Hävitämme vanhojen hautojen myötä kulttuurihistoriaamme

Moni havahtuu joulun aikaan sukulaistensa haudoille muistokynttilöitä viedessään siihen, että hautaa ei enää löydykään. Haudan säilyminen ei nyky-Suomessa ole itsestäänselvyys. Jos maksajaa ei ole, ikuista hautaa ei ole.

Turun Sanomien uutinen kertoi, että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä haluaa ottaa uudelleen käyttöön 121 vanhaa hautaa, joita se epäilee hylätyiksi (Piikkiössä etsitään ikuisten hautojen omistajia, TS 4.12).

Haastattelussa todetaan, että seurakuntayhtymä lopetti ruohon niiton ”ikuisilla” haudoilla selvittääkseen, käykö haudoilla kukaan. Johtopäätös oli että ei käynyt, koska ruohoa ei kukaan niittänyt.

Kuinka monella haudoilla käyvällä ihmisellä on käytettävissä ruohonleikkuria tai viikatetta, jolla haudan ”riittävää” hoitoa pystyisi seurakuntayhtymälle osoittamaan?

Lain mukaan seurakunta voi vaatia haudan haltijaa pitämään haudasta huolta. Jos haudasta ei huolehdita, seurakunta voi ottaa haudan uudelleen käyttöön kun haltijaa on ensin varoitettu.

On hurskastelua, että omaisia yritetään tavoittaa ja varoittaa haudoille tikkuihin kiinnitetyillä paperilapuilla. Se on kuitenkin normaalikäytäntö.

Tällä periaatteella meillä Suomessa ei kerry kulttuuriperintöä, vaan omalla toiminnallamme sallimme ja jopa edistämme hautausmaiden puhdistusta kulttuurihistoriallisista kerrostumista.

Piikkiön tilanteessa ei ole edes kysymys tilanpuutteesta: uusi hautausmaa on perustettu muutama vuosi sitten.

Yhteen Piikkiön vanhan hautausmaan hoitamattomina liputetuista haudoista on muuten haudattu eräs Suomen historian merkittävä Helsingin pormestari, jonka haudalle laskettiin seppele muun muassa Mannerheimilta.

Olisiko aika vain rauhoittaa vanhat haudat?

Marjo Uotila

Päivi Lehtovaara

Kaarina