Lukijoilta

Oppivelvollisuutta ikä kaikki?

Nuorison on voitava hyvin, jotta heillä on edellytykset kasvaa ja kokeilla siipiään. On kuitenkin arvioitu, että nuorten syrjäytyminen on yksi Suomen suurimmista ongelmista. Tutkimusten mukaan nuorten päihde-, mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmat heijastuvat selkeästi koulutustasoon. Erityisesti nuorten miesten syrjäytyminen on vakava ongelma.

Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa elämänsä aikana yhteiskunnalle yli miljoonan, eikä inhimilliselle menetykselle voi laskea edes hintaa.

Kuten tiedetään, Marinin hallitus on pidentämässä oppivelvollisuusikää 18 ikävuoteen. Kaunis tavoite on, että jokainen peruskoulun päättävä suorittaisi toisen asteen koulutuksen.

Eikä siinä vielä kaikki: uudistuksen jälkeen toisen asteen koulutuksesta tulisi myös maksutonta kaikille. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oppivelvollisuusuudistus olisikin erinomainen, jos sillä saavutettaisiin annetut tavoitteet ja korjattaisiin koulujen ongelmia. Oppimistulokset ovat kautta linjan laskussa, erot eri koulujen sekä tyttöjen ja poikien välillä kasvavat. Opettajien auktoriteetti on heikentynyt ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden keskittyminen samoihin kouluihin aiheuttaa omia ongelmiaan.

Uudistus ei ole myöskään asiantuntijanäkemysten mukaan vaikuttavin tapa puuttua syrjäytymiseen ja koulupudokkuuteen. Peruskouluiässä tai varhaiskasvatuksen aikana syntynyttä oppimisvajetta ei paikata enää toisella asteella.

Toinen ongelma piilee uudistuksen maksuttomuudessa. Koska suurin osa perheistä pystyy maksamaan oppimateriaalit itsekin, tulisi vähät resurssit kohdistaa sinne, missä tarve on suurin. Pienituloisten perheiden lapset voivat tälläkin hetkellä saada oppimateriaalilisää.

Suuri osa oppivelvollisuusuudistuksen rahoituksesta olisi menossa koulumatkoihin, oppimateriaaleihin ja -välineisiin, joilla on vain vähän vaikutusta tutkinnon suorittamiseen. Tästäkin ongelmasta päästäisiin maksuttomuutta rajaamalla.

Mitä syrjäytymisvaarassa oleville pitäisi tehdä? Mielestäni on parempiakin keinoja kuin pakottaa kokonaisia ikäluokkia istumaan luokassa. Kierre pitää katkaista jo koulussa kohdentamalla varoja ja toimia tarkoituksenmukaisesti oikeisiin kohteisiin.

Harrastustakuun toteuttaminen mahdollistaisi yhden mieluisan harrastuksen ja toisi sisältöä elämään. Ulkomaalaisen työvoiman saatavuusharkintaa tiukentamalla työpaikkoja jäisi enemmän myös suomalaisille nuorille. Keinot löytyvät, kun on tahtoa.

Oppivelvollisuusuudistuksen perimmäinen tarkoitus on hyvä, mutta uudistuksella ei toteuteta sille annettuja tavoitteita vaan rahaa palaa tehottomiin kohteisiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli kunnat eivät tule saamaan riittävästi resursseja, joudutaan säästöjä hakemaan opettajista ja henkilökunnasta. Tällöin oppivelvollisuusuudistuksesta tuleekin koulutusleikkaus.

Kai Sorto

varavaltuutettu, kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen (ps)

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Vaikea ongelma ratkaistavaksi
Niille, joilla ei ole lukuhaluja tai -päätä, pitäisi kerta kaikkiaan olla käytännöllisemmin suuntautuneita vaihtoehtoja. Sitä vain on kovin vaikea toteuttaa, kun työttömyyttä on niin paljon. Muuten nuoria voisi ohjata oppisopimukseen tai edes (matalapalkka)töihin, joissa osaamisvaatimukset ovat matalat. Opiskelu ja tutkinnot ovat mahdollisia myöhemminkin, kun nuoruuden kuohunta on vähän laskenut ja perspektiiviä asioihin tullut.

