Lukijoilta

Jakakaamme hyvää mieltä toisillemme

Varmaan muistatte, kun keväällä ihmiset lauloivat parvekkeillaan. Voisimme laulaa vieläkin. Nyt on tietenkin kylmempää ja pimeämpää, mutta juuri nyt olisi niin tärkeää huomata toisemme! Laulu piristää jokaisen mieltä ja antaa voimia jaksaa eteenpäin.

Miten hienoa olisi, jos vanhainkodeissa ja miksei sairaaloissakin voisi soida musiikki aika ajoin. Päiväkodeissakin lauletaan lasten istuessa penkeillään. Kouluissakin voisi tuoda enemmän musiikkia esille.

Näin joulun lähestyessä hyvän mielen jakaminen olisi mitä mainioin tapa antaa meille toivoa paremmasta tulevaisuudesta. On tietenkin muitakin tapoja, miten voisimme toisiamme piristää, jokainen meistä voi miettiä, miten toista ihmistä lähestyä. Se on kyllä mahdollista, vaikka olemme maskien takana, eikä ilon ja hyvän mielen tuottamiseen välttämättä tarvitse rahaa. Itse tehty postikortti, puhelinsoitto, toisen kodin siivoaminen, lämpimäisten vieminen. Yksistään jo toistemme huolien kuunteleminen auttaa.

Ympärillämme vellova virus ei tullut turhaan, se tuli muistuttamaan meitä siitä, kuinka tärkeitä me toisillemme olemme, niin kauan kun rakkaamme vielä keskuudessamme ovat.

Birgitta Wulf

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Keskiaikaista maailmankuvaa
"Ympärillämme vellova virus ei tullut turhaan, se tuli muistuttamaan meitä siitä, kuinka tärkeitä me toisillemme olemme"
- ilmiselvästi viruksen leviämismekanismi on kirjoittajalle täysin tuntematon käsite. Empatia on tärkeää, mutta luonto toimii säännöillään täysin välittämättä ihmisen hyvästä tai pahasta olosta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Sieluun sattuu
Kaunista ja hempeää. Jaetaan iloa ja valoa lähimmäisillemme. Kunpa se olisikin noin helppoa? On todella vaikea jakaa jotain sellaista, jota itselläänkään ei ole. Kaikki, jotka seuraavat aikaansa, katsovat tai kuuntelevat uutisia, lukevat päivän lehtensä eivät löydä niistä juurikaan iloittavaa tai myönteistä jaettavaa sen paremmin itselleen kuin muillekaan. Valehdella ei saa ja virallinen totuus on armotonta.