Lukijoilta

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme – juhlapuhetta vai todellisuutta?

Viime vuosina hallitusten määrärahojen leikkaukset ja kunta-alan säästötoimenpiteet ovat heikentäneet kasvatuksen, koulutuksen ja nuorisotyön asemaa. Tämä on lisännyt syrjäytymisriskiä ja sen pitkäkestoisia yhteiskunnallisia kustannuksia.

Jos haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret jäävät nyt heitteille, kasvavat koronakriisin vahingot sietämättömiksi.

Turvallinen aikuinen toimii suodattimena, jonka kautta maailma asettuu lapselle ikätason mukaisesti käsiteltäväksi ja hallittavaksi. Turvallinen aikuinen auttaa lasta selviytymään silloin, kun tämä kokee maailman kohtelevan itseään epäoikeudenmukaisesti.

Näitä turvallisia aikuisia lapsen ja nuoren arjessa ovat esimerkiksi koulunkäynninohjaajat, lastenhoitajat, iltapäiväkerhojen ohjaajat ja nuorisotyöntekijät.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 3.11. julkaisemasta tilannekuvasta selviää, että tukea tarvitsevien asiakkaiden määrä on kasvanut merkittävästi korona-aikana koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja lastensuojelussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Opiskeluterveydenhuollossa toimivista 40 prosenttia ilmoitti huolen opiskelijoiden hyvinvoinnista olevan merkittävästi suurempi kuin vuotta aiemmin. Saman tutkimuksen mukaan myös neuvolan ammattilaiset kokevat, että yksinäisyys ja turvattomuus, vanhemmuuden haasteet, parisuhde- ja mielenterveysongelmat sekä perheen taloudelliset vaikeudet ovat kasvaneet merkittävästi korona-aikana.

Samaan aikaan olemme saaneet lukea nuorten tekemistä väkivallanteoista ja henkirikoksista, äärimmäisen raaoista lasten koulukiusaamistapauksista ja nuorten auttaviin palveluihin tulleiden yhteydenottojen määrän kasvusta.

Jos haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret jäävät nyt heitteille, kasvavat koronakriisin vahingot sietämättömiksi.

Korona-aikaon lisännyt liian isolle osalle lapsia ja nuoria yksinäisyyttä, ahdistusta, mielenterveysongelmia, opiskeluvaikeuksia, huolta tulevaisuudesta, unettomia öitä, köyhyyttä ja jopa nälkää – sekä pahimmillaan myös lisääntynyttä alkoholinhuuruista perheväkivaltaa.

Koronahaittojen haavoittuvinta riskiryhmää ovat lapset ja nuoret – ja erityisesti he, jotka ovat joutuneet poikkeusoloihin yksin ilman turvallisten aikuisten tukea.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn suurimpia jäsenryhmiä on kasvatuksen ja koulutuksen ammattialaryhmä. Jäsenemme työskentelevät kasvatuksen ja koulutuksen parissa ja turvaavat ammattitaidollaan ja arjen läsnäolollaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Haastamme kaikki päättäjät varmistamaan, että ”lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme” -juhlapuheiden lisäksi teot näkyvät myös arjessa. Meidän on turvattava riittävät resurssit lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille ja varmistettava samalla heidän työssäjaksamisensa haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Minna Eskelinen

kasvatuksen ja koulutuksen ammattialaryhmän koordinaattori

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pekka Laukkanen

suunnittelija

Julkis- ja yksityisalojen toimi-henkilöliitto Jyty

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.