Puheenvuoro

Turun kaupungin kotihoidon tilanne on hälyttävä

Marttiina Sairanen
Liian pientä työntekijämäärää yritetään saada riittämään kaikille kotihoidon asiakkaille, suomii kirjoittaja.

Kymmenen viimeisen vuoden aikana kotihoitoa on kohdannut jatkuvat tehostamisvaatimukset ja hoitajamme ovat jaksamisen äärirajoilla.

Kotihoitoon on aiemmin tullut mobiililaitteet, joilla seurataan minuutin tarkkuudella välitöntä asiakasaikaa. Tätä perusteltiin aikoinaan asiakastyön laadun kehittämisellä ja asiakkaan mahdollisuudella saada se aika hoivaansa, josta hän maksaa.

Todellisuus on toinen. Mobiili on ensisijaisesti työnantajan väline tehostaa kotihoidon työn toteuttamista vähillä resursseilla. Hoitajien määrää tarkkaillaan ja heitä siirretään tarpeen mukaan alueiden välillä.

Työnantajan direktio-oikeudella siirtoja voidaan tehdä, mutta onko se hyvää johtamista?

Työntekijöiden hyvinvointia lisäävä tekijä on pysyvä työyhteisö sekä oman alueen asiakkaiden tunteminen. Omahoitajuuttakaan ei ole tässä huomioitu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun alueella on resurssitilanne sellainen, että asiakkaan voisi hoitaa kiireettä ja on mahdollisuus tehdä hoitoon liittyvät kirjalliset työt, voidaan työntekijä siirtää toiselle alueelle, jossa on kipeämpi tarve.

Liian pientä työntekijämäärää koetetaan saada riittämään kaikille kotihoidon asiakkaille. Epävarmuus ja pelko siitä, millä alueella joutuu tänään työskentelemään voi tuottaa ihmiselle tarpeen hakeutua pysyvyyttä antavaan työhön.

Toinen tehostamistoimenpide on ollut palvelujen karsiminen ja ulkoistaminen. Asiakkaat eivät enää pääse hoitajan avustamana itse kauppaan, vaan heidän on tilattava ostokset nettipalvelusta. Samoin ulkoilut ovat karsittu minimiin ja ulospääsy ei ole enää itsestään selvää. Nämä voivat toki lukea palvelu- ja hoitosuunnitelmassa, mutta työntekijöiden vähyys ei käytännössä anna siihen aina mahdollisuutta.

Pesulle asiakas pääsee vain kerran viikossa. Edellä mainitut asiat olisivat kuitenkin asiakkaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ensiarvoisen tärkeitä.

Myös asiakaskriteerejä on tiukennettu.

Työntekijät tekevät päivittäiset asiakaslistansa aikaa vastaan kilpaillen. Asiakkaalla voi käynnin aikana ilmetä tarve päästä kiireellisesti sairaalaan ja ambulanssin ja avun tulo voi kestää tunnin. Asiakas voi löytyä kotoa kaatuneena ja hänen ylös auttamiseensa voidaan tarvita apuvoimia. Hän voi tarvita hoitoa ja hoivaa käynnillä enemmän, kuin on suunniteltu.

Joustoa tai pelivaraa ei ole huomioitu millään tavalla, eikä voida puhua kuntouttavasta työotteesta. Vallitseva koronatilanne pahentaa entisestään huolestuttavaa tilannetta.

Jatkuvat tehostamisvaatimukset kuormittavat hoitajia, jotka aidosti haluavat huolehtia asiakkaista ja tarjota heille kokonaisvaltaisesti laadukasta hoitoa ja hoivaa. Pitkäaikainen haitallinen kuormitus aiheuttaa työntekijöiden sairauspoissaoloja ja hakeutumista muiden työnantajien palvelukseen.

Vallitseva koronatilanne pahentaa entisestään huolestuttavaa tilannetta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olemme joutuneet tilanteeseen, jossa kaupungin kotihoitoon on vaikea rekrytoida uusia työntekijöitä. Hakijoissa voi olla myös hoitotyöhön sopimattomia henkilöitä. Työnantajalla ei ole varaa valita, koska kaikki kädet ovat tarpeen.

