusta 10 vuodessa, ja se on opinahjolle ongelma".
Miksi ensimmäisen vuoden opiskelijat tuntuvat vuosi toisensa jälkeen olevan toiveikkaita valmistua viidessä vuodessa, vaikkakin todellisuus tuntuu olevan erilainen? Miksi Suomessa tuntuu sitten olevan niin harva, joka loppujen lopuksi valmistuu tässä tavoiteajassa?
Suomen korkeakoulujärjestelmä on pitkälti rakennettu niin, että sinun pitää heti toisen asteen koulutuksen jälkeen tietää, mitä haluat opiskella. Näin ei kuitenkaan monilla ole, ja miten edes voisi olla?
Lukioista valmistutaan 18–19-vuotiaina, saadaan ylioppilastodistus käteen, lakki päähän ja sinun oletetaan siinä kohtaa tietävän, tuleeko sinusta lääkäri, lakimies, opettaja, tutkija, virkamies, insinööri tai jokin muu. Miksi näin nuorille asetetaan näin valtavat vaatimukset ja olettamukset?
Yhteiskuntamme tuntuu asettavan vuosi vuodelta enemmän painostusta maamme nuorille. Pölkki kirjoittaa Helsingin Sanomissa 16.1.2018, miten jopa puolet lukiolaisista kokee stressiä, uupumusta ja kyynisyyttä. Nuorien pitäisi suoriutua hyvin toisella asteella, jotta he pääsisivät opiskelemaan sitä, minkä luulevat sopivan heille. Heidän pitäisi saada uusia ystäviä jos muuttavat muualle opiskelemaan, tehdä kontakteja, saada relevanttia työkokemusta kesäisin ja mieluiten myös opintojen ohessa (mutta ei saa tehdä liikaa töitä, sillä muuten Kela perii takaisin opintotukea).
Mikäs muu tuottaa ahdistusta nuorille? Aivan, ilmastonmuutos, sillä sen ratkominen tuntuu myös jäävän nuoremmille sukupolville.
Pelkään pahaa, mitä kaikki tämä painostus, stressi ja uupumus tulee tulevaisuudessa tekemään nuoremmille sukupolville.
Nuorien (itseni mukaan lukien) pitäisi olla meidän tulevaisuus, mutta mitä jos kaikki ovat jo valmiiksi uupuneet, kun pitäisi alkaa maailmaa pelastamaan?
Miika Alhopuro
valtiotieteiden kandidaatti
Åbo Akademi