Lukijoilta

Autoilijoilla ja hirvieläimillä on edessään vaaran viikot

Kari Nummila
Autoilijoilla on syytä varovaisuuteen tien päällä: syksyn hirvijahti käynnistyy tänään ja peuran kiima-aika on käsillä parin viikon kuluttua, toteaa kirjoittaja.
Autoilijoilla on syytä varovaisuuteen tien päällä: syksyn hirvijahti käynnistyy tänään ja peuran kiima-aika on käsillä parin viikon kuluttua, toteaa kirjoittaja.

Olen viettänyt muutaman illan passissa ison tien varressa paikoissa, joissa peurat ovat aiheuttaneet kolareita. Metsästysseurassa on asetettu tavoitteeksi vähentää kantaa heti alkusyksystä näillä alueilla. Monin paikoin siinä on jo onnistuttu.

Iltajahti on ollut mainio paikka seurata, miten eläimet suhtautuvat vilkkaaseen liikenteeseen. Ja miten pelottavaa on autojen kova vauhti tiedossa olevasta vaarasta huolimatta. Välillä tuntuu, että vain eläimet ottavat liikenteen huomioon.

Itselleni on ollut yllätys se, miten peurat selvästi odottavat tilaisuutta mennä tien yli. On yleinen käsitys, että eläimet juoksevat sekaan liikenteestä piittaamatta. Olen kuitenkin usein nähnyt tai paremminkin kuullut, miten peuranaaras vasoineen on hämärissä odottanut kymmenen, viisitoista minuuttia ennen kuin tie on hiljentynyt ja sopiva väli on löytynyt. Osa eläimistä on voinut mennä yli ja osa on jäänyt odottamaan vuoroaan. Eläimet ovat siis viisaampia kuin olen kuvitellut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näin ei kuitenkaan ole aina eikä ympäri vuoden. Hirven kiima-aika oli syyskuussa. Silloin eläimet eivät käyttäydy normaalisti, vaan ne ovat hormoniensa vietävänä. Käytös näkyy myös kolaritilastoissa.

Peuran kiima on huipussaan lähestyvässä marraskuussa. Silloin eläimet säntäävät toistensa ja erilaisten ärsykkeiden perässä lähes silmittömästi. Naaraiden tai urosten alkusyksyn varovaisuudesta ei ole enää tietoakaan. Se näkyy selvästi peurakolareiden kasvuna.

Pelottavaa on autojen kova vauhti tiedossa olevasta vaarasta huolimatta.

Ainoat asiat mitkä eivät tunnu muuttuvan aikaisin laskeutuvasta pimeydestä huolimatta ovat liikenteen määrä ja autojen kova vauhti.

Havainnoistani huolimatta ajoin kolarin viime marraskuussa. Kun lujaa juosten tullut iso sarvipää ilmestyi auton valoihin, mitään ei ollut tehtävissä.

Viranomaisen mielestä oli hyvä tuuri, kun peura osui metsästäjän kohdalle. Toki sain eläimen pysäytettyä, ettei se ehtinyt piiloon pimeään metsään ja peräkärryn ansiosta sain sen korjattua pois tien varresta. Auton kolhuja katsoessani se ei näyttänyt kovin hyvältä tuurilta.

Sanotaan, että on vain kahdenlaisia autoilijoita. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä, jotka eivät vielä ole.

Syksyn hirvijahti käynnistyy tänään lauantaina ja peuran kiima-aika on käsillä parin viikon kuluttua. Edessä ovat todelliset vaaran viikot niin eläinten kuin autoilijoidenkin kannalta.

Juha Haapakoski

rivimetsästäjä Naantalista

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.