Tästä ja työntekijäpulasta seuraa asiakkaan hoidon vaarantuminen ja laadun heikkeneminen; ei hoideta kauppa- ja lääketilauksia, asiakkaan kotona ei ole tarvittavia hoitotarvikkeita tai asiakkaan terveydentila jää kirjaamatta. Potilasturvallisuus vaarantuu.

Kroonista työntekijävajetta koetetaan paikata sijaisilla ja vaikka he ovat ensiarvoisen tärkeitä, aiheuttaa se hoitajien vaihtuvuutta ja sitoutumattomuutta työpaikkaan. Tästä kärsivät hoitajien lisäksi ikäihmiset.

Hyvinvointitoimialan sosiaali- ja terveyslautakunta joutuu raportoimaan kaupunginhallitukselle kotihoidon tilasta ja on kehitetty työntekijöiden palkitsemisjärjestelmä, jossa vuoden aikana palkitaan 10 työntekijää 200 euron kertapalkkiolla hyvin tehdystä työstä sekä kolme aluetta, jotka täyttävät kriteerit.

Tämä sisältää sudenkuopan. Moniammatillista tiimityötä tekevinä hoitajina he joutuvat valitsemaan joukostaan sen parhaimman. Jokaisen hoitajan työpanos on tärkeässä roolissa hoidon onnistumiseksi ja vastakkainasettelua pitäisi välttää. Toivon, ettei paras hoitaja ole hän, joka aina jää tekemään tuplavuoroa oman jaksamisensa kustannuksella.

Tärkein toimenpide on nostaa Turun kotihoidon palkkaus kilpailukykyiselle tasolle.

Työnantajalla olisi paremmat mahdollisuudet valita työntekijöistä soveltuvimmat ja alueiden resurssitilanne paranisi. Tämä kaikki heijastuu suoraan asiakkaan saaman hoidon laatuun sekä työhyvinvointiin. Hyvinvointiin investoitu raha maksaa itsensä takaisin.

Vanhuspalvelujen toiminta budjetoidaan verovaroista ja päätösten pitäisi olla perusteltuja ja läpinäkyviä. Asiakkaat hoidostaan maksavina ovat oikeutettuja saamaan ne palvelut, jotka mahdollistavat turvallisen asumisen kotona ja omaisten on tärkeää tietää, millä resurssilla hoitoa toteutetaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotihoitoon ei saatu hoitajamitoitusta ja nyt vaaditaankin merkittäviä toimenpiteitä inhimillisten työolojen saamiseksi ja siten turkulaisten, kotona asuvien ikäihmisten elämänlaadun paranemista.

Minna Kottonen

työsuojeluvaltuutettu

Turun kaupungin vanhus- ja vammaispalvelut

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Palvelu omilla edoilla
Tarjoa palvelujasi omilla ehdoilla yksityisesti, silloin ei ole valittamista, Hintatasokin asettuu kohdalleen ja myös kysyntä. Kiitos!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Palvelu omilla edoilla
Ehkei kannata kommentoida tänne jos ei tiedä asiasta hölkäsen pöläystä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Omaishoitaja
Kotihoito kriisissä
Tilanne ilmeisesti vaan pahenee hoitajamitoituksen vuoksi. Henkilökuntaa siirtyy hoitokoteihin ja kotihoito jää entistä enemmän rempalleen. Omaishoitajat tekevät työtään minipalkalla, mutta nyt paine kasvaa. Jäävätköhän vanhukset ja sairaat pelkästään omaishoitajien tai oman onnensa varaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bimbo
Jos ei onnistu niin suuntaa pitää muuttaa
Jos kerran kotihoitomalli ei vaan onnistu, niin pitäisikö ottaa taas askelia turvallisen palveluasumisen suuntaan. Ainakin dementoituneet ja muuten vaikeasti hoidettavat saisivat toivottavasti jopa hoitoa.
Alkaa vaan olla kiire.