Lukijoilta

Työehtoja polkevia mukavuuslippulaivoja liikennöi Suomeenkin ympäri vuoden

Itf-Tarkastaja Ilpo Minkkinen

Olisi hyvä, että mukavuuslippulaivoihin kiinnitettäisiin huomiota myös Suomessa päättäjätasolla. Suomen satamiin saapuu ympäri vuoden aluksia, joilla poljetaan työehtoja.

Kesällä kohistiin ukrainalaisista marjanpoimijoista. Raumalle saarrettiin syyskuussa Panaman lipun alla purjehtiva M/s ES Venus -laiva. Miehistöä kohdeltiin huonosti ja heillä oli noin 70 000 Yhdysvaltain dollarin palkkasaatavat. Rahtialuksella oli 21 hengen miehistö, joista noin puolet olivat Kiinan ja puolet Myanmarin kansalaisia. Kuusi miehistön jäsentä halusi laivalta pois poliisin turvatessa operaatiota.

Suomesta kuljetetaan tavaraa säännöllisesti mukavuuslippulaivoilla, joilla työntekijöitä ei aina kohdella hyvin. Kansainvälinen Kuljetustyöntekijöiden federaatio (ITF) on määritellyt 35 eri valtion lipun alla purjehtivat alukset mukavuuslippulaivoiksi. Niitä ovat esimerkiksi Antiqua ja Barbuda, Bahama, Belize, Bermuda, Gibraltar ja Panama.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mukavuusliput sijaitsevat pääosin eksoottisilla saarilla ja valtioissa, jotka ovat tunnettuja veroparatiiseja. Verotus on huokeampaa tai olematonta, esiintyy veronkiertoa.

Mukavuuslippulaivat vievät markkinoita rehellisiltä toimijoilta. Esimerkiksi suomalaisen aluksen on mahdotonta kilpailla kustannuksissa mukavuuslippulaivaa vastaan.

Mukavuuslippualuksilla harjoitetaan ”paikallista sopimista”. Miehistö palkataan halvan työvoiman maista, joissa heillä ei ole turvanaan aitoa ammattiliittoa. Työsuhteen ehdot saatetaan sopia pelkillä henkilökohtaisilla työsopimuksilla tai niin sanottujen keltaisten ammattiliittojen (yellow unions) ”työehtosopimuksilla”, eli käytännössä työnantajien omien liittojen sopimuksilla.

Mukavuuslippulaivoilla työskentelevien merimiesten aito turva on kansainvälinen ITF-tarkastajien verkosto. 140 ITF-tarkastajaa 125 eri satamassa ympäri maailman tarkastavat, että mukavuuslippualuksiksi määriteltyjen alusten työntekijöiden palkat ja työehdot ovat kunnossa.

Työ ei ole helppoa. Mukavuuslippulaivat saattavat kiertää kaukaa niitä satamia, joissa ne epäilevät olevan tarkastuksia tiedossa. Helpointa on vierailla köyhien valtioiden satamissa.

ITF perusti mukavuuslippulaivakampanjan (flags of convenience, eli FOC campaign) Oslossa vuonna 1948. Yli 70 vuotta sitten perustetun kampanjan idea oli korjata pikaisesti maailman merten työehto-ongelmat. Toisin kävi. Myös Suomeen liikennöi säännöllisesti mukavuuslippulaivoja.

Viime vuonna Suomessa tarkastettiin 131 alusta, joista mukavuuslippulaivoiksi laskettiin 112. 54:n aluksen kohdalla havaittiin puutteita joko palkanmaksussa tai työehtosopimuksissa. Maksamattomia palkkoja perittiin laivanomistajilta 28 tapauksessa, yhteensä yli 86 000 Yhdysvaltain dollarin edestä. Saartoon asetettiin viime vuonna kuusi alusta.

Vuosi 2020 näyttää vielä viime vuotta räikeämmältä, sillä palkkasaatavia on peritty jo 205 000 dollarin edestä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen mukavuuslippukampanjan koordinaatiotyöryhmä:

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT

Suomen Konepäällystöliitto

Suomen Laivanpäällystöliitto

Suomen Merimies-Unioni

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.