Lukijoilta

Eläkeputki on syytä poistaa

Puhutaan jaksamisesta pitempään työelämässä. Tuttavapiirissäni on jäänyt toistakymmentä henkilöä eläkkeelle viimeisten vuosien sisällä. Eläkkeelle on jääty 63–67-vuotiaana.

Vielä tänä päivänä, kun ikä alkaa olla meillä kaikilla lähes 70 vuotta, ovat kaikki täysin työkykyisiä.

Kiirettä riittää, osa golffaa, juoksee, pelaa erilaisia pallopelejä, joillakin päätyönä on lastenlasten hoitaminen, käydään kielikursseille jne. Joskus näyttää, että kilpaillaan siitä, kuinka paljon vielä jaksetaan touhuta, eikä kukaan myönnä olevansa erityisen väsynyt.

Eläkeputki on syytä poistaa. Jos sairautta ilmenee, silloin puhutaan sairauslomasta ja työkyvyttömyydestä.

Työssä jaksaminen on mielestäni nuorten ongelma. Keskitytään valvomiseen, pelaamiseen ja muuhun kuin työssä jaksamiseen. Lapsiakaan ei enää jakseta itse hoitaa vaan ne lykätään isovanhempien hoidettavaksi.

Olisi panostettava nuorten työssäjaksamiseen ja syrjäytyneiden nuorten työllistämiseen. Nuorten työkyvyttömyyseläkkeet hirvittävät.

Ihmettelevä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Reinne
Eläkeputkiko sopiva hyppylauta ihmetteleville
Ehkä kannattaisia miettiä ennemmin nuorten työttömyyssä kun pätkätyöllistäminen, tukityöllistämiset ja opintoihin liittyvät pakolliset harjoittelujaksot syövät ohessa merkittävän osan nuorten palkallisista työpaikoista.
Lähes jokainen eläkkeelle jäävä jättää taakseen työpaikan joka tarjoa työpaikkakiertoa esimerkiksi vasta valmistuneille ja eläkeputkeen päätyneet ovat putkessa lähinnä työnantajasta johtuvista seikoista!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.