Toinen ongelma on huippuunsa viritetty työelämä ja tehokkuus, minkä vuoksi työnantajat eivät halua itse panostaa mitään työvoimansa koulutukseen, vaan odottavat saavansa valtiolta täsmäkoulutettuja osaajia. Sen vuoksi oppisopimus ei heille juuri kelpaa, ei myöskään paluu oppipoika-kisälli-mestarimalliin, koska näissä on työntekijälle maksettavakin jotain. Tässä näyttää kyllä ahneus olevan kostautumassa. Pitkähköt ilmaiset harjoittelut työpaikoilla, joita ammattikoulutuksessa on lisätty, eivät ole ilmeisesti toimineet toivotulla tavalla. Firmat eivät ole olleet tyytyväisiä, sillä ilmaisen työvoiman sijaan ne ovatkin havainneet saavansa koulutettavia nuoria työpaikalle, eivätkä opiskelijat ole kaikissa tapauksissa paljonkaan oppineet.

Osaa nuorista opiskelu (heti) peruskoulun jälkeen ei vain kiinnosta, ei edes, vaikka se olisi puettu ilmaisen työharjoittelun kaapuun. He voisivat haluta mennä huonostikin palkattuun työhön, mutta jos vaihtoehtona on pakkokoulutus tai lorviminen, joillakin se lorviminen vie voiton.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Vaikea ongelma ratkaistavaksi
Kirjoitat asiaa. Olen itse ehdottanut, että ennen kuin kouluttavat nuoret kuoliaiksi, lisäisivät resursseja peruskouluissa jotta kaikki nuoret ensin oppisivat lukemaan laskemaan ja kirjoittamaan, ja näin heillä olisi edes edellytykset jatkaa opiskelua.

Liian moni syrjäytyy vain siitä syystä, että häntä pidetään tyhmänä - siksi että ei osaa lukea jne.
Kun perusedellytykset puuttuu, jatkosta seuraa limbo.
Olen usein ehdottanut myöskin, että antaa heidän rauhassa pitää välivuosi, jotta saisi perspektiä siihen, mitä hän oikeasti haluaa elämältään. Pakkopulla ei ole kenellekään hyväksi.

Valitettavasti minä näen tässä asiassa vain yhden kapean näkökulman ja Li Andersson ajaa sitä kuin käärmettä pyssyyn. Kuuden ällän ylioppilaalla on harvoin vaikeuksia koulunkäynnin tai syrjäytymisen kanssa, varsinkin kun on kaikki lähtökohdat puolellaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Vaikea ongelma ratkaistavaksi
Juu minustakin syrjäytymisen ehkäisyn on perustuttuva ennen kaikkea peruskouluun, kaikki olisi saatava jotenkin kunnialla läpi ja pidettyä mukana ns. normaalielämässä sekä vieläpä motivoitua suunnittelemaan järkevää jatkoa. Mutta välivuosi n. 16-vuotiaalle on kyllä aika hurja ajatus! Kun töitä ei ole, mitä hän tekisi sen ajan? Suunnilleen pahin ikä olla päivät pitkät jouten ja omin päin. Aikuisia, pitkään työelämässä olleitakin työttömiä "aktivoidaan", jotta eivät menettäisi otettaan päivärytmistä ja omaksuisi laiskottelua elämäntavaksi. Se on minusta turhaa, mutta alaikäisen osalta minusta tarvitaan jotain suht säännöllistä ja jotenkin ohjattua/valvottua toimintaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Maahanmuutto saatiin tähänkin tungettua mukaan
Mutta missä olivat ilmastonmuutoksen torjunta ja EU:n elvytyspaketti? Nehän ovat PS:n mukaan suurimmat uhat suomalaiselle kansallisvaltiolle ja kuntavaaleille 2021.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Maahanmuutto saatiin tähänkin tungettua mukaan
Maahanmuuttajataustaisten lasten keskittyminen tiettyihin kouluihin on käsittääkseni yleisesti tunnistettu asia, samoin kuin se, että se voi aiheuttaa ongelmia, ellei asiaa huomioida.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan tarve on mielipideasia. Tässä ilmaistaan mielipide, että sen pitäisi olla tiukempi, ja perustellaan. Tätä kai sanotaan mielipiteen vaihdoksi tai keskusteluksi.

Tämä oli (perussuomalaiselta) minusta hyvien tapojen rajoissa hyvin pysyvä kirjoitus. Jos näinkin mietoja mielipiteitä ja niiden ilmaisua paheksutaan, mennään mielestäni hieman liian pitkälle sananvapauden suitsimisessa. Silloin tosiaan voi syntyä epätoivottua liikehdintää ja niitä sananvapauden varsinaisia loukkauksia. Pitää olla oikeus ja väyliä ilmaista maltillisia mielipiteitä asiallisesti, vaikka ne eivät olisikaan virallisen linja mukaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.