Lukijan kolumni
Tuula Okkola:

Kiusaamisesta väkivaltaan

LUKIJAN KOLUMNI

Olemme vuosien varrella saaneet suruksemme kuulla, kuinka kiusaaminen varsinkin kouluissa on ongelma, johon ei vain tahdo tehokkaita lääkkeitä löytyä. Aivan pöyristyttäviä ovat viimeaikaiset uutiset kouluväkivallasta.

Herääkin kysymys, mikä on kaiken tämän takana. Uskoisin, että tämä kaikille lapsille välttämättömäksi suositeltu varhaiskasvatus antaisi eväät normaaleihin käytösmalleihin niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.

Kiusaaminen on sekä henkistä että fyysistä. Ulkoinen olemus, jos se poikkeaa normaaliksi kartoitetulta tai jopa syrjään vetäytyminen arkuuden tai jonkun psyykkisen poikkeavuuden vuoksi riittää kohteeksi kiusaajalle.

Mikä mahtoikaan olla syynä äskettäin tapahtuneeseen väkivallantekoon, jossa maassa makaavaa poikaa potkittiin hänen voimatta tehdä vastarintaa?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Omilta kansakouluvuosiltani muistan, kuinka pojat joutuivat joskus nurkkaan joidenkin pikku kepposten tai sikäläisen kurin horjuttaneiden rikkeiden takia. Jälki-istunto olikin jo vakavampi seuraamus.

Käyttääkseni poliitikkojen suosimaa käsitettä, opettajien ”työkalupakki” on tainnut niistä ajoista käydä paljon tyhjemmäksi.

Mutta haluan tuoda erään näkökohdan, jolla vetoan lasten ja nuorten vanhempiin. Kysymys kaikessa raadollisuudessaan kuuluu: Missä on kotikasvatus? Hyvään kotikasvatukseen kuuluu neuvoa lasta jo pienestä pitäen, että toista ihmistä ei saa pilkata mistään syystä, eikä varsinkaan lyödä. Se kuuluu jo käytöksen alkeisiin.

Kysymys kaikessa raadollisuudessaan kuuluu: Missä on kotikasvatus?

Mieleeni on jäänyt tyttäriemme varmaan koulussa opittu hauska sanonta: Joka toista haukkuu,sen napa paukkuu. Elikkä: Pilkkaajan pilkka johtuu omasta huonosta itsetunnosta.

Tässä eräs pieni tapahtuma vuosikymmenien takaa, kun lapsemme olivat vielä leikki-ikäisiä. Olimme puistossa ja istuin hiekkalaatikon reunalla ja katselin hiekkakakkujen tekoa. Lähellä oli keinut ja niihin pyrähti pari arviolta 5-vuotiasta pikkutyttöä. Kun he pienikokoisina eivät tahtoneet saada alkuvauhtia, niin menin heidän luokseen ja annoin alkusysäykset.

Siinähän sitten keinuessaan toinen sanoi kuuluvalla äänellä kaverilleen: ”Tavallisen reilu akka kun anto vauhdit.” Tätä tyttöä oli opetettu kiittämään jo noin pienenä!

Kuriositeetin vuoksi on syytä kertoa,että asuimme silloin Pohjanmaalla ja akka ei ole haukkumanimi, vaan tarkoittaa naista. Kauniit käytöstavat olivat jo langenneet hyvään kasvualustaan. Nuorena se on vitsa väännettävä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
DALIT
Oikeilla nimillä
Vaan kun sitä kiusaamista ei ole olemassakaan, miksi käyttää kelvotonta kiertoilmaisua kun kaikelle tapahtuneelle on ihan oikeatkin nimet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.