Lukijoilta

Navalnyi-päätökseen koplattiin asioita, jotka eivät ole Suomen ulkopoliittisen linjan mukaisia

Turun Sanomat käsitteli 22.9. Euroopan parlamentin äänestystä ns. Navalnyi-tapauksessa. Toivotamme keskustelun tervetulleeksi ja esitämme kunnioittavasti omana mielipiteenämme seuraavaa:

Tuomitsemme voimakkaasti Aleksei Navalnyin myrkyttämisen. Syylliset on saatettava vastuuseen. Venäjän toiminta asiassa ei ole mitenkään hyväksyttävää, ja siksi asiaan on reagoitava.

Jos Venäjä ei ole valmis myrkytyksen selvittämiseen, kannatamme myös järkevästi kohdennettuja pakotteita. Kemiallisten aseiden käytön osalta EU:lla on oma pakotejärjestelmänsä. Miljardien eurojen rahanpesun estämiseen tähtäävät toimet voitaisiin käynnistää jo nyt.

Venäjän yleinen eristäminen ei sen sijaan ole mielestämme Suomen eikä EU:n etu eikä yksikään EU-maa ole sitä esittänyt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Euroopan parlamentin äänestykseen tuotu kannanotto sisälsi myrkytyksen tuomitsemisen ja muitakin asioita, mitä olisimme voineet tukea. Mutta samaan päätöslauselmaan oli sisällytetty asioita, jotka eivät ole Suomen ulkopoliittisen linjan mukaisia eivätkä edesauta asian selvittämistä.

Suomen aikaisemmat hallitukset ovat laillisessa järjestyksessä antaneet hyväksynnän Nord Stream I ja II -kaasuputkihankkeille. Emme näe perustelluksi, että suomalaisina meppeinä olisimme kieltämässä lähes valmiin kymmenen miljardin euron investointihankkeen, jonka päätekijät ovat Saksa ja Venäjä.

Emme liioin ole olleet koskaan aikaisemmin vaatimassa venäjänkielisen yliopiston tai minkään muunkaan oppilaitoksen perustamista EU-alueelle tai EU-varojen ohjaamista vaikuttamaan Venäjän sisäpolitiikassa. Emme hyväksy, että Venäjä yrittää vaikuttaa länsimaiden vaaleihin tai yrittää tukea itselleen mieluisia puolueita EU:ssa.

Näiden asioiden koplaaminen epäreilusti yhteen vakavan Navalnyi-päätöksen kanssa oli syy, jonka vuoksi pidättäydyimme äänestyksestä.

Rohkenemmekin toivoa, että Navalnyi-asiassa Suomen ulkoministeri lausuu oman käsityksensä, miten Euroopan parlamentin enemmistön hyväksymä kannanotto soveltuu Suomen tai muiden EU-maiden ulkopoliittiseen ajatteluun, julkilausuttuihin tavoitteisiin ja ylipäänsä edistää kriisin ratkaisua.

Euroopan parlamentin jäsenet

Eero Heinäluoma (sd)

Miapetra Kumpula-Natri (sd)

Mauri Pekkarinen (kesk)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
BoSkäri
Ehkä perusteltua
Itse mietin, että olisin vaatinut EUn taholta Venäjälle ja sen johdolle samoja pakotteita kuin EU asetti Saudi-Arabialle ihmisoikeustoimittajan murhasta. Ei sen enempää eikä vähempää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.