Hyvä sote tuo säästöjä ja lisää terveyttä
Hallitus on täsmentänyt esitystään sote-palvelujen uudistamisesta. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua.
Suomalainen sote on erinomainen erikoissairaanhoidossa. Esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön hoito ambulanssista sairaalaan on kansainvälistä huippua, moni jää tämän ansiosta henkiin.
Kolikon toinen puoli on kuitenkin karu: liian moni sairastuu ja liian harva kuntoutuu. Terveyttä edistämällä ja kuntoutusta kehittämällä saavuttaisimme miljardiluokan säästöt ja lisäisimme kansalaisten hyvinvointia. Kuitenkin epäonnistumme toistuvasti sekä sairauksien ehkäisyssä että niiden kuntoutuksessa. Erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat, koska vakavasti sairaita on liikaa.
Liikunta, ravitsemus ja päihteet ovat terveyden edistämisen keskiössä. Näihin vaikuttamalla ehkäisemme kalliita kansansairauksia.
Pelkästään kansalaisten liian vähäinen liikunta maksaa yhteiskunnalle 3–7 miljardia euroa vuodessa. Tutkimuksista tiedämme, että esimerkiksi ravitsemus- ja liikuntaneuvonta tehostavat elintapamuutoksia, mutta vain jos niitä on riittävästi. Pienellä investoinnilla voidaan saavuttaa iso säästö.
Kaikkia vikoja, vammoja ja sairauksia ei voida estää. Tällöin hyvä hoito pelastaa hengen, kuntoutus toiminta- ja työkyvyn. Nykyään vain toinen toteutuu. Menetetyt työvuodet ja lisääntynyt laitoshoito maksavat useita miljardeja.
Hallituksen esityksessä kuntoutusjärjestelmää ei uudisteta lainkaan ja terveyden edistämisen rahoitus on riittämätön.
Vanhustenhoidon kriisi johtuu kuntoutuksen puuttumisesta, ei hoidon alimitoituksesta. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsee Suomessa 8,1 prosenttia yli 75-vuotiasta. Tässä on 3,1 prosenttiyksikköä liikaa.
Kriisi on ratkaistavissa parantamalla ikääntyneiden kuntoutusta. Erityisen tärkeää on ehkäistä sairaalaan joutuminen, koska sairaalahoitoon liittyvä toimintakyvyn romahtaminen on ikääntyneille turmiollista.
Palaamme terveyden edistämisen keinoihin, ne ovat tehokkaita kaikenikäisillä.
Tuki- ja liikuntaelinvaivat (tule-vaivat) ovat 3–4 miljardin euron vuosittainen kuluerä. Lääkärin hoito, lepo tai lääke ovat harvoin tarpeen. Maailmalla onkin yleistymässä käytäntö, jossa tule-vaivat ohjataan suoraan fysioterapeutille. Tällä voidaan säästää arviolta 4–6 miljoonaa lääkärikäyntiä vuodessa, rahassa mitattuna satoja miljoonia euroja. Vapautunut lääkäriresurssi nopeuttaa hoitoon pääsyä muissa vaivoissa.
Sote-menojen kasvua voidaan hillitä rahoitusmallilla, joka luo tuleville hyvinvointialueille sekä velvoitteen että taloudellisen kannustimen kohdentaa voimavaroja terveyden edistämiseen ja kuntoutukseen.
Hallituksen esityksessä kuntoutusjärjestelmää ei uudisteta lainkaan ja terveyden edistämisen rahoitus on riittämätön. Ilman toimivaa rahoitusta tehokkaita keinoja jää käyttämättä, tähän meillä ei ole varaa.
Toivon sekä hallitukselta että kaikilta sote-toimijoilta rohkeutta muuttaa sote-palveluja aidosti ennaltaehkäisevään suuntaan.
Juho Korpi
kehittämisasiantuntija
Suomen Fysioterapeutit ry