Lukijoilta

Taide kyllä, palkaton työ ei

Marttiina Sairanen
Taiteilijalle työstä maksettavan palkan pitäisi olla itsestäänselvyys. Tällä hetkellä se ei sitä ole, kritisoivat kirjoittajat.

Maailmaa muutetaan tottumuksiin vaikuttamalla. Hyviä tottumuksia kannattaa vahvistaa, huonoista opetella pois. Esimerkiksi polkupyörän suosiminen työmatkaliikenteessä vaikuttaa myönteisesti yksilön terveyteen. Yhteiskunnan tasolla työmatkapyöräily on taas osa fossiilisista polttoaineista irtautumista.

Lokakuun alussa käynnistynyt kampanja Reilun taiteen manifesti haastaa meitä opettelemaan pois taiteilijoiden ilmaisesta työstä, joka on edelleen valitettavan yleistä. Kulttuuritapahtumaan myyntituotteita tuova autonkuljettaja saa työstään palkkaa, samoin väliseinien pystyttäjä, kahvilan työntekijä ja tapahtumasta juttua kirjoittava toimittaja. Työtään esittelemään tilatun taiteilijan korvaus saattaa kuitenkin olla pelkkää näkyvyyttä. Hyvänä päivänä tarjotaan myös pullakahvit.

Taiteilijalle työstä maksettavan palkan pitäisi olla itsestäänselvyys. Tällä hetkellä se ei sitä ole. Taiteen ja kulttuurin barometriin vastanneista lähes tuhannesta taiteilijasta 73 prosenttia piti palkatonta työtä ongelmana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tähän asetelmaan on totuttu. Vanhan sanonnan mukaan tottumus on toinen luonto. Juuri tässä piilee sen voima ja kielteisten tottumusten salakavaluus: omaksuttuja toimintamalleja toistetaan niitä tiedostamatta. Muutos edellyttää kielteisten mallien näkyväksi tekemistä. Tähän Reilun taiteen manifesti pyrkii.

Epäreilun tilanteen yleinen tiedostaminen mahdollistaa muutoksen, mutta yksin se ei riitä. Parempiin käytäntöihin totutteleminen on kaikkien yhteinen asia.

Taiteilijan palkaton työ loppuu, kun hänet huomioidaan budjetoinnissa, taiteilija uskaltaa pyytää korvausta ja myös taiteen kuluttajat edellyttävät hänen sellaisen saavan.Uskomme myös positiivisten ilmiantojen voimaan. Taiteen tilaajat voivat ilmoittautua mukaan Reilun taiteen manifestiin kampanjan verkkosivuilla.

Taiteen tekijät ja suuri yleisö voivat puolestaan nostaa esille niitä tahoja, jotka eivät oleta taiteilijan työskentelevän heille ilmaiseksi.

Paula Tuovinen

johtaja

Taiteen edistämiskeskus

Virpi Hämeen-Anttila

puheenjohtaja

Forum Artis ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Reetori
Reetori
Taiteen tulisi olla sellaista, että siitä kannattaa maksaa. En haluaisi että kaiken maailman kummajisten kustannukset kiskotaan väkisin veronmaksajien kukkarosta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Jaa
"Työtään esittelemään tilatun taiteilijan korvaus saattaa kuitenkin olla pelkkää näkyvyyttä." Se on erinomaista ilmaista mainosta taiteilijalle, jos vain osaa käyttää sen hyväkseen. Luulisin, että löytyy kyllä aika lailla taiteilijoita, joille tämä palkka riittää.

Esimerkki ei vakuuttanut minua, mutta saattaa toki olla, että taiteilijat tekevät palkatonta työtä jossain muodossa. Koetan tässä miettiä, mikä olisi sellaista taiteilijatyötä, josta palkkana ei olisi edes ilmainen mainonta. Kuulisin mielelläni osuvampia esimerkkejä.