Lukijoilta

Työeläkkeisiin taas näennäinen korotus

Juuri sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun tiedon mukaan on työeläkkeiden korotusperusteena oleva työeläkeindeksi eli "taitettu indeksi" vahvistumassa kuluvan vuoden 2617:sta noin 2630:een vuodeksi 2021 eli korotusta tulee työeläkkeisiin noin 0,5 prosenttia.

Kuluttajahinnat (vaikutus indeksiin 80 prosenttia) ovat nousseet melko nollatasolla, joten korotus aiheutuu palkkaindeksin vaikutuksesta (vaikutus 20 prosenttia).

Saammeko tästä taas kiittää palkansaajajärjestöjä, joiden neuvottelemat korotukset tuovat meille eläkeläisillekin korotuksia. No miksei.

Totuus on vaan synkempi. Palkankorotukset vaikuttavat hintoihin ja asiakas maksaa.

Kuntien kuralla oleva talous, menojen lisäykset, koronan aiheuttamat lisäkustannukset, kuntien verojen ja veroluontoisten monopolitaksojen korotukset (kuten sähkötaksat), sote-palvelut, taloyhtiöiden remontit ja vastikkeiden nousut yms. pitävät kyllä huolen, ettei korotuksesta jää yhtään mitään, vaan se syödään hetkessä heti vuodenvaihteen jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näin olen useampana vuonna kirjoittanut tälläkin foorumilla eikä asia siitä muutu näköjään koskaan.

Keskieläkeläiselle korotus on noin 8,50 euroa kuukaudessa miinus verot. Siitä riittääkin revittävää.

Luovutan. Tätä samaa ei tällä foorumilla kannata enää käsitellä. Poliitikot ovat voimattomia, heille on turha puhua ja kirjeitä kirjoitella, sillä heidän tahollaan asian vatvominen on jatkunut jo noin 25 vuotta.

Työmarkkinajärjestöt pyörittävät eläkerahojamme omissa bisneksissään.

Eläkerahastot lihovat (kohta 220 mrd euroa) yli kaikkien ennusteiden ja ovat valtionvelan vakuutena, jolla sitten paikataan eläkejärjestelmässä olevaa indeksivirhettä.

Jouko Fossi

VTM

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.