En enää yhtään ihmettele, ettei Petteri Orpo ole maakuntavaltuuston kokouksessa sen paremmin kuin kaupunginvaltuuston seminaarissakaan vastannut hänelle esittämiini kysymyksiin sote-uudistuksen kustannuksista. Tähän asti on hoettu ainoastaan, että tarvitsemme leveämpiä hartioita, ja puhuttu kuntien asukasmääristä, jotka määräävät sen, mitä palveluja kunta saa järjestää itsenäisesti.
Kuntatalouteen perehtynyt asiantuntija Oiva Myllyntaus arvioi, että vastuukunnilla on tuskin varaa kiinteistöjen ja muun omaisuuden lunastukseen, kun sairaanhoitopiirien omaisuuden purkaminen panee miljardiomaisuudet kunnissa uusjakoon (Yle-uutiset 23.7.). Sairaanhoitopiirit lakkautetaan vuoteen 2017 mennessä. Omaisuus siirretään vastuukuntina toimivien suurten kuntien käsiin. Kuntayhtymissä siirtyvien käyttöomaisuuksien arvo on Myllyntauksen mukaan kuusimiljardia euroa. Kyse on siis valtavista rahasummista.
Miten omaisuuden siirto rahakorvausta vastaan onnistuu kunnissa? Vastuukuntina toimivilla suurilla kaupungeilla on tuskin varaa kiinteistöjen ja muun omaisuuden lunastukseen. Vastuukunnat, eli suuret kaupungit kuten Turku, joutuisivat ottamaan velkaa. Hyötyjinä olisivat lainaa myöntävät pankit. Kuka tästä kärsii? Veroja maksava kuntalainen.
Seurauksena on tietysti palvelujen hintojen nousu. Oiva Myllyntaus tietää mistä puhuu, sillä hän on laatinut asiasta muistion jo edelliselle peruspalveluministerille Maria Guzenina-Richardsonille (sd).
Miten uudistus takaa yhdenvertaiset palvelut kaikille ja samalla säilyttää ne lähipalveluina? Siihen en ole myöskään saanut vastausta kuten en siihenkään, mitä sote-uudistuksessa tarkoitetaan perustason erikoissairaanhoidolla, ja mikä sitten määritellään niin sanotuksi erva-erikoissairaanhoidoksi.
Olen huolissani siitä, että pienet kunnat menettävät esimerkiksi terveyskeskuspalvelunsa ja joutuvat hakemaan sen naapurikunnasta. Turun ympäristössä kunnat ovat jo tälläkin hetkellä muodostaneet kuntayhtymiä ja yhteistoiminta-alueita hoitaakseen peruspalvelunsa.
Päivystys on keskitetty Tyksin yhteispäivystykseen, jonne on ympäristökunnista melkoinen matka, kun kysymyksessä on esimerkiksi lapsiperhe tai vanhukset. Julkiset kulkuyhteydet ovat huonoja, ja oman auton käyttö ei kaikille ole mahdollista.
Mielestäni peruspalvelut pitää säilyttää päiväsaikaan lähipalveluna omassa kunnassa, ainakin joinakin päivinä viikossa. Se, että pienet, alle 20 000 asukkaan kunnat eivät saisi itsenäisesti järjestää esimerkiksi vanhuspalvelujaan, on pelottava tulevaisuuden kuva. Tiedän pienten kuntien vanhuksia ja heidän omaisiaan, jotka ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että vanhainkodin hoitajat ovat usein jo ennestään tuttuja. Miksi jonkin asukasmäärän perusteella pitäisi hajottaa se, mikä toimii hyvin?
Koko sote-uudistus tuntuu olevan vielä tässäkin vaiheessa varsin sekava ja epäselvä. Suurimmat ongelmat meillä ovat perusterveydenhoidon toimimattomuudessa. Erikoissairaanhoito toimii suhteellisen hyvin, mutta tulee kalliiksi. Perusterveydenhoidon kehittämiseen pitää siis panostaa, jolloin vältytään turhalta erikoissairaanhoidolta.
Myös toimintatapoja pitää kehittää julkisella puolella, mutta se ei tapahdu terveyskeskusten toimintojen heikentämisellä. Tuntuu siltä, että sote-uudistuksella ollaan ajamassa alas julkisia terveyspalveluja, kun samalla lisätään yksityisten palveluitten saatavuutta. Samalla katoaa valitettavasti myös verorahoja ulkomaille. En haluaisi Suomesta maata, jossa vain varakkaat saavat hoitoa. Mielestäni sote-uudistuksen toteuttamisessa nyt suunnitellussa muodossa on liian paljon epävarmuustekijöitä. Onko se edes kaikilta osin perustuslakimme mukainen? Tässä taloudellisessa tilanteessa on järjenvastaista toteuttaa erittäin kallista uudistusta vain käyttämällä poliittista valtaa varsinkaan, kun mitään konkreettista osoitusta siitä, miten palvelut oikeasti paranisivat, ei ole voitu osoittaa.
