Lukijoilta

Hyvä, paha Wolt?

Alustatalouteen perustuvien yritysten henkilöstöpolitiikka on herättänyt tiedotusvälineissä paljon keskustelua, jossa suuri osa meistä asianosaisista on jäänyt ulkopuolisiksi.

Toimimme yksityisyrittäjinä, joiden asiakkaana on ruoankuljetuspalvelu Wolt. Suuri osa meistä on maahanmuuttajia, joiden työllistämiseksi Wolt tekee merkittävää yhteiskunnallista työtä.

Moni kansalainen on kuitenkin huolestunut siitä, että meitä hyväksikäytetään ja riistetään.

Vaikka kunnia-asianamme on elättää itsemme ja perheemme sekä maksaa veroja, kykenemme kuitenkin myös laskemaan, vertailemaan vaihtoehtoja, ymmärtämään parhaamme ja tekemään itsenäisiä valintoja. Teemme yhteistyötä Woltin kanssa mielellämme, emme pakotettuina. Ongelmatilanteissa saamme Woltilta nopeaa apua ja reilua kohtelua.

Emme ymmärrä, miksi tätä työtä tekee kukaan, joka on siihen tyytymätön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wolt-lähettiyrittäjinä tulemme toimeen ilman yhteiskunnan tukia. Lakisääteisten sivukulujenkin jälkeen meillä on mahdollisuus parempiin tuntiansioihin kuin monilla matalapalkka-aloilla.

Emme koe ongelmaksi noudattaa asiakasyrityksen kanssa sovittua toimintamallia. Arvostamme vapauttamme päättää kuitenkin itse, paljonko ja milloin työskentelemme sekä miten tauotamme työtämme. Näitä etuja tuskin kukaan yksityisyrittäjä haluaa rajattavan.

Olemme pahoillamme, jos joku boikotoi Woltia epäeettisen henkilöstöpolitiikan takia, sillä se ei vastaa kokemuksiamme yhteistyöstä Woltin kanssa.

Ehkäpä kysymyksessä ei olekaan niinkään huoli kohtelustamme ja oikeuksistamme, vaan alustatalouteen perustuvien joustavien konseptien leviämisestä uusille elinkeinoelämän osa-alueille.

Pelkäämme, että suuri osa meistä menettää työnsä, jos Woltin kaltaisten yritysten toimintamahdollisuuksia heikennetään poliittisin toimenpitein.

Toivomme, että saamme mahdollisuuden jatkaa työtämme entiseen malliin.

Jos työskentelyolosuhteitamme halutaan parantaa, toivoisimme, että kuten muidenkaan kuljetusalalla työskentelevien meidän ei tarvitsisi käyttää suurta osaa työajastamme pysäköintipaikkojen etsimiseen muutaman minuutin asioimisia varten. Uskomme, että hyvällä tahdolla ratkaisu olisi löydettävissä.

Stephen Ssembeguya

Rstom Venterino

sekä 12 muuta Turussa toimivaa Wolt-lähetti-yrittäjää

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pyöräilijä
Voivoi
Tehkääpä seuraava:

1. Musta lista kaikista osoitteista joissa taloyhtiö on järjestänyt asiat niin, että tavaroita ei voi lakia rikkomatta toimittaa
2. Kieltäydytte toimittamasta tavaraa niihin osoitteisiin.

Sanoisin että joitain vuokrakomplekseja lukuunottamatta asia hoituu taloyhtiön toimesta aika rivakasti. Yhteiskunnalta on turva vinkua asioita jotka teidän asiakkaidenne pitää järjestää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Samassa veneessä muitakin
Näihin päiviin asti on kaupungin ja yksityiset kotisairaanhoitajat ja vanhuspalvelun työntekijät painiskelleet aivan samojen vaikeuksien kanssa. Sama kaikkien lähettifirmojen ja postin kanssa.
En näe kovin ongelmalliseksi jos pizza- tai kebablähetti joutuu joskus vähän parkkipaikkaa etsimään. Huoltoajo kiinteistölle on kuitenkin sallittua, kunhan sitä autoa ei jätetä pelastustielle.
Miksi muuten pitää lähetin käyttää autoa, eikö polkupyörä tai pyöräsäännöillä ajettava katettu sähkömopo olisi kaupungissa kätevämpi, sen voisi parkkeerata laillisesti vaikka jalkakäytävälle? Jos kuljetaan vähänkin ydinkeskustan ulkopuolelle, ei parkkipaikkaongelmaakaan ole.
Taloyhtiö ei tuollaista parkkipaikkaa kovin helposti järjestä, vaikka ruokalähetti kuinka yhtiötä boikotoisi. Samallahan lähetti boikotoisi omaa yritystään.