Lukijoilta

Koulun tulisi olla jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallinen paikka

Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä korostaa, että kiusaaminen ja kouluväkivalta ovat asioita, joita ei saa hyväksyä. Jokaisella koululla ja oppilaitoksella pitää olla selkeä malli ja riittävät resurssit kiusaamista ja väkivaltaa ehkäisevään työhön sekä nopeaan puuttumiseen. Lasten ja nuorten on voitava luottaa, että apua on oikeasti saatavilla ilman pelkoa siitä, että tilanne vain pahenee.

Koulukiusaamisella ja kouluväkivallalla on vakavia vaikutuksia lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen. Pahimmillaan seuraukset voivat ulottua aikuisuuteen saakka.

Turvallisuuden tunteen menettäminen horjuttaa mieltä, ja sen palauttamiseen tarvitaan tukea. Yhdenkään lapsen tai nuoren ei tulisi joutua pelkäämään tai kohtaamaan minkään muotoista väkivaltaa.

Lisäksi on tärkeää huomioida, että kiusaaminen ja kouluväkivalta ovat kehityksellinen riski myös kiusaavalle tai väkivaltaa tekevälle lapselle tai nuorelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On tärkeää, että syitä kiusaamisen ja väkivallan taustalla kyetään yhteiskunnassamme sekä ehkäisemään että niihin ajoissa puuttumaan.

Ottamalla käyttöön vaikuttavia toimia koulukiusaamisen ja kouluväkivallan ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi sekä turvaamalla koulujen, oppilaitosten, oppilas- ja opiskelijahuollon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon riittävät resurssit mahdollistamme jokaisen lapsen ja nuoren turvallisen osallistumisen varhaiskasvatukseen, opetukseen tai koulutukseen.

Sofia Virta, kansanedustaja (vihr), Eduskunnan mielenterveyden tukiryhmän puheenjohtaja; Annarilla Ahtola, puheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto ry.; Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu, puheenjohtaja, Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Laina
Samaa jargoniaa
kuultu jo yli 10v. Tehkää jo jotain konkreettista!!

Kouluihin "kaks jämäkkää tiukkaa poliisia", jotka ottavat tilanteesta heti kopin.
Uhrille oikeudenmukaisuutta ja kiusaaja/jat korvasta riiputtaen nurkkaan ja häpeähattu päähän.
Heti kiusaajan kotipiiri käsittelyyn.

Ei kiusaaminen kukkahattutäti -meiningillä häviä.
Opettajat opettaa, ei heillä ole aikaa ratkoa kiusaamis/väkivaltatilanteita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Samaa jargoniaa
Kouluväkivalta ei lopu ennen kun sitä kiusaamiseksi kutsuvien vähättely loppuu. Onhan kyse VAIN kiusaamisesta, miksi siihen pitäisi puuttua kun se ei ole oikeastaan mitään jos sitäkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Loppu hurskaille puheille
Ongelmat jatkuvat, koska niiden vakavuutta ei vieläkään tunnusteta eikä väkivallanteoille aseteta nollatoleranssia. Opettajat ovat koulutukseltaan humanisteja, eivätkä he kykene käsittelemään raakoja väkivaltatilanteita, mitä nykyään kouluissa ja sen ulkopuolella on. Kotikasvatukseen vetoaminen on täysin turhaa hurskastelua, sillä monessa perheessä on kotona palikat ja lastenkasvatus täysin hukassa. Ensimmäinen askel on laittaa stoppi väkivallalle. Tämä johtaa koviin toimenpiteisiin, esim. kiusaaja erotetaan matalalla kynnyksellä koulusta ja pakotetaan vaihtamaan sitä. Vuosikymmeniä jatkunut kiusaajien päähän silittely ja ymmärtäminen ei vaan toimi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Loppu hurskaille puheille
Miksi kuitenkin harrastat hurskaita puheita, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään kiusaajia on vain rikoksen tekijöitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.