Lukijoilta

Vaikeita ilmastotekoja ei voi siirtää tulevaisuuteen

Elokapina-liike osoitti vastikään mieltään Helsingissä ja vaati Sanna Marinin hallitusta julistamaan ilmastohätätilan. Julkinen keskustelu on mielenosoituksen jälkeen pyörinyt poliisin käyttämien voimakeinojen sekä mielenosoittajien keinojen laillisuuden ympärillä. Itse asia, ilmastohätätilan julistaminen, on jäänyt sivuun.

Elokapinan toiminta tulee jatkumaan, kuten se liikkeen mukaan tulee poliisin otteista huolimatta. Viimeisten tapahtumien myötä yhä uudet ja uudet ihmiset liittynevät mielenosoituksiin ja tässä tilanteessa hallituksen kannattaa kysyä itseltään, mikä estää heitä toimimasta Suomen kansan ja maailman kannalta vastuullisella ja vaadittavalla tavalla?

Vaikeiden tekojen siirtäminen epämääräiseen tulevaisuuteen on silkkaa toiveajattelua.

Tässä hallituksessa ovat puolueina läsnä vihreät, Vasemmistoliitto sekä Sdp, jotka julkilausutusti pitävät ilmastonmuutosta tuhoisimpana uhkana maailmalle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pyytäisin ministereitä pohtimaan tarkkaan, mitä he ovat tekemässä ja mitä ovat jättämässä tekemättä. Sillä jos tämä hallitus ei tee vaadittavia tekoja, niin mikä sitten? Voi hyvin olla, että lähitulevaisuudessa tulee olemaan hallituksia, jotka eivät kuuntele ilmastotieteilijöiden hätää.

Ministereiden olisi hyvä tutkia syitä miksi ovat politiikkaan lähteneet ja tunnustella sitä ainutlaatuista vastuuta, joka heille on annettu Suomen suurimman uhkan, ilmastonmuutoksen, edessä. Sillä nämä vaikeat päätökset ovat tulossa kohdattavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Ja hallituksen kannattaa kysyä vakavasti itseltään: miksi emme me? Miksi vasta myöhemmin?

Nyt viimein olisi käytettävä Suomen pitkään keräämää pehmeää valtaa ja ryhtyä esimerkiksi muille valtioille tässä hätätilassa. Se on nähdäkseni hallituksen vastuu kaikkien suomalaisten turvallisen tulevaisuuden takaamiseksi.

Erkka Filander

kirjailija

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Kuvitelma ja todellisuus
"Viimeisten tapahtumien myötä yhä uudet ja uudet ihmiset liittynevät mielenosoituksiin"
- viimeisten tapahtumien myötä yhä useammat ihmiset kavahtavat laittomuuksiin sortuvaa kapinaliikettä ja kääntävät katseensa rationaalisin argumentein ja laillisin keinoin toimivia tahoja kohti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Hoh hoijaa
Taas tätä ihmeellistä tuputusta. Täysin unohdetaan, että maapallon ilmasto on aina muuttunut ja tekee niin nytkin. Jos kirjoittajan toiveet toteutetaan ja Suomessa lopetetaan autoilu, lämmitys, saunominen, terveellinen tuokavalio jne niin jokainen varmaan osaa vastata kysymykseen pelastuuko maailma. Sen ymmärrän, että jokainen näistä hihhuleista alkaa itse toteuttaa haluamaansa elämänmuotoa muille tyrkyttämisen sijaan mutta muut on tosiaan syytä jättää rauhaan. Se, että meillä on kirjoittajan mainitsema vihervassari hallitus ei oikeuta vihervassareiden normaaliin käytäntöön ja toimintamalliin laittaa kapuloita yhteiskunnan rattaisiin kaikessa missä se vain on mahdollista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hoh hoijaa
Suuri hätähuuto sen johdosta, että meillä yhä on näitä Hyvösen kaltaisia ilmastodenialisteja joukossamme!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Hätä on suuri, mutta keinoja on silti harkittava
Olisin mielelläni lukenut, mitkä ovat kirjoittajan mielestä niitä vaikeita mutta välttämättömiä ratkaisuja.

Asiasta eivät periaatteessa päätä pelkästään hallitukset, sillä valta kuuluu Suomessa kansalle. Äärimmäisiä ratkaisuja on aina vaikea saada nopeasti läpi. Jos kansa ei mitenkään voi hyväksyä toimenpiteitä, se tie on nopeasti kuljettu loppuun.

Tiedän, että aikaa ei ole, mutta silti parasta olisi ensin ajaa asiaa ja saada hyväksyntää laajasti kansalaisten joukossa. Valistusta ja motivointia, paljon. Tätähän on tapahtunutkin, mielestäni nopeassa tahdissa; asenteet ovat uskoakseni varsin erilaiset kuin vaikkapa 20 tai edes 10 vuotta sitten. Äkillinen ylhäältä päin saneltu ratkaisu, vaikkapa nyt lihan kieltäminen ravintona tai yksityisautoilun äärimmäinen rajoittaminen, ei todennäköisesti lupaisi hyvää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Hätä on suuri, mutta keinoja on silti harkittava
Aikaahan on, öljyä riittää vielä kymmeniksi vuosiksi joten mitään kiirettä kivikauteen siirtymisessä ei ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Hätä on suuri, mutta keinoja on silti harkittava
Ei ole syytä siirtyä kivikauteen, mutta miksi pitäytyä 1800-luvun teknologiassa? Öljyllä on nyt saastutettu 200 vuotta ja tulokset näkyy. Uutta teknologiaa on kehitetty, astu siis jo nykyaikaan, hra Hyvönen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Filander, älä huoli
Ilmasto on aina elänyt omaa elämäänsä, ihminen antanut oman pienen osansa sille, mutta tarpeen vaatiessa ihminen osaa taas mukautua muutoksiin. Turha tuollaista murehtia, nautitaan elämästä, jokainen, niin kuin itselle mukavalta tuntuu.