Lukijoilta

Rahaa haaskataan ruokaostoksilla

Professori Jukka Käyhkön kolumni ostoskäyttäytymisestä (TS 11.11.) sisälsi harvinaisen paljon järkeviä neuvoja tiiviissä paketissa. Lisäisin niihin kaksi asiakohtaa.

Ensinnäkin on hämmästyttävää, kuinka monet ostavat ruokakaupan kassalta muovikassin tai useampia, vaikka voisivat käyttää kestokassia ja säästää vuoden mittaan pitkän pennin.

Toiseksi ihmeen harva asiakas huolii kuittia. Miten silloin pystyy tarkkailemaan ruokamenojaan, ja entä jos on tullut saaneeksi pilaantuneen tai muutoin epäkurantin tuotteen?

Ihmeen harva asiakas huolii kuittia.

Itse käyn ruokaostoksilla kerran viikossa omin kassein (joista vanhempi 1960-luvulta), talletan kuitit kotona muovitaskuun ja lasken summat kuukauden lopussa yhteen. Vuodenvaihteessa ynnään sitten nämä kuukausilaskut.

Onneksi en ole havittelemassa parisuhdetta – parasta ennen -päiväys takanapäin – , sillä tuhlaavainen vaimo on vihoviimeinen asia, jota tässä osoitteessa kaivataan.

Jussi-Pekka Toivonen

köyhyyden torjuja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Unto Mähönen
Nykyaikaan
Kannattaa siirtyä nykyaikaan. Ainakin useasta paikasta saa kuitit ihan sähköisesti ni ei tartte niitä lappui kerätä, mutta kirjoituksestasi päätellen tuskin olet vielä siirtynyt digiaikaan. Myös väri-tv on jo ilmestynyt markkinoile.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Muovikassi, ehdottomasti
"Ensinnäkin on hämmästyttävää, kuinka monet ostavat ruokakaupan kassalta muovikassin "
- tulisi aika kalliiksi, jos kestokasseja käyttäisi roskapusseina. Lisäksi kyse on myös hygieniasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Muovikassi, ehdottomasti
Minä laitan roskat roskaämpäriin ja käyn aina ostamassa uuden ämpärin kun vanha on täynnä. No enhän minä, kuten et sinäkään, ollut tosissani. Tiedät toki, että kaupassa myydään ns. roskapusseja, joita on kätevä käyttää roskapusseina.

Ne on tehty kierrätetystä muovista ja ovat paljon muovista ruokakassia ohuempia. Niihin kuluu siis vähemmän luonnonvaroja ja petrokemian materiaalia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Muovikassi, ehdottomasti
S.F.: "tulisi aika kalliiksi, jos kestokasseja käyttäisi roskapusseina. Lisäksi kyse on myös hygieniasta."

Minä olen käytännössä lopettanut roskapussien käytön.
Minulla on pihalla, noin kymmenen metrin päässä kompostori ja roskis. Kompostiin vien tavaraa kutakuinkin sitä mukaa kuin sitä syntyy. Siihen roskikseen tyhjennän sen mitä poljinroskiksen säiliöön kertyy ja koska kompostoin niin ei sinne mitään märkää ja haisevaa päädy, ei siis tarvetta roskapussiin.
Pääasiassa käyn autolla kaupassa ja auton peräluukkuun kerään muovit, kartongit, paperit ja metallit. Metalliroskia varten minulla on vanha maaliämpäri johon ensin kerään suuremman satsin.
Hedelmiä meillä syödään aika paljon ja niihin pieniin hedelmäpusseihin kerään muovijätettä. En muuten koskaan ota niitä kompostoituvia hedelmäpusseja koska ne kompostoituvat liian hitaasti ja lisäksi tukkivat koneistot kun jätemuovia käsitellään.

Joissain kaupoissa muuten on tarjolla hedelmille paperipusseja ja niissä on ohje miten sen pussin voi taittaa roskapussiksi. Noitakaan ei oikein tule käytettyä koska elämäntapoja muuttamalla on roskapussien tarve kutakuinkin loppunut.

Ja lopuksi tietysti myönnän että olen monta muuta onnellisemmassa asemassa, monelta autottomalta kerrostaloasujalta tuo ei ihan noin vain onnistu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.