Lukijoilta

EU:n ulkopolitiikkaa on tehostettava

Euroopan unioni on ulkopolitiikan päätöksissään aivan liian hidas ja jähmeä. Tämä on nähty taas viimeisten viikkojen aikana, kun päätöstä Valko-Venäjän lisäsanktioista ei ole vieläkään saatu aikaan.

Laajat mielenosoitukset Valko-Venäjällä ovat jatkuneet jo useita viikkoja. Protestien taustalla ovat maan vilpilliset presidentinvaalit, joissa silloisen presidentin Aljaksandr Lukashenkan väitettiin saaneen jopa 80 prosenttia äänistä. Luvulla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan maata neljännesvuosisadan itsevaltaisesti hallinneen Lukashenkan äänisaalis laskettiin todennäköisesti joissakin kymmenissä prosenteissa, vaikka opposition kärkiehdokkaat suljettiin jälleen vaalien ulkopuolelle.

Protestien myötä Valko-Venäjän oppositio ja kansalaisyhteiskunta ovat kokeneet voimaantumisen, jonka seurauksia Lukashenka ei enää voi välttää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmin väkivallalla ja pelolla hallitut valkovenäläiset ovat saaneet tarpeekseen. Satojen tuhansien ihmisten mielenosoitukset ovat näyttäneet paitsi Lukashenkalle myös mielenosoittajille itselleen, että hallintoa vastustavat eivät ole yksin, vaan todellisuudessa enemmistö. Tätä tunnetta Lukashenka ei enää saa katoamaan, eikä hänen kannata sitä edes yrittää.

Valkovenäläisillä on oikeus vapauteen ja demokratiaan sekä EU:n tukeen, kun he sitä kohden pyrkivät. EU:n ulkopoliittinen edustaja Joseph Borell ilmoitti pian vaalien jälkeen aivan oikein, että Euroopan unioni asettaa Valko-Venäjän hallintoon kohdistuvia lisäpakotteita.

Vilpillisistä vaaleista on kuitenkin aikaa jo toista kuukautta, eikä sanktiopäätöstä ole vieläkään saatu voimaan.

Ulkopolitiikka kuuluu edelleen kunkin EU-maan omaan päätösvaltaan. Näin ollen Euroopan unioni ei voi tehdä mitään ulkopolitiikan päätöstä, elleivät kaikki 27 maata ole täysin yksimielisiä. Ja näin harvoin on.

Nyt viimeisen viivästyksen on aiheuttanut Kypros, joka haluaa pysäyttää Turkin kaasunetsinnän ja kytkeä nämä sanktiovaatimukset samaan päätökseen.

Pattitilanne jälleen kerran osoittaa tarpeen siirtyä määräenemmistöpäätöksiin osassa EU:n ulkopolitiikan kysymyksiä. Se on jo nyt unionissa yleisin tapa tehdä päätöksiä. Määräenemmistöllä päätettäessä EU:n ministerineuvosto hyväksyy aloitteen, jos sitä kannattaa vähintään 55 prosenttia jäsenmaista ja näissä jäsenmaissa asuu vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n tulee päättää ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pääsääntöisesti yksimielisesti. Tietyissä tapauksissa määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen ei kuitenkaan vaatisi muutoksia EU:n perussopimuksiin, vaan muutokseen riittäisi EU-maiden johtajista koostuvan Eurooppa-neuvoston päätös.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Määräenemmistöllä voitaisiin päättää muun muassa ihmisoikeuskysymyksistä, pakotteista ja siviilioperaatioiden käynnistämisestä. Jos näin olisi jo menetelty, esimerkiksi nyt käsillä olevaan Valko-Venäjän tilanteeseen olisi voitu reagoida päivissä, ei kuukausissa.

Jos Euroopan unioni haluaa olla globaalisti vaikutusvaltainen toimija, sen on kyettävä toimimaan ulkopolitiikassaan paljon nykyistä tehokkaammin ja yhtenäisemmin. Se edellyttää päätöksenteon uudistamista. Tätä EU-komissio on jo moneen otteeseen esittänyt, nyt olisi aika jäsenmaiden tähän tarttua.

Henna Virkkunen

europarlamentaarikko (kok)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Polku demokratiasta totalitarismiin
"Määräenemmistöllä voitaisiin päättää muun muassa ihmisoikeuskysymyksistä, pakotteista ja siviilioperaatioiden käynnistämisestä"
- Päätöksenteon kaventamista perustellaan tehokkaammalla ulkopolitiikalla. On kuitenkin helppo nähdä, että näitä periaatteita tultaisiin soveltamaan innokkaimmin EU:n sisäpolitiikassa. Muut maat päättäisivät entistäkin totaalisemmin yksittäisen jäsenmaan sisäisistä asioita. Eli esimerkiksi määräenemmistö päättäisi, kuinka paljon siirtolaisia Suomen pitää ottaa vastaan. Monille maille olisi houkutus ohjata pakolaisvirrat pinta-alaltaan suureen ja sijainniltaan syrjäiseen Suomeen. Ja Suomi-parka jopa uskottelisi itselleen, että hei, me tienataan tällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Kaikki paitsi yksi
Kumman vähän käytetään mielestäni mallia yksimielisyys miinus yksi. Yksi vastahakoinen ei voisi panna hanttiin kaikkien muiden edulle. Myös yksimielisyys miinus kaksi voisi toimia. Nuo määräenemmistön rajat (55 ja 65 %) ovat melko matalat todella suuria, merkittäviä päätöksiä ajatellen. Hyppäys täydestä yksimielisyydestä noihin rajoihin on turhan iso.