Lukijan kolumni
Erkki Marttinen:

Pennsylvania oli ratkaisijana jo Yhdysvaltoja perustettaessa

Seurasimme mielenkiinnolla hiljattain käytyjä Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentinvaaleja. Pennsylvanian osavaltiossa annetut äänet nousivat ratkaiseviksi. Näin uutisoitiin, vaikka tosiasiassa vaalissa aina kaikki äänet vaikuttavat lopputulokseen. Näin vaa'ankieliosavaltioista puhumalla me kuitenkin tilanteet hahmotamme.

Pennsylvania oli ratkaisijan roolissa jo vuonna 1776 vieläpä suomalaisia sukujuuria omaavan miehen toimesta. Suomalainen Martti Marttinen muutti vuonna 1654 Amerikkaan Uuden Ruotsin siirtokunnan alueelle. Hän oli kotoisin Savosta, mahdollisesti Rautalammilta.

Yksi hänen jälkeläisistään oli pojanpojanpoika John Morton, s. 1724. Pojan isä oli muuttanut suomalaisen sukunimensä Mortoniksi. Poika oli lahjakas ja ahkera. Hän sai maanmittauskoulutuksen, mutta oli myös juristi. Hän toimi useissa viroissa Pennsylvaniassa, muun muassa tuomarina eri oikeusasteissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Merkittävin tehtävä hänelle antautui vuonna 1776 Pennsylvanian valtuuskunnan yhtenä jäsenenä mannermaakongressissa, jossa päätettiin irrottautumisesta emämaasta Britanniasta ja joka hyväksyi Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen yksimielisesti. John Morton on yksi julistuksen 56 allekirjoittajasta. Tämä kaikki on historiallista tietoa.

Kerrotaan, että Mortonin ääni oli ratkaiseva. Oliko se sitä? Tutkimuksellista totuutta asiasta ei liene, mutta monta kertomusta Mortonin ratkaisevasta äänestä on. Kerron tässä niistä yhden.

Kokouksessa valtuuskunnat alkoivat olla kutakuinkin yksimielisiä julistuksen puolesta paitsi Pennsylvanian valtuuskunta, johon kuului viisi jäsentä, oli jakautunut. Kaksi oli julistuksen kannalla ja kaksi sitä vastaan. Mortonin kanta vaihteli ja hän joutui ratkaisijan paikalle.

Kerrotaan jopa sellaistakin, että hän olisi tullut kokoukseen myöhässä ja todettuaan tilanteen pyysi miettimisaikaa. Sitä annettiin hänelle ja lopulta hän asettui itsenäisyysjulistuksen kannalle, ja näin Pennsylvanian äänet menivät itsenäisyyttä kannattaville.

Kertomukselle ratkaisevasta äänestä ei siis liene tutkimustukea, mutta Mortonin merkityksestä kertoo jotakin se, että itsenäisyysjulistuksen jälkeen hän toimi sen komitean puheenjohtajana, joka valmisteli Yhdysvaltain ensimmäisen perustuslain.

Siis varsin merkittävä mies, jonka juuret olivat täällä Suomen saloilla. Hän kuoli muutaman vuoden yli viisikymmentä.

Turun yliopiston yhteyteen perustettiin vuonna 2013 Pohjois-Amerikan tutkimuskeskus. Sille annettiin nimeksi John Morton -keskus.

Kirjoittaja on rovasti